tiistai 27. heinäkuuta 2021

WICKED LITTLE DEVIL

WICKED LITTLE DEVIL on uusi paita mikä saapui juuri painosta. Ilkeä ja murhanhimoinen pikku pirulainen, If I may say so. Rakastan kauhuelokuvia ja kauhukirjallisuutta, sekä sarjakuvia. erityisen pelottavia ovat olleet aina lapset sekä nuket, silloin kuin ne ovat olleet niitä monstereita. Niissä on jotain erityisen creepyä, kun homma on toteutettu sopivan nyrjähtäneesti. Siksi olen pitkään halunnut suunnitella paidan, mikä pureutuu tähän aiheeseen ja tässä se nyt on valmiina painotuoreena ja tilattavissa. Paidan kuva on tullut piirrettyä aamuyön hämärinä tunteina ja koetin päästä siinä samoihin lapsuuden fiiliksiin, kun mökin öljylamppu on ollut sammuneena niin pitkään, että se on jo aivan kylmä ja varjot ovat alkaneet leikkimään nurkissa oksien raapiessa peltikattoa. Nurkassa on kyhjöttänyt ikivanha mollamaija ja pikkupoikana ollessani, olen aivan varma, että sen pää oli kääntynyt minua kohden, vaikka olin sen nukkumaan mennessäni kääntänyt seinää kohden toisella puolella tupaa. Siellä se kuitenkin taas on, pirulisesti virnistäen ja olen täysin vakuuttunut siitä, että se on liikkunut minua kohti sillä aikaa, kun olen puristanut silmiä kiinni peiton alla. Olen jo kolme kertaa hävittänyt sen polttamalla takassa - kolme kertaa se on palannut vahingoittumatta paikalleen...