sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

13 SHADES OF BLACK & WHITE

Onko Juhannuksen jälkeen elämää? No on ja vahvasti! Viikko on hyvä käynnistää sillä, että alamme purkamaan jo kevättalvella kuvattuja kuvasarjoja teidän iloksenne. Kyseinen ajanjakso oli hiukan kiireellisempi monessakin mielessä ja sitä kautta kuvasarjojen julkaiseminenkin jäi vähemmälle päivittäisten asioiden vyöryessä yli, mutta nyt on taas aika korjata tilanne. Uutta settiä olkaa hyvä ja lisääkin on tulossa! Mallina huikean upea Katja Camilla





 






 



Katja Camillan kuvia kuvia löydät hänen

maanantai 29. toukokuuta 2017

LINTTA MEET 2017

Nyt on hommat isollaan! On uusi iso teltta, retkituoli ja lämmitin. Ja kun hommat on kasvussa niin silloin pitää heittää lisää löylyä, eli ei muuta kuin Mänttä Cityyn ostoksile ja katsomaan löytyisikö halpaa ghetto blasteria. Saisi moisella soitettua musiikkia samalla kun palvelee asiakkaita festareilla ja tapahtumissa. Ja mikä olisikaan parempi paikka magnetofonin ostoon kuin Mänttä, paikkakunta, joka on kirjoittanut nimensä maailman kartalle viikkoa aikaisemmin niin ikään isosti paikallisen Black Metal suuruuden toimesta - kaikella ystävyydellä Miikka, tästä jää sun CV:hen yhtä varmasti pysyvä jälki kuin "Vittu mä vihaan punkkia" sloganista.

wanha ja toimiva museokapistus sopivaan hintaan.
Ai niin, suuntana on Keuruu, missä järjestetäisiin tänä vuonna yhdestoita Lintta Meet tapahtuma (korjatkaa jos meni pieleen). Itselleni tämä on kolmas vuosi Atmosphere Destroyersien vieraana. Helvetin räyhäkkäitä kemuja, joihin on mukava tulla mukaan kerta toisensa jälkeen. Olen joutunut näihin mukaan puolivahingossa, kun pari vuotta sitten olin kiertueella Koffin Katsien ja Flesh Roxonien kanssa. Yksi pysäkki oli Lintta Miitti. Seuraavan keikan piti olla Kemissä, mutta Saarijärvellä oli sen verran kova meininki, että jäinkin kyydistä toiseksi päiväksi rokkareiden, raggareiden, bikereiden ja muiden määrittelemättömien hahmojen huomaan. Sillä tiellä tässä edelleen ollaan, eikä kaduta päätös vähääkään.
Alunperin tarkoituksenani oli tulla jo perjantai iltana mestoille, mutta kun sain paidat vasta perjantai iltana painosta. Tuumasin että hittojako sitä yötä vasten ajelemaan ja pimeässä telttaa pystyttämään. Pari lasi scottilaista ja Perikato elokuva ennen lakanoiden väliin pujahtamista tuntui hieman kerettiläiseltä ratkaisulta, mutta jos lähtisi jo kukon laulun aikaan liikkeelle lauantaina, niin saisi ajaa virkeänä ja Horror-Shopin teltta olisi iskussa ennen puolilta päiviltä alkavia kisoja - jälkeenpäin ajatellen varsin hyvä veto.

Edellisenä viikonloppuna meitä oli Steelfesteillä kolme henkeä kasaamassa kankaista supermarkettia ja aikaa tärvääntyi yli tunti. Jotain oli ilmeisesti opittu, kun nyt sai teltan kasaan yksin noin puolessa tunnissa. Matkaa on tosin siihen kuuteenkymmeneen sekunttiin, mistä mainosvideossa puhuttiin. Kuumahan siinä saatana tuli, mutta luonto pitää huolta omistaan ja sade huuhtelee hien pois Ja kyllä sitä saatanan vesisadetta sitten riittikin...


en tiedä mikä näissä rottamobiileissa kiehtoo. Sillä aikaa kun
muut huokailevat kiiltävien Cadien perään, minä haaveilen
enemmänkin tämän kaltaisesta kaarasta...
Sade ei kuitenkaan haittaa väkeä, mikä on sydämellä ja sisulla näissä mukana. Itse asiassa paska sää on hyvä mittari, jolla erotellaan jyvät akanoista, kuulin useammankin henkilön naureskelevan samalla kun he tulivat ihmettelemään mitä tällä kertaa olisi tarjolla. Kerron edellisen viikonlopun SteelFest mielensä pahoittajasta ja ihmettelemme yhdessä mitä vittua nämä ihmisalatoopit yleensä tulevat paikalla, jos kerran niin herkkiä ovat, Safe spacea näissä happeningeissa on turha odottaa, joten pysykööt kotonaan kyynelehtimässä ja maailmaa parantamassa gluteenittomien keksien ja kamomillateen äärellä.

Se mikä näitä erilaisia tapahtumia yhdistää skenestä riippumatta on se, että ulkopuolisten mielipiteistä ei välitetä vittuakaan. Kaiken maailman kitinöitä ja paheksumisia pidetään vitsin aiheina ja niille nauretaan. Mainstream ihmiset elävät omaa elämäänsä, ei heitä tänne tarvita. Maailma on täynnä "turvallisia" tapahtumia mihin suunnata, jos ja kun nämä ovat heille tavalla tai toisella liikaa. Sama koskee puotini tuotevalikoimia - go fuck yourself ja osta paitasi muualta jos ahdistaa! Ei sinne telttaan tai myymälään tarvitse tulla jos se saa mielen synkäksi.

Olen aina sanonnut että saatan olla hullu, vaan en tyhmä. Aina olen tsekannut minkälaiseen tapahtumaan tuon minkäninlaisia tuotteita. Kaikki paidat eivät sovi kaikkiin tapahtumiin, mutta kuitenkin aina ollaan menty sillä vähän ruotoisemmalla linjalla. Maassa maan tavalla ja tuotevalikoima sen mukaan. Repertuaariimme kuuluu Elokuvafestivaalit, Psycho kinkerit, Black- Death-, Thrash- metallikeikat, biker- ja autokerho- boogiet sekä saatananpalvojien-, kannibaalien- ja muiden omituisempien ryhmien kokoontumiset. Kyllä meiltä aina kaikkea sopivan räyhäkästä löytyy näitä varten. Sen sijaan meitä voi olla vaikeampi houkutella suuren yleisön hyvän tuulen festivaaleille happy happy peace and love teemalla. Siksi me kai kuolemme köyhinä, mutta eipähän tule huorattua rahan takia, vaan tehtyä sitä mistä aidosti pitää siinä maailmassa, minkä omakseen kokee!


Puolilta päivin alkavat perinteiset kisailut. Seuraan niitä hiukan pidemmältä, sillä telttani on nyppylän takana mihin en näe, jos sulaudun yleisöön. Omaan väkeen luotan kyllä, että kukaan ei pölli mitään vaikka en olisikaan paikalla, mutta leirintäalueella on muutakin väkeä kuin Lintta Miittiläisiä, joten tarkkaavaisuus on hyväksi. Kojulle eksyy myös saksalainen turisti, joka utelee että mitä hittoa täällä oikein tapahtuu? Katselee paitavalikoimia ja puistelee pääätään kun humalaisia rokkareita huojuu ohi. Kerron mikä tapahtuma on kyseessä ja hän kiroaa. On kuulemma tullut Suomeen nauttimaan perheensä kanssa luonnosta ja hiljaisuudesta - totean että sorry, väärä viikonloppu, hehe!

Kerskakapitalistin leuhkat eväät!
Ilta hämärtyy, sataa, ei sada, sataa, ei sada, on vitun kylmä. Kiitän moneen kertaan uuden teltan ostoa ja sitä, että siinä on ihan oikeat seinät sen sijaan, että taas virittelisin jostain sosialisoitua rakennusmuovia sen ympärille. Väki alkaa olemaan hyvässä juhlaboogiessa ja saan maistaa tuntemattoman herrasmiehen paikalle tuomaan ihka oikeaa Moon Shinea. Totean sen olevan ihan saatanan hyvää. Raikkaampaa väkijuomaa en muista maistaneeni miesmuistiin. Maku on pehmeä, jopa cliiri, kuin se olisi suoraan lähteestä nostettua. Siinä jäävät kossut ja vodkat kakkoseksi, vaikkakin tuoksu on hieman pistävähkö ja saa veden vuotamaan silmistä. Naukku tulee kuitenkin tarpeeseen, sillä olen umpijäässä.
Mutta on siinä hyvätkin puolensa että ei ole liian lämmintä, tai ensinnäkään lämmintä. Oluet pysyvät sopivan kylmänä ja paikallisesta marketista ostetut pizzapalat eivät taatusti pilaannu. Maailma on täynnä hyviä asioita, kunhan pitää vaan mielen positiivisena.



Skandinavian Hanks veivaa omaa osuuttaan pimenevässä yössä ja väki ottaa osaa karkeloihin kukin omalla tavallaan. Sen mistä olen aina näissä bileissä pitänyt, että turha mököttäminen ja skenepoliisina toimiminen on varsin vähäistä. Musiikki tempaa mukaansa ja saa paatuneimmankin punaniskan jalat tamppaamaan liejuista maata. Hypotermiasta huolimatta hymyilen katsellessani tanssikuvioita, mitkä vievät viisikymmentä luvulle. Tämähän ei ole perkele vieköön pelkkää hauskanpitoa - tämä on samalla myös kulttuuriperinnön säilyttämistä!

Koska olen täällä duunissa, en pitämässä pelkästään hauskaa joudun pitämään pakkasnesteiden nauttimisen kohtuudessa. senpä takia hiivin välillä telttaan lämmittelemään ja odottelemaan mahdollisia asiakkaita. Olen irroittanut lämmittimen katosta ja asettanut sen maahan penkin alle. Tällä tavoin pysyn paremmin lämpimänä. Samalla toivon että penkki ei prakaa, sillä siitä voisi olla seurauksena parillan kuva persiissä ja monta viikkoa kestävä palohaavan parentelu.

Ilta muuttuu yöksi ja Barley Malt paukuttaa menemään rock'n'rollia siihen vauhtiin, että Wanhaa Wihtahousuakin hikoiluttaisi sitä Jiveä vetäessä. Väki keskittyy enemmän ja enemmän keikoihin ja tuliliemeen, joten päätän itse vetäytyä pikkuhiljaa yöpuulle ja lyödä puodin kiinni. Tutut tyypit ovat kyselleet missä meinaan yöpyä ja kun vastaan, että täällä myyntiteltassahan minä, saan osakseni epäuskoisia katseita. Sen lisäksi saan tarjouksia että jos tulee liian kylmä, niin lämmin majapaikka löytyy kyllä, niin ei tarvitse kylmään kuolla. Kiitän tarjouksista ja kerron pärjääväni. Tulen katumaan päätöstäni jäädä kojuun yöksi muutamaankin otteeseen, ennen kuin yö on ohi...


Ei vittu, ei saatana! Hampaat lyövät loukkua ja tuntuu kuin koko kroppa hytisisi jääkalikkana. Yöllä lämpötila on selkeästi pudonnut ja herään viiden aikaan hyytävään kylmyyteen. kympin makuupussi ei lämmitä muuta kuin sen myyjän mieltä ja vaikka kaikki vaatteet ovat päälläni, niin siitä ei juuri apua ole. Siirrän lämmittimen patjan alle ja totean sen hieman liian vaaralliseksi ratkaisuksi. Patja kuumenee niin että siihen ei parane käsin koskea ja keinokuituisena se leimahtaisi tuleen sekunnin sadasosassa. Samoin kävisi makuupussille, joka tuskin täyttää paloturvallisuus määräyksiä. Sen sijaan että aamulla teltasta löytyisi metallihetekalta sata kiloa käristettyä pekonia, päätän mieluummin pysyä hengissä kuin palaa kuoliaaksi. Pari tuntia menee vaikka päällä seisoen, sillä seitsemältä aamulla saisi kuumaa teetä, runsaan aamiaisen ja pääsisi lämmittelemään tupaan sisätiloihin.

WROOOONG!!! Seitsemältä oven avaakin siivooja, joka kertoo että aamupalahan on vasta yhdeksältä eikä seitsemältä. Palaan tutisevana ihmisrauniona takaisin mustan kangashökötyksen uumeniin ja kääriydyn takaisin vihreään pakastepussiin. Jostain kumman syystä kuitenkin vaivun heti uneen ja herään seuraavan kerran kun aamiaista on ihan oikeasti tarjolla.

Taistelumieliala nousee sitä mukaa kun aamiaistarjotin tyhjenee ja ruumiinlämpö nousee normaaleihin lukuihin. Tiedän, että sunnuntai aamuna väki luovuttaa mökkinsä, pakkaa telttansa ja häipyy alueelta sitä mukaa kun ajokunto sen sallii. En enää odota juurikaan tälle päivälle kaupallista menestystä, mutta yrittäjänä olen asennoitunut siihen, että jos kerran tänne saakka ollaan ajeltu, niin hittojako tässä kiirettä pitämään. Yksikin aamulla myyty t-paita on plussaa ja kotia päin lähdetään sitten ajallaan, en olisi se joka ensimmäisenä alueelta poistuu. Entinen esimieheni ICT -myyntihommissa voisi muuten olla minusta ylpeä sen aamun jälkeen. Kiireettömyys kun meinaan kannatti - sen sijaan että olisin myynyt vain yhden t-paidan. niin tuplasin myyntitavoitteen myymälä niitä peräti kaksi kappaletta sekä yhden pinssin!

Aurinko kipuaa korkeammalle taivaalla ja paku on jo lähes lähtövalmiina, mutta en vielä hyppää rattiin, sillä tapoihini kuuluu käydä vielä kiittämässä paikan omistajia ja muuta järjestävää tahoa ennen poistumista rikospaikalta. Leirintäalueen emäntä näyttää varsin hyväntuuliselta ja siitä voi jo päätellä että ainakin kaupallisesti tämä tapahtuma on ollut heille varsin hyvä, koska kyllähän tämä väki olutta kuluttaa ja pari pizzaakin on saattanut mennä siinä sivussa. Emäntä naureskelee myös, että pojat aina poikia. Joskus vähän painitaan, meteliäkin voi syntyä ja roskaakin saattaa tulla, mutta se kuuluu vaan asiaan. On helvetin hienoa, että Nyyssänniemen leirintäalueen väellä on asenne kohdillaan ja viikonloppu on kahlattu läpi hyvissä boogieissa paskasta säästä huolimatta. Samalla kun siivoilen omia jälkiäni ja tarkistan että paikat ovat kunnossa katselen myös ymppärilleni. Hymyillen, sillä vaikka ulkopuolisten silmissä näiden tapahtumien väki saattaakin näyttää hieman pelottavilta, niin ainakin heidän jäljiltään jäävät paikat siisteiksi.

Käännän Satanic Panzerwagenin keulan kohti etelää, kohti uusia seikkailuja ja jään jo odottamaan ensi kesää, vaikka tämäkään kesä ei varsinaisesti ole vielä edes alkanut. Onpahan jo yksi tapahtuma kalenterissa valmiiksi tulevalle vuodelle - LINTTA MEET 2018!!!


PS. Jos halajat omaksesi tämän paidan, minkä suunnittelin nimenomaan tätä tapahtumaa varten,
saa sitä tilattu Horror-Shopin nettikaupasta. Tästä suuora linkki tilaukseen LINKKI










maanantai 22. toukokuuta 2017

STEELFEST 2017



Mainosvideon mukaan tämän saatanan teltan pystyttämisen menee 60 sekunttia. Nyt on menny tunti eikä se ole vieläkään läjässä. Ollemmeko me nyt ymmärtäneet jotain ihan väärin, vai miksi tähän on jo tärvääntynyt aikaa enemmän kuin on tarpeen? Hiki valuu noroina selkää pitkin kun taistelemme uutta supermarkettia pystyyn. Entisen 3 kertaa 3 metrisen kojun tilalle nousee uusi uljas teltta, yli kaksi kertaa suurempi,  jossa on ihan oikeat sivuseinät sen sijaan, että kietoisimme taas rotiskon rakennusmuoviin. kuluu tunti ja katselen uutta uljasta kauppapaikkaa ylpeydellä. Teltan kulmissa hulmuavat Horror-Shop liput kertovat, että olemme taisteluvalmiina ja asemissa.



Edellinen viikko on kulunut vuoden tärkeimpään tapahtumaan valmistautuessa. Uusia paitoja on suunniteltu, pinssejä prässätty ja brodeerauskone on pitänyt mekkalaa firman nurkassa. Olemme valmiina ottamaan maihinnnousun ensimmäisen aallon ja toisen sivustan suojaus on annettu Goljatille, vanhalle taistelutoverille jonka järkähtämätön olemus antaa varmuuden siitä, että homma tulee taas toimimaan, tapahtuipa mitä tahansa. Keskelle olemme sijoittaneet kaksi uudempaa tulokasta, jotta pystymme tarvittaessa antamaan tulitukea ja varmistamaan että homma toimii. Rookiet ottavat pian paikkansa taistelumuodostelmassa.

Kauppa käy heti alusta saakka vilkkaasti ja tylsää ei pääse tulemaan. Vaihdan kuulumisia tuttujen ihmisten kanssa ja aina silloin tällöin saatan ottaa pienen kulauksen janojuomaa, sillä hiekka pölisee ikävästi saadan kurkun kutisemaan. Aika ajoin käyn katsomassa myös esiintyvie artistien keikkoja, sillä jos tässä duunissa on yksi hyvä puoli, niin se on juuri ja nimenomaan se, että pääsee työn ohessa keikoille.

Steelfestin ensimmäisen päivän ensimmäinen bändi on Azazel. Olen hetkeä aikaisemmin törmännyt bändin isään ja nokkamieheen ja todennut hänen olevan melkoisissa löylyissä. Tällä kertaa hän ei ole kuitenkaan hoitanut sitä osuutta niin perinpohjaisesti, kuin yhtyeen kitaristi. Pelkään pahinta herrat tavattuani ja se pahin myös toteutuu. Yleensä olen pidättäytynyt antamasta negatiivista palautetta esiintyvistä artisteista, korkeintaan jättänyt heidät mainitsematta ja keskittynyt ylösnostoihin heidän osaltaan, ketkä sen ansaitsevat. Tätäkin korjoittaessani mietin miten pukisin ajatukset kirjoitukseksi loukkaamatta ystäviäni, jotka bändissä vaikuttavat. Olen surullinen, surullinen siitä, että nyt vedettiin todellinen mahalasku ja tavoitettiin pohjakosketus. Koko bändin puolesta toivon keikkaa katsoessani, että he eivät olisi saapuneet paikalle. Että heidän autonsa olisi hajonnut tai mitä tahansa, että he eivät olisi päässet stagelle. en pysty katsomaan sitä myötähäpeää aiheuttavaa sekoilua edes kahden kappaleen vertaa. joudun kävelemään pois raskain mielin. Katson vielä lavalle ennen sitä ja näen bändin sessiobasistin soittelevan taka-alalla. Näen hänen kasvoillaan ilmeen joka kertoo turhautumisesta ja vittuuntuneisuudesta soittajatovereitaan kohtaan. Miehen tuntien, häntä hävettää ihan vitusti. Rumpalikin antaa basistin tavoin kaikkensa ja ottaa keikasta irti sen, mitä siitä on irti otettavissa, edessään tapahtuvasta sekoilusta huolimatta. Tiedän, että tämä on julmasti sanottu, mutta ehkä kaikkein parasta, mitä Azazelille olisi voinut tapahtua viime vuosina on se, että he olisivat lyöneet soittimensa naftaliiniin. Silloin bändistä olisi voinut jäädä muisto mitä kunnioittaa. Tämän viikonlopun fiaskon pohjamudista vitun vaikea rämpiä pois...

Sen sijaan kiinan pojat vakuuttavat. ZURIAAKE tuo lavalle sellaista magiaa ja uhkaa, mikä on sitä, mikä tekee Black Metallista Black Metallia. Vaikka ajatus kiinalaisesta mustasta metallista voisi aluksi hymyilyttää, bändin ote ja esiintyminen lavalla pyyhkii pian virneen kasvoilta ja tempaisee mukaansa todella mustiin syvyyksiin. Olin ajatellut että tsekkaan vain biisin parin verran kyseisen orkesterin vetoa, mutta huomaan nauliintuneeni yleisön joukkoon paljon pidemmäksi aikaa. Jos koskaan milloinkaan saan toisen tilaisuuden tätä rituaalia todistaa, lupaan tehdä sen satavarmasti - myös sinun kannattaa tehdä niin!

ZURIAAKE, mystiikkaa, magiaa, Black Metallia!
Kuva: Kormugraphy

Sota on julistettu ja Panzer Division MARDUK tekee omalla vuorollaan selvää jälkeä kaikesta, mikä heidän tielleen osuu. Seuraan keikkaa kuin huumaantuneena ja kehoni täyttävä adrenaliini tekee kokemuksesta suorastaan väkivaltaisen. Olen lähdössä vapauttamaan apulaisia seuraamaan bändiä oman osansa verran, kun kuulen bändin siirtyvän soittamaan uuden albumin tuotantoa keikan lopulla. Palaan hiekkakentälle ja annan musiikin tehdä tehtävänsä. Blond Beast räjäyttää tajunnan!

Festivaalialue tyhjenee yleisöstä ja myös henkilökunta poistuu alueelta. Suljen myyntitelttan sivuseiniä ja sijoitan matkahetekan myyntipöydän taakse. Minä en poistu, vaan avaan makuupussin ja kömmin sen suojiin. Toivon että yöstä ei tulisi kylmää, sillä en kiireessä löytänyt pakkasmakuupussiani, vaan mukana on ihan tavallinen halpisversio millä pärjää nippa nappa kesäisin. PESTE NOIRE kokemuksen jälkeen olen vielä niin fiiliksissä, että en huomaa vaikka kylmä hiipisikin sisään teltaan sen rakosista ja maan uumenista. Aivan järisyttävän elämyksen jälkeen on hyvä vaipua unen pehmeään mustuuteen ja kieppua tyhjyyteen...

Matkahetekka on kivempi kuin paljaalla
maalla nukkuminen. Selkeää upgradea
varustelutasossa!
Säpsähdän hereille. Joku liikkuu teltan läheisyydessä. Ikkunasta näen kolme ES jonnea lippikset päässään kolistelevan narikkakontin ovea. Ei vittu mitä röyhkeyttä. Nämä paikalliset vahvistukset ovat ilmeisesti tulleet alueelle kattojen kautta ja lökäpöksyt laahaten etsivät alueelta pöllittävää. Väsymys kaikkoaa silmistä ja terästäydyn hetkessä. Sujautan kengät jalkaani, avaan hiljaa teltan vetoketjun ja nappaan mukaan anestesiakartun. Hiivin äänettömästi pakettiauton kulmalle ja tarkkailen tilannetta. Matkaa minun ja nuorten miesten välillä on ehkä 5 metriä. Jos hyökkään takaapäin, olen heidän kimpussaan sekunnissa ja suunnittelen iskeväni minua lähimpänä olevaa hahmoa reiteen. Silloin ei tuhoudu sisäelimiä ja suurella todennäköisyydellä ei myöskään luita hajoa. Kaksi jäljelle jäänyttä joko pötkisivät paikoon tai hyvällä tuurilla heidät voisi ilman suurempaa voimankäyttöä käskyttää maahan poliisia odottamaan. Kuuntelen hetken aikaa heidän keskusteluaa ja hämmästykseni on suuri, kun he ovatkin henkilökuntaa. Kenelläkään ei ole minkään sortin huomioliiviä, ei järjestysmies merkkiä ei mitään. Katoan äänettömästi takaisin teltan suojiin ja hekottelen mielessäni, minkälainen yllätys oli pojilla varsin lähellä. Satakiloinen kuulapää säntää kimppuun yön pimeydestä pelkät boxerit jalassa metrinen alumiinikarahka ilmassa viuhuen. Olisi riittänyt kavereille kerrottavaa - sitten kun olisivat päässeet sairaalasta...


STEELFEST - DAY II

Aamu valkenee kirkkaana ja aurinkoisena. Hyvinkään pöly on tukkinut hengityksen ja takertunut lujasti ihoon. Olo on kuin elukalla. Olen aina ollut niin liikkeellä, että aivan sama minkälaisissa olosuhteissa nukutaan, mutta aamulla on päästävä suihkuun. Oraksen virkaa toimittaa kolme puolentoista litran pulloa kylmää vettä. Niiden turvin otan suihkun, ajan parran ja pesen hampaat. Puhtaat vaatteet niskaan ja on taas kuin olisi uusi ihminen. Toivon myös, etttä kukaan ei ole nähnyt yksittäisen taistelijan suihkuhetkeä myyntiteltan takana. Suomalaisen miehen vartalo kun ei aina ole järin kaunista katseltavaa. Varsinkaan kun alastön mörkö kaataa vettä niskaansa muovipulloista ja huuhtelee partavaahtoa pois kasvoiltaan myyntiteltan takana.

Väki alkaa valumaan paikanpäälle ja KALMANKANTAJAn aloittaessa messunsa, on jo kalvakkaita kasvoja salin täydeltä raahustautunut ensimmäistä keikkaa kuuntelemaan. Tunnelmallinen ja depressiivinen Black Metal toimii erinomaisen hyvin päivän starttaajana ja katselen lähes koko keikan odottaen viimeistä kappaletta, jonka herrat esittivät edellisen viikon keikallaan Turun TVO:lla. Burzum Jesus Tod jää kuitenkin kuulematta, mutta se ei haittaa. Keikka vakuutti taas kerran ilman sitäkin.

FRONT -ATTAAAACK!!!
Photo: Veli Matti Kantonen
Käyn taas hoitamassa työvelvoitteita ja palvelemassa asiakkaita. Paitoja liikkuu tasaiseen tahtiin, samoin levyjä, koruja ja huppareita. Ilma on aurinkoinen ja pitkin päivää on luvassa helvetin kovia bändejä. Ei tämän parempaa duunia voisi kai ollakaan. Kaiken positiivisen kaaoksen keskellä kuulen, että FRONT on alkanut tyhjentämään rumpulippaita etulinjassa ja säntään teurastusta todistamaan. Bändin on kova. Siinä on hitunen Mardukkia, Motörheadia ja jotain muuta. Toimiva napalmiseos joka saa kranaatin sirpaleet viuhumaan ilmassa ja sotaisan fiiliksen aikaan. Olen ilahtunut että bändi on viimein päässyt stagelle pienien haasteiden jälkeen ja siitä, että saan olla todistamassa näin kovan kotimaisen orkesterin depyyttikeikkaa! Korvat edelleen kranaattikeskityksestä vinkuen, käyn ottamassa osani Baptismista ja Anal Blasphemystä. Viimeksi mainitulle Horror-Shop tarjosi virka-apuaan, että saivat shownsa tueksi naiskauneutta tanssitytön muodossa. Yleisö tuntui pitävän kovasti ja olihan bändin show kokonaisuudessaankin varsin viihdyttävä. Jopa hyväntuulinen, vaikka sellaiseksi ei tätä skeneä yleisesti ottaen mielletäkään.

Ennen Behexenin keikkaa vitsailemme kojullamme, että pitäisiköhän meidän ottaa tuotevalikoimaamme myös palvelu nimeltä SAFE SPACE. Sellainen suuri kirkas muovipallo, mihin voisi mennä sisään makaamaan sikiöasentoon peukaloa imemään jos putiikin valikoima saa mielen pahoittumaan tai bändivalikoima aikaan turvattomuutta. Tokihan se on pelottavaa jos vaikka ohjelmistossa on PESTE NOIREn kaltaisia huippuvaarallisia bändejä, hehe! 
Eikä aikaakaan, kun huumori muuttuu todeksi ja ihka oikea mielensäpahoittaja saapuu paikanpäälle. Siis ihan oikeasti, tämä ei ole vitsi. Tutiseva vinkuja on löytänyt tiensä Black Metal festivaaleille. Olemme ihmeissämme kun tämä naama norsunvitulla oleva piipittäjä alkaa paheksumaan paitoja "not cool, not cool" ja "miksi sä myyt tälläistä" ja muuta ininää. Olen suorastaan hölmistynyt ja kysyn häneltä hymyillen että miksi ihmeessä hän sitten yleensä tuli meidän puotiin jos sen valikoima häntä harmittaa. Parkuminen jatkuu, totean keskustelun kaikilta osin turhaksi ja kehoitan häntä suksimaan vittuun teltastamme. Me kohtelemme kaikkia ystävällisesti jos meihin suhtaudutaan asiallisesti. Jos meitä kohtaan hyökätään, asiakas palvelu muuttuu asiakaskohteluksi ja sitä saattaa huomata että epäasiallinen tyyppi kannetaan ulos niskapers'otteella. Me emme kuuntele kovin kauaa vittuilua. Ei tämä ole mikään lähimarketti saatana!
Day II Killer Team
Mielensäpahoittaja siirtyy naapuriteltan kauppiaan riesaksi valittamaan saamaansa epäasiallista kohtelua ja jossain vaiheessa, illan hämärtyessä siirryn itse seuraamaan MGLA:n helvetin jylhää ja hypnoottista keikkaa. Edes illan pääesiintyjä ei pysty nousemaan enää tälle levelille, sillä kokemus on suorastaan hurmoksellinen. Päätän, että hankin bändin koko tuotannon vinyylinä kotiin heti kun se on mahdollista. Olen nähnyt heidät aikaisemminkin TURKU SAATANALLE tapahtumassa, mutta jotenkin pimenevä yö, ulkolava ja Steelfestin ihan oma tunnelmansa on heille vielä enemmän edukseen. TÄMÄ ON TÄYDELLISTÄ - TÄMÄ ON MURHAA - TÄMÄ ON SOTAA!

Carpathian Forest    Photo: Mira Riepponen
Olen aivan liian väsynyt, että saisin CARPATHIAN FORESTista irti sitä kaikkea mitä siitä voisi olla saatavissa. Istun salin laidalla ja annan musiikin vyöryä ylitseni. Soittajien seassa näkyy puodistamme tuttuja hahmoja. Olen lainannut virka-apuna kolme mallinukkea bändille rekvisiitaksi ja kun nuket palautetaan tällä viikolla sinne minne ne kuuluvat, on taas pieni palanen Black Metal historiaa tullut niiden mukana Pimeyden ytimeen, Konalan syövereihin - yksi tarina lisää kerrottavaksi puotiin eksyville.


Lopuksi SUURI KIITOS HORROR-SHOPIN PUOLESTA prikaatin kenraali Jani Laineelle ja koko Steelfest armeijakunnalle, esiintyville artisteille, asiakkaille ja ystäville, keiden kanssa tuli pöllöiltyä, vaihdettua kuulumisia ja möristyä käsittämättömyyksiä. Ja oli mukavaa taas nähdä taistelutantereella kollegoita omien puotiensa kanssa. Ehdottomasti Suomen kovimmat festarit ja ensi vuonna nähdään taas!

Ps. Ja vielä kerran ja uudelleen erityisen lämmin kiitos kaikille teille jotka kävitte pyörähtämässä teltallamme - teitä oli ihan perkeleesti!

-PääPerkele-