maanantai 18. maaliskuuta 2019

MITÄ KUULUU HORROR-SHOPIN DUNGEONIIN

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Mitä kuuluu Horror-Shoppiin, kysyi tässä yksi asiakas ja ystävä yksi päivä. Kysymys juonsi siitä, kun emme ole päivittäneet blogiamme lähes kuukauteen. Vastasin hänelle, että kiitos kysymästä, tuhoa, kuolemaa ja normi businesta, eli hyvää vaan, näin meidän kielellä kerrottuna. Ollut melko haipakkaa, niin jäänyt blogin päivittäminen, mutta korjataan tilanne.

Vuoden vaihde, helmikuun loppuun saakka on ollut kohtuullisen hiljaista, ainakin ulospäin nähtynä. Olemme keskittyneet järjestelemään puodin strategioita - joo, kuulostaa ison firman jutuilta, mutta myös pienen yrityksen on hyvä pysähtyä näitä pohtimaan aika ajoin. Eli ollaan laitettu ns. perusbusiness kuntoon. Meidän kohdalla se tarkoittaa, että olemme tarkistaneet tuotevalikoimaa sellaiseen muotoon, että se on entistä helpompi tarjota internjetsin yli. Tehdään monia juttuja nyt isompina sarjoina, silti unohtamatta pieniä eriä, mitä löytää ainoastaan liikkeestä, ei nettikaupasta. Onpahan aina tarjota jotain pientä spessua heille, jotka jaksavat raahautua tänne maailman ääriin, pimeyden ytimeen, Konalaan.


Mukikoneetkin tuli hankittua ja niiden käyttö on tullut opeteltua. Mietittiin, että nämä kipot sopisivat oikein hyvin puotimme valikoimiin. Valmista kuvastoa on käytössä julmetusti, sillä omaa disaingia olevat t-paitamme sopivat oikein hyvin myös tämän tuotteen painatukseen. Eikä mennyt tuo hankinta hukkaan! Ystävämme ovat ottaneet tämän tuotelinjan erittäin hyvin vastaan. Tilauksia on tullut ja lähes joka toinen henkilö nappaa mukin mukaansa, kun käy ostoksilla kellarissamme. Lisää mukeja on tulossa, uusia disaingeja tuotetaan viikottain, joten pysy kuulolla. Saa meille myös ehdottaakin aiheita, kuten on ollut tapana paitojen suhteen.

Kuvan mahdollinen sisältö: kahvikuppi ja sisätila

Aluksi olimme hieman huolestuneita siitä, että tilaavatko ystävämme näitä verkkokaupan kautta, Suomessa kun postimaksut eivät ole kovinkaan edullisia. No, teimme osamme asian suhteen sillä tavoin, että päätimme kilpailuttaa vuoden alussa posti -palvelut. Lopputulemana on se, että saimme kuin saimmekin laskettua postimaksuja, ja nämä säästöt ohjaamme suoraan asiakkaillemme. Emme tee siis katetta halventuneilla postimaksuilla, vaan asiakkaamme saavat toimituskulut edullisemmin kuin aikaisemmin. Käytännössä kun tilaat pari vinyylilevyä, hupparin ja pari mukia, ovat toimituskulut edullisemman, kuin että jos tulisit bussilla Espoosta stadiin ja takaisin (seutulippu). Myös ulkomaan postitushinnat putosivat, osaan maista jopa lähes puoleen! Toivottavasti tämä näkyy jatkossa tilausmäärissä esim Saksaan.

Kuvan mahdollinen sisältö: sisätila

Brodeerauskone meillä on edelleen - sillä erotuksella, että nyt olemme oppineet käyttämään sitä oikein. Ei ole meinaa pikkuhomma opetella käyttämään helvetinmasiinaa, joka katkoo lankaa ja syö kangasta ihan vaan vittuillakseen. No, nyt hellmachine kolisee ja neula paukuttaa kuvioita pipoihin, lippiksiin ja kangasmerkkeihin. Tämä taas tarkoittaa sitä, että valikoima kasvaa ja voimme toteuttaa entistä laajempia valikoimia kaikkea kivaa (saastaa ja turmellusta) ystävillemme. Lisäksi teemme kangasmerkkejä, mukeja ja paitoja tilauksesta myös bändeille, kerhoille, yhdistyksille jne jne...

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö
Korujakin ollaan tehty ja niiden tekeminen jatkuu kaiken muun ohessa. Suunnittelemme omia mallistoja ja sillä aikaa kun brodeerauskone pitää mekkalaa, näpertelemme niitä meidän "askartelukerhossa", niinkuin kilpailijat meidän puuhapäiviäemme kutsuvat. Toisaalta, saahan meille vittuilla, olemme tottuneet siihen ja tämä on ihan ystävällismielistä naljailua. Tämä on oikeastaan hieno ala, kun kaikki toimivat enemmänkin kollegoina, kuin kilpailijoina. Harvoilla aloilla törmää tälläiseen veljeyteen ja yhdessä tekemiseen. Vittuilu kuuluu toimenkuvaan, mutta silti viedään asioita eteenpäin ja tehdään hommia yhdessä. Festareilla ja tapahtumissa seisotaan rinta rinnan, osittain meillä on jopa samoja tuotteita ja levyjä, mutta sitä ei koe kukaan ongelmaksi. Pääasia on, että löytyy pieniä puoteja palvelemaan erilaisia UG skenejä.



Entäpä mitä tulevaisuuden suunnitelmia meillä on? No keikkaa niin perkeleesti tietenkin! Me haluamme olla siellä, missä meidän ystävämme ovat. Pääpainopisteenä edelleen Black Metal ja muut metallitapahtumat, Psychobilly, biker ja amerikanauto boogiet, Goottien bileet, Tatuointimessut, elokuvafestivaalit ja kaikenmaailman ruotoiset alakulttuuritapahtumat. niissä olemme omiemme joukossa, niissä viihdymme. 

Moni on huomannut, että olemme joutuneet vasemmistohäiriköiden häirinnän kohteeksi, kuten monet musiikkitapahtumatkin, joten tällä hetkellä keikkakalenterimme ei ole julkinen. Se ei tarkoita sitä, että emme olisi mukana mitä moninaisimmissa tapahtumissa. Päin vastoin, vauhti senkun kiihtyy. Tapahtumakalenteri on varsin hyvin täyteen buukattu, mutta vielä mahtuu lisääkin bookkauksia keikkakalenteriimme. Jos kaipaat tapahtumiisi räyhäkkäitä tuotteita, mitkä on tehty varta vasten kyseisen genren tyypeille, niin me olemme oikea valinta. Lisäksi tuomme mukanamme hyvää henkeä, elämää ja kaaosta - yhden hyvän syyn lisää, miksi tapahtuman yleisö saapuu paikanpäälle. Me olemme osa tapahtumaa, emme vain lisäpalvelu! Suomen vaarallisin paitakauppias palveluksessanne - mies joka saa kaupunginjohtajat laskemaan pelosta alleen (ja rikkomaan tasavertaisuus- sekä yhdenmukaisuuslakia. Näihin palaamme myöhemmin lehdistötiedotteen ja rikosilmoitusten muodossa) ja pelkurimaiset vasemmistoanarkistit kimittämään kauhusta. Hän joka tuhoaa yhteiskuntajärjestyksen ja on kuulemma Brexitinkin takana ja mitä näitä muita lisänimiä nyt onkaan.


Mutta sitten ihan vakavasti, tai ei tämä seuraava homma nyt niin vakava juttu ole, iloinen enemmänkin. Pidimme keikkailussa hieman hiljaisempaa rintamaa muutaman kuukauden ajan ja kävimme vain harvoilla keikoilla. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä syystä, että meille syntyi loppusyksystä pieni tyttövauva ja koetin olla perheeni kanssa niin paljon kuin mahdollista. Lapset ovat vain kerran pieniä ja family tarvitsee täläisinä hetkinä kaiken san ajan mikä on mahdollista. Eipä tuo pikkuisen isovelikään ollut pahoillaan, että isää näki hiukan enemmän kotona myös viikonloppuisin. 

Kuvan mahdollinen sisältö: kahvikuppi ja juoma

Nyt se hiljaiselo kuitenkin alkaa taas muuttumaan totaali kaaokseksi. Keikkaa pukkaa, olemme koko ajan tien päällä, kun lumet alkavat sulaa ja meitä tapaa taas mitä erillaisemmissa tapahtumissa. Tavoitteenamme on julkaista joka ikinen viikko uusia tuotteita, joka viikko uusi t-paita tai huppari ja muutenkin pitää helvetillistä mekkalaa! Lisäksi supportaamme erityisesti kotimaisten artistien tuotantoa pitämällä heidän tuotantoaan esillä ja järjestämälä taas lähiaikoina keikkoja!

Lisääkin kuulumisia on luvassa, kuten Radio Horror-Shop, joka alkaa toimimaan myös näköradion muodossa. Luvassa bändi- taiteilija- alakulttuuri haastatteluja ja paljon muuta, mutta tästä lisää myöhemmin. Studio on nyt valmis ja ensimmäinen haastattelukin purkitetaan tällä viikolla.. Hirveästi on suunnitelmia, pitäisi vaan saada aikaa viedä niitä käytäntöön. Ideat eivät täällä lopu.

Kun sinulla on sopiva hetki, tule käymään puodillamme! Ja saa meiltä tilata verkkokaupankin kautta. Teemme töitä joka ikinen päivä sen eteen, että erilaisille alakulttuureille löytyy saastaa ja turmellusta, teemme tätä sydämestämme, sillä olemme osa näitä kulttuureja - emme verkkokauppa, mitä pyörittää liuta graafikkoja, mainosmiehiä ja muuta business väkeä!

Rakkaudesta Lajiin
-PääPerkele-

Ps. Kuvasarjoja on tulossa myös. Kuvaaminen on jäänyt pariksi kuukaudeksi ja studio päässyt pölyyntymään, mutta tilanne korjataan. Tarkoitus on tehdä räyhäkkäitä settejä aikaisempien mallien kanssa ja löytää uusia!