sunnuntai 27. toukokuuta 2018

BAD ASS TATTOO PAITA JA HUPPARI

Horror-Shopin ensimmäinen TATTOO -paita ja huppari on täällä! Omalla synkällä tyylillämme tehty BAD ASS -attitudea huokuva vaate, joka ei tekstejä seurakseen kaipaa. Fuck off muut tattoo paidat, tämä on nyt se minkä juuri sinä tarvitset!


Ja tästä suoraan tilaamaan -> T-paita, LadyFit & Hihaton



JKL TATTOO CONVENTION 2018


Siitä onkin aikaa kun on viimeksi osallistunut puodin kanssa Tattoo -tapahtumaan. Olisiko about kolme vuotta sitten Hämeenlinnassa, kun PinUp ja Tattoo lady Sini Tarkkinen ehdotti osallistumistamme sinne ollessaan itse tapahtuman juontaja ja emäntä. Oli kyllä hieno tapahtuma ja kahtena vuonna taidettiin siellä olla. Näiden kokemusten innoitamana innoittamana suuntasin wanhan sotaratsuni kohti Jyväskylää, missä pidettäisiin JKL TATTOO CONVENTION 2018 -tapahtuma!


Perjantai käynnistyi erittäin hyvin ja olimme taistelijaparini kanssa hyvissä ajoin paikanpäällä sillanpääasemaa varmistamassa ja bunkkeria pystyttämässä. Tämähän on sotaa ja jokainen tapahtuma on yksittäinen taistelu, joten termistökin sen mukaisesti! Ja erityisen hienoa oli Paviljongissa huomata, että homma hyrähti käyntiin todella komiasti, sillä tapahtumajärjestäjän ammattimaisuus ja fasiliteetit olivat kerrassaan komiassa kuosissa - monta kertaa näin ei ole, mutta me olemme kyllä tottuneet toimimaan missä tahansa olosuhteissa, kuten sissien kuuluukin!

Ovet avautuvat yleisölle ja pian ilman täyttää tatuointikoneiden tuttu surina. Paikalle on saapunut tatuointitaiteilijoita ympäri maailmaa, yli kahdestakymmenestä maasta. Ilmapiiri on todella kansainvälinen ja suuri osa keskusteluista käydään englanniksi.
Hyväntuuliset ihmiset kiertelevät osastoja ja kateellisena seuraan sivusta, kuinka kuvia alkaa muodostumaan asiakkaiden nahkoihin. Suunnitelmia on vaikka kuinka, suuria ja pieniä, mutta varallisuutta harmittavan vähän ja päätän odottaa, että pääsemme edes omillemme ja saamme kulut peittoon ennenkuin alan edes haaveilemaan uudesta kuvasta ihooni. Ilta etenee vauhdikkaasti asiakkaita palvellessa ja uuden kuvan saaminen kummittelee mielessä vaatien toteutusta - tahtoo tatuoinnnin!!!

Sen lisäksi, että näissä tapahtumissa on kokoontuneena saman katon alle maailman parhaita tatuointiartisteja, on paikalla myös erittäin mukavia ihmisiä. Tämä on yksi niistä syistä, miksi työtäni rakastan - saa tutustua uusiin mielenkiintoisiin persoonallisuuksiin ja vaikka keskustelu onkin välillä vaikeaa stagelta kantautuvan musiikin vuoksi, niin ei se kommunikaatiota estä. Sosiaalisen median kontaktitietoja vaihdetaan myöhempiä ajatusten vaihtoja varten ja kivahan se on muutenkin seurata omituisten mukavien friikkien edesottamuksia ja taidetta!

Molempien iltojen orkestereihin on todella panostettu, mutta yksi pomppaa esiin todella komeasti, sillä olenhan hulluna säkkipillin ääneen, kunnon savunmakuisen viskin ja aromiseen ryyppymusiikkiin! Vaikka musiikki tarjonta ei varsinaisessti allekirjoittaneeseen kolahda (paatuneena Black Metal ja Psycho miehenä), niin yleisöön se puree kuin machete päälakeen! Väki hulaantuu ja tanssii rytmien vietävänä ja hyväntuulinen rock -musiikki täyttää messuhallin - tätä nämä tapahtumat ovat parhaimmillaan, upeaa tatuointitaidetta ja mahtavaa boogieta!


Tässäkin syntyy upeaa jälkeä!
Harmittaa että ei voi itse ottaa pisaraakaan olutta enkä scottilaista, mutta olen päättänyt pysyä ruokavaliossani, joka on alkanut pikkuhiljaa toimia. Siihen ei kuulu alkoholi, ei sokeri ja hiilaritkin on laskettu minimiin. Läskille kyytiä kampanja on aloitettu näköjään ihan oikeaan aikaan, sillä ennenkuin kerkeän huomaamaan, olen jostain syystä ilmoitettuna mukaan Mr Tattoo kilpailuun ja joutuisin lavalle sixpackin omaavien komistusten sekaan. Kauhistuttaa, mutta tuumaan että sen minkä ulkonäössä häviää, voi aina korvata itsevarmuudella ja sitäpaitsi on hyvä että joukossa on yksi peikko, niin tulevat voittajat erottautuvat skabassa paremmin kun on mukana ns kontrastihenkilöitä. Sitten unohdan koko homman ja keskityn taas palvelemaan puodillamme vierailevia asiakkaita.

Horror-Shop killer team ja tapahtuman juontaja Mr. Leka!

Näiden leidien eteen kun asteli, olo oli kuin olisi marssinut teloitusryhmän
eteen. Ne, ei auta, paita pois päältä ja pitää toivoa että osuu kerralla!
Olemme selkeästi mukana oikeasssa tapahtumassa, sillä puodillamme riittää kuhinaa ja ihmiset ovat uteliaita tuotevalikoimamme suhteen, joku jopa ostaakin jotain. Nekrofilia paita naurattaa monia ja tätä tapahtumaa varten suunniteltu Bad Ass Tattoo - paita kelpaa väelle varsin mukavasti. Itseasiassa sen verran tykästyin siihen itsekin, että piti syödä vähän kuormasta ja ottaa omaan käyttöön yksi "työsuhdepaita". Yhtäkkiä se nauru loppuu ja hymy hyytyy. Ei vittu, ei saatana! Joudun oikeasti menemään lavalle pian! Armottomat tuomarit käyvät paikoilleen ja kohta meitä talutetaan parrasvaloihin kuin teuraskarjaa konsanaan - siltä minusta tuntuu juuri sillä hetkellä!

Valot sokaisevat ja jännittää saatanasti. Mutta yhtäkkiä jännitys on tipotiessään ja olo itsevarma, mikä on helvetin outoa! Osa syy saattaa olla karismaattinen tapahtuman juontaja joka saa olon tuntumaan kotoisalta ja yllymme jopa pieneen kisailuun äänen mataluudesta. Yleisöstä ei ainakaan lennä lavalle tyhjiä pulloja ja laseja, joten saan rauhassa esitellä tatuonnit tuomareille ja yleisölle. Onneksi muistan kuitenkin että jalkojen tatuointeja ei kannatta tässä kohtaa esitellä, vaikka paita onkin jo poissa päältä - en meinaa pukenut aamulla boxereita reisitaskuhousujen alle, joten päätin pitää pöksyt jalassa, olihan kyseessä kuitenkin perhetapahtuma. Entäpä mitenkä kilpailussa loppujen lopuksi sitten kävi? Taisin jäädä kymmenenneksi (osallistujia oli kuusi), mutta tulipahan tempaistua. Aina välillä pitää laittaa itsensä alttiiksi ja tehdä jotain hullua. Jos ei osaa nauraa itselleen, niin ankeaksihan tämä homma menee.

Ai niin, tunnustan, että seurasin Miss Tattoo osuuttta suuremmalla intensiteetillä kuin monia muita viikonlopun kilpailuja, sillä naiskauneus on aina kiehtonut ainakin jonkin verran. Toinen toistaan upeampia tatuoituja neitoja saapuu parrasvaloihin esittelemään tatuointejaan ja poseeraamaan viehkeästi. Yksi on kuitenkin ylitse muiden ja ei aikaakaan, kun oma suosikkini kruunataan Miss Tattoo kruunulla! Harmittelen, että mukanani ei ole kunnon kameraa, vaan ainostaan kännykän sysipaska pokkari, mutta sillä on pärjättävä mitä mukana on, muusta ei kannata haaveilla. Vaikka itse en kilpailussa pärjännytkään, niin silti rohkenin käydä pyytämässä illan voittajaa yhteiskuvaan - pääsinpähän edes sillä tavoin hetkeksi osalliseksi ja lähemmäksi glamouria ja glooriaa. 

Miss Tattoo 2018 ja ei niin Mr Tattoo 2018

Dracula kuvan nakuttelu pysäytti ja oli jäätävä hetkeksi seuraamaan kuvan valmistumista.

Tapahtuma lähenee loppuaan ja käytän yhä enemmän aikaa siihen, että kiertelen katsomassa taidokkaiden tatuointien valmistumista. Edelleenkään ei ole yhtään uutta kuvaa nahkaa koristamassa, mutta kerkiäähän tässä vielä. Jos ei tässä tapahtumassa, niin sitten seuraavassa. Tilaahan tässä kropassa on vielä yllin kyllin. Toisaalta omat haaveet ovat varsin suuria, joten oman työn ohessa tälläisessä tapahtumassa on lähes mahdottomuus että niitä voisi toteuttaa - toisaalta valuuttatilannekaan ei moista salli, joten tälläkin kertaa tyydyn pelkästään haaveilemaan ja olen onnillinen heidän puolestaan, jotka tyytyäisenä peilaavat omia tuoreita taideteoksiaan.

Ja mikä olisi tapahtuma tatuointitapahtuma ilman kilpailuja! Lauantain päättää liuta erilaisia kilpailusarjoja, joissa arvostettu raati käy läpi viikonlopun aikana syntyneitä mestariteoksia. Valinnat eivät ole aina helppoja ja yleisö haukkoo henkeään useiden töiden kohdalla. On ällistyttävää kuinka upeaa jälkeä voikaan mestari saada aikaan verrattain lyhyessä ajassa. Ja on kunnioitettavaa, että niin moni ihminen on hammasta purren pystynyt olemana pitkiäkin aikoja neulan alla tietäen, että kuvaa ei voi jättää kesken, vaikka kipu yltyisi minkälaisiin mittoihin. Kilpailuissa kun on kyse aina tatuoijan ja tatuoitavan symbioosista, periksi ei anneta ja valmista syntyy!

Tuomariston tehtävä ei ole helppo, mutta rautaisella ammattitaidolla
päätöksiä syntyy...
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja ennenkuin huomaammekaan, alkaa ilta lähestymään loppua. Viimeinen orkesteri viihdyttää yleisöä ja väki alkaa suunnittelemaan jatkoille lähtöä. Me sen sijaan alamme pakkaamaan autoa, sillä edessä olisi vielä öinen ajomatka Jyväskylästä etelään, harmaiden kivikatakombien uumeniin. Väsyttää, mutta hymyilen silti, sillä nämä olivat mahtavat kemut! Olen myös päättänyt, että ensi vuonna olemme ehdottomasti mukana uudelleen ja jos silloin saisi sen tatuoinnin myös itse!

Tattoo Renee kävi kääntymässä myös puodillamme (kuva by Leka)
Ps. En alkanut tänne lisäämään kuvia tapahtuman aikana tehdyistä tatuoinneista, sillä tapahtuman sivuilla on niitä valtavasti ja ammattilaisen kuvaamana. Kannattaa muutenkin tsekata tapahtuman sivut läpi ja tutustua siihen, jos ei ole vielä tuttu. Jos tänä vuonna kyseisen tapahtuman missasit, niin ensi vuonna sitten viimeistään mukaan! JA TÄSSÄ LINKKI




lauantai 12. toukokuuta 2018

NOITUUTTA JA VAMPYYREJA

Mustat kynttilät lepattavat pimeydessä luoden huoneeseen pitkiä varjoja. Hohtavan valkoisen arkun kansi nousee ja siirtyy sivuun. Hetken aikaa on aivan hiljaista, ilma väreilee ja aika pysähtyy. Arkusta nousee kalpea hahmo, upea vampyyri, joka salpaa hengityksen ja jonka katse naulitsee sinut paikoilleen. Et halua liikkua, et edes pysty vaikka haluaisitkin, olet saapunut valkoisen vampyyrin valtakuntaan. Tässäpä uutta kuvasarjaa viileän upean Decadenzin kera. Goottikuningataren, joka vangitsee sinut katseellaan ja jäät ikuisesti smaragdinvihreiden silmien lumoihin....
















Mallin Choker on Horror-Shopista ja meiltä löytyy näitä myymälässämme!
Tulemme lisäämään näitä myös verkkokaupan puolelle lähiaikoina.
 



Mallin sormus on Horror-Shop omaa tuotantoa ja näitä saat meiltä myymälästä

Ja tästä mallin omille sivuille


Facebook linkki
Instagram linkki

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

VAMPIRE LOVERS


Kun näin "Notre Dame - Le Theatre Du Vampire" levyn takakannen upean Nosferatu henkisen kuvan, tiesin, että haluaisin tehdä jotain samankaltaista. Kuvaajaksi valikoitui tähän kuvasarjaan mustavalkokuvan mestari, Mikko Linsiö, jonka tyyliin olin ajat sitten tykästynyt ja tiesin hänen pystyvän visioni täydellisesti toteuttamaan. Mallin haussa olikin sitten enemmän haasteita ja kuvaukset viivästyivät kuukausia, kunnes aivan yllättäen henkeäsalpaavan kaunis sydäntenmurskaaja, Sherri Coffinshaker ilmoitti, että rooli olisi hänen - tiesin silloin että se olisi siinä! Tiimi kenen kanssa visiot muuttuvat todeksi ilman kompromisseja. Olen aina rakastanut mustavalkokauhuelokuvien surumielistä tunnelmaa ja sitä tiettyä romanttisuutta mikä niiden yllä leijuu. Siksi jätimmekin tällä kertaa veren kanssa läträämisen pois ja keskityimme tunnelmaan.

Photos: Mikko Linsiö
Editing: Sami Haavisto
Models: Sherri Coffinshaker & Sami Haavisto

Ja tästä vaikka sopivaa taustamusiikkia kuville:









 




 



Ja tästä upean mallimme omille sivuille LINKKI

Valokuvaaja MIKKO LINSIÖ kotisivut LINKKI