sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

EASTERN INVASION TOUR 2017


18.7.2018 SEIKKAILU ALKAA, HORROR-SHOP LÄHTEE MAAILMALLE!

Näin TUSKA -viikonloppuna sitä palaa mieleen kaikenlaisia mukavia muistoja mitkä liittyvät keikkailuun ja nomadin elämään. Erityisesti tänä aamuna pyörinyt mielessä viime kesän Itä-Euroopan kiertue Authorin, Demonicalin sekä Angreppin kanssa. Tämän reissun tarinat olisi pitänyt kirjoittaaa ylös jo vuosi sitten kun ne olivat kirkkaanna mielessä, mutta joskus asiat vaan jäävät kun on helvetinmoinen kaaos ympärillä. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan, eli täsä muutamilla riveillä ja paljolla kuvilla fiiliksiä tuolta turneelta...


18.7.2017 ja taustalla kotini seuraavan 2 viikon ajan
Kun hyvä ystäväni Jussi (Author) ehdotti, että lähtisinkö kesällä 2017 mukaan Itä-Euroopan rundille heidän kanssaan, ei sitä tarvinut kahta kertaa miettiä. Kyseessä on yhtye, mikä on herättänyt paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan Black Metal väessä, mutta itse pidän herrojen musiikista ihan helvetisti. Lisäksi kyseisen pumpun kaverit ovat mitä leppoisimpia herrasmiehiä, joten matkasta tulisi varmasti ikimuistoinen - mukaan vaan! Itselleni on tärkeää, että ne bändit, keiden kanssa yhteistyötä teen, toimivat myös henkilökohtaisesti. Silloin voi tehdä työtään pää pystyssä ja selkä suorana kun seisoo homman takana, sillä näitä hommia ei rahan takia tehdä! Ja kukapa sitä jaksaisi kiertää bändin kanssa kenen musiikista ei pidä. Alkaisi päähän sattumaan jo muutaman keikan jälkeen ja kaipaamaan Sony Walkmaneja sekä kekoa kasetteja. Ai niin... Se siitä leppoisuudesta! Lähes välittömästi kun pääsin Poriin Authorin treenikselle, oli siellä käynissä vitun moinen tappelu. Kamat lensivät avoimesta ovesta, kuka milloinkin poistui ulos huutaen ja palasi takaisin huutaen vielä enemmän. Siinä vaiheessa päätin ottaa seurakseni vanhan tuttavani Danielssin Jaskan ja siirtyä pihamaalle nauttimaan hänen seurastaan...


Herään ruumisarkustani (keikkadösän punkka). Tilaa on about saman verran, kuin arkussa konsanaan. Olen mennyt aikaisin nukkumaan ja matka kohti suurta tuntematonta on alkanut. Edellis illan sotakirveet on haudattu ja jännitteet on purettu. Ymmärrän, että ennen tälläistä suurempaa koitosta hermot ovat kireällä ja räjähdyksiä sattuu. Ehkä ne on hyvä purkaa alta pois ennen kuin ollaan tien päällä. Auton pehmeä hurina kuulostaa tuutulaululta ja pian vaivun takaisin uneen herätäkseni pian uudestaan, kun saavumme Turkuun, mistä suuntaisimme ruotsin puolelle hakemaan Demonicalin hemmoja.



19.7.2017 Miehistö on täysilukuinen. Martinin luotsaama DEMONICAL on noudettu paikasta, minkä nimi ei ole jäänyt mieleen. Olo on kerrassaan mainio. Hyvä aamupala laivalla, suihku ja puhtaat vaatteet. Lisäksi auto täyttyy uusista tovereista keihin on mukava tutustua ajomatkalla ruotsin halki etelään kohti seuraavaa laivamatkaa. Aluksi kolmen kielen sekamelskaan on hankala totutella, mutta pikkuhiljaa sekin alkaa sujumaan. Asiaa helpottaa paatilta ostamani Kirsberry, jonka avulla puhun mitä tahansa kieltä sitä mukaa kun pullo tyhjenee. Lisäksi se autaa kestämään infernaalista tupakansavua, mikä leijuu raskaana bussin uumenissa. Tuntuu kuin liikkuisi pyörillä varustetussa kinkkupalvaamossa, sillä aurinko alkaa lämmittämään bussia siihen malliin, että tukehtumisvaara on ilmeinen - vähänpä minä tiesin vielä kuumuudesta.

Siitä se lähtee

Maihinnousualus

Lähes perillä...
20.7.2017 Greifswald, Saksa

Harvinaisen siisti merch myyntipaikka. Valoa ja tilaa riittää!
Saavumme Saksaan ja suuntana Greifswald, missä olisi kiertueen ensimäinen keikka. Tunnustan, että jännittää hieman. Olen ollut kyllä Horror-Shopin kanssa aiemminkin rajojemme ulkopuolella, mutta vain Virossa Howls of Winter festivaaleilla. Nyt olisi vuorossa useita maita ja festivaaleja, missä pitäisi pärjätä omalla onnettomalla kielitaidollani ja luovia homma läpi alusta loppuun keikkapaikoilla ilman, että vaivaan bändejä kysymyksillä, sillä heillä riittää omissakin pesteissää tekemistä. Onneksi omaan paljon kokemusta jo aiheeseen liittyen ja keikkapaikat ovat kaikkialla samanlaisia. Aina löytyy joku sopiva nurkka mihin asettautua ja siitä se sitten lähtee. Olen ammattilainen ja hoidan hommani niinkuin ammattilaisen kuuluukin, sillä sitä minulta odotetaan. Minun tehtäväni on pitää huolta siitä, että bändien tuotteet ovat esillä ja yleisön saatavilla ja sen homman minä osaan.

Valmistautuminen soundchekkiin
Ja keikkapaikka ulkoa nähtynä
Pieni tutustuminen kaupungin nähtävyyksiin ennen keikkaa
 
Pieni clubi, hyvä meininki!

Vain lähteminen on tärkeää...

21.7.2017 Enter the Eternal Fire Festival - Kraj, Tsekki

Vaikka sitä näillä reissuila on valmis tinkimään monesta asiasta, niin hygienia on asia mistä ei halua tinkiä. Jos suihkua ai ole tarjolla, niin sitten käytetään luovuutta. Kahdesta kahden litran muovipullosta riittää oikein hyvin vettä aamusuihkuun, parran/hiusten ajoon ja hampaiden pesuun. Tosin se ei aina ole mukavaa katsottavaa muille matkustajille, jos he sattuvat eksymään väärälle puolelle keikkadösää kun se aamusuihku on menossa. Voi mennä aamu pilalle kun pahaa aavistamattomana olet menossa kuselle ja joku tyyppi heiluu alasti bussin takana vesipullojen kanssa pää partavaahdossa...

Myös huoltoasemien vessat ovat hyviä paikkoja
siistiytymiseen - toisissa on oikeasti jopa suihkut!

Loputtomia maanteitä


Vaikka matka alkaa lepoisasti, se ei tarkoita sitä että se jatkuu sellaisena. Onni voi kääntyä milloin vain niinkuin sää Scotlannissa. Hykertelemme DVD soittimessa pyörivälle Venäläiselle silakkapornolle ja sen omituisuudelle kun yhtäkkiä kulskimme Rauli ilmoittaa että nyt on jotain feelua autossa. Olemme keskellä ei mitään ja auto alkaa hyytymään. Liikaa aikaa ei ole, sillä parin tunnin kuluttua meidän pitäisi olla keikkapaikalla ja seisomme jumissa keskellä ei mitään jossain Tsekin ja Saksan rajamaastossa. Ongelmat ratkeavat kuitenkin ajallaan ja keikkadösän avaimetkin löytyvät pienen etsinnän jälkeen läheiseltä pellolta. Miten lie sinne päätyivät tämän issuen yhteydessä... Matka jatkuu, samoin Venäläisen Silakkapornon katselu.




Lähestymme festivaalialuetta Tsekeissä. Nyt on tunnelma korkealla, sillä luvassa olisi kiertueen ensimmäinen ulkoilmafestivaali. Samalla se olisi allekirjoittaneen ensimmäinen ulkoilmafestivaali ulkomailla. Hymyilen lähes ääneen kun katselen ympäristöä. Olemme saapuneet maauimalaan, joka on ilmeisesti peräisin Varsovan liiton aikakaudelta ja kun kurkistan altaaseen, niin vesikin on todennäköisesti vaihdettu siellä viimeksi silloin. Muistan ystäväni varoittavat sanat kyseisen paikan vedestä ja kehoituksen olla uimatta siellä. Olivat olleet sielä ilmeisesti edellisenä kesänä keikalla ja vesi oli ollut yhtä myrkyllisen vihreää kuin se oli nyt. Kuumuus on käsittämätön ja tunnen hetken ajan voimakasta halua vilvoittautumiseen varoituksista huolimatta, mutta päätän olla kokeilematta onneani. Tarttuva märkärupi ei ole nyt se asia minkä haluan itselleni. Lähden etsimään henkilökunnan edustajaa, joka voisi kertoa mihin pystyttäisin Horror-Shopin ja merkhandise kojun. Samalla katselen kateellisena ihmisiä jotka pulikoivat altaassa. Myöhemmin en voi enää vastustaa kiusausta ja uhmaan kohtaloa. Onneksi altaan vieressä on suhkut, joiden jääkylmällä vedellä voi huuhdella vihreän ihoon tarttuneen liman pois...

Taisteluasemat varmistettu. Ei paskempi paikka kojulle!

Author leidit

Voisi olla paskemminkin

Vaikka olenkin henkeen ja vereen Black Metalisti, niin siltikin on mukava kuunnella välillä jotain muutakin musiikkia. Death Metal vaihe meni jotenkin ohi aikoinaan ja tuli siirryttyä rässistä Blackiin. Senpä vuoksi ehkä Demonicalkin oli jäänyt vieraammaksi, mutta piru vie että se toimi kun bändiä pääsi useampana iltana todistamaan livenä. Ja en ollut ainoa. Demonical keräsi ilta toisensa jälkeen erittäin hyvän yleisön ja eipähän heidän Merchandiseaankaan tarvinnut ihmisile väkisin myydä. Kova kolmikko tällä kiertueella, kaikki erilaisia, kaikki toisaan täydentäviä!



 22.7.2017 Gothoom - Slovenia

Pikkuhiljaa tähän alkaa tottumaan. Kun keikka on paketissa, kamat kasaan ja matkaan. Olen jo ottanut rutiiniksi siirtyä heti omaan ruumisarkkuuni että saan levättyä ennen seuraavan päivän koitosta. Kerrosaänkyyn siirtyminen vaatii oman tekniikkansa, mutta se sujuu helposti pienen harjoittelun jälkeen. Oma pieni valtakunta tuntuu kotoisalta ja yleensä sitä herää aamulla ensimmäisen kerran siihen, kun pysähdymme tankkaamaan tai kuski haluaa lepotauon. Samamalla kun käy pesulla, tulee haettua aamupalaa ja elämä hymyilee suurilla keltaisilla hampaillaan.

Rokkistarat ei oo köyhiä eikä kipeitä!

Rauli ja Martin - tuttu näky dösän etuosasta
Saavumme pian Sloveniaan ja GOTHOOM festivaaleille. Tämä on ehkä siistein keikkapaikka koko reissun aikana! Pieni kaunis laakso vuorten keskellä ja upea vanha linnanraunio metsäisellä rintellä antaa alueelle oman historiallisen laimansa. Lisäksi matalalla riippuvat pilvet tekevät paiaksta suorastaan epätodellisen upean.

Siistein keikkapaikka koskaan!
Ensimmäinen paikallinen bändi on jo lavalla ja päätän mennä katsomaan sitä, ennenkuin alan tekemään omia valmistelujani. Aikaa on, sillä olemme saapuneet tänne jo hyvissä ajoin ja kello ei ole vielä edes kymmentä. Tarttuva pakanametalli puree allekirjoittaneeseen ja fiilistelen bändiä muun yleisön mukana! Harmillista kyllä en muista enää orkesterin nimeä eikä heidän levyään ollut missään tarjolla, mutta ehkä joskus tulee tähän uudelleen törmättyä.

Pieniä ongelmiakin on ilmassa. Ainoastaan bändin jäsenille on varattuna artistipassit millä saisi ruokaa ja juomaa ja mahdollisuuden käyttää back stagen peseytymistiloja. Asia kuitenkin korjaantuu, kun saamme kuskin kanssa toisenlaiset passit, mitkä osottautuvat pirun paljon paremmiksi vaihtoehdoiksi. Niillä kun sai rajattomasti ruokaa ja juomaa sen sijaan, että niillä olisi saanut artistipassin tavoin vain viisi olutta. Joskus se käy rättikauppiaallakin hyvä tuuri.

Eivätkä ongelmat lopu tähän. Merchandise ja myyntialueella ei löydy meille tilaa, mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä olen tottunut soveltamaan. Meillä on sentään bussi keikka-alueella ja kun nostan tavaratilojen ovet auki, saan niistä loistavan myyntitelineen paidoille. Levyjä ja muuta pienempää tavaraa varten käyn sosialisoimassa viereisen baarin puolelta pari pöytää ja pian meillä on myyntipaika ihan paraatipaikalla. Kauppa käy ja ihmiset tulevat uteliaina katsomaan mitä meillä on tarjolla. Ainoa mitä siellä ei kaipaisi ovat kiukkuiset ampiaiset. Niillä lentävillä vittupäilä on selkeästi jotain minua vastaan...


Ei paskempi paikka pitää puotia!

Paska duuni, mutta jonkun on se tehtävä!

Tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa

23.7.2017 Cluj Napoca, Romania

Olen jo pitkään odottanut pääsyä Romaniaan, sillä olen matkaillut täällä aikaisemmin pariinkin kertaan. Toivon näkeväni romanialaiset ystäväni Bistrittasta, mutta harmikseni he ovatkin toisaalla pakanametalli -festivaaleilla, jotka olisivat samaan aikaan. Lisäksi kaupungissa olisi joku toinenkin iso keikka saman aikaisesti ja pelkäämme sen vaikuttavan yleisömääriin. 

Aamusuihku ja huolto


Romanialaista olutta- kylmää ja ravitsevaa

Hordes of the north

Kyllä näillä eväilä pärjää
     
Ihan vaan energiajuomaa tässä...
Illan saapuessa huomaamme huolemme olleen turha. Väkeä saapuu paikalle mukavasti ja illan avaava Angrepp vetää sellaista Black Trashia, että jätän myyntipisteeni hetkeksi aikaa apulaiseni huomaan. Paita hiestä märkänä ja suu virneessä palaan keikan jälkeen töihin. Kyseinen ruotsalais orkesteri on saanut minusta tällä kiertueella fanin, se on varmaa. Perkeleen kovaa kaahausta ja erityisesti livenä!

Angrepp!!!

Hämäräbisneksiä

Suomi-Romania ystävyysseura

24.7.2017 - Bukarest, Romania

RÄJÄHDYS! Ihan saatanan kova sellainen. Herään korvia huumaavaan ääneen ja tunnen paineaallon kyljessäni. Mitä vittua täällä tapahtuu?!? Auto täristää ja päitä alkaa ilmestymään ruumisarkkujen verhojen välistä. Rauli ohjaa auton tiensivuun ja toteamme renkaan räjähtäneen. Hienoa, keskellä Romanian maaseutua. Onneksi Jussi ei ole näiden hommien kanssa kädetön kaveri ja matka saadaan jatkumaan. Tosin uuden renkaan hankkiminen ei välttämättä ole se helpoin mahdollinen homma. Onneksi on kuitenkin maanantai, sillä rengasrikko päivää aikaisemmin olisi saattanut jo aiheuttaa aikataulullisia haasteita, mutta homma hoituu kuitenkin ja romanialaisen keikkajärjestäjän avulla rengas toimitetaan Bukarestiin seuraavalle keikkapaikalle.


Paineaalto on ollut kohtuulisen kova, sillä se tälläistä jälkeä lokasuojaan

Heinäsirkat sirittävät ja aurinko korventaa

Ja taas matka jatkuu
Kaikkien haasteiden jälkeen saavumme viimein Bukarestiin. Samat rutiinit toistuvat päivästä toiseen ja roudaaminen helteessä on yhtä helvettiä. Tässä keikkapaikassa on kuitenkin onneksi suihku bäkkärillä niin sitä huhkii mielellään, kun tietää pian pääsevänsä virkistäytymään, ajamaan parran ja vaihtamaan uudet vaatteet päälle. Lisäksi alakerran baarista saa järkyttävän hyvää Vehnäolutta ja iltapäivä meneekin leppoisasti Agrepin kavereiden kanssa turistessa. Romaniassa keikkapaikoilla on yksi hieno piirre! Myös alaikäiset pääsevät ravintoloihin keikkoja katsomaan, jo 15 vuotiaina. Sen sijaan alkoholia tarjoillaan vasta täysi-ikäisille. Tämä takaa sen, että keikoilla riittää väkeä ja ei tarvitse olla kahdeksaatoista päästäkseen kuuntelemaan livemusiikkia. 

Olen rakastunut!

Aurinkoa, vehnäolutta ja hyvä fiilis

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat tarttuvaa tautia

Angrepp - perkele että on hienoa räimettä!

Tiia, paitakauppiaan paras apuri!
Ja koska olen mukana kiertueella merkarimyyjän roolissa, niin tietysti sitä pitää verrata eri maiden ostokäyttäytymistä. Erityisesti silmiin pistävää on se, että mitä köyhempi maa, sitä enemmän paidat ja levyt tekevät kauppansa. Mistä se johtuu, sitä en osaa sanoa, ainoastaan arvailla. Lisäksi ihmiset jäävät muutenkin helpommin juttelemaan musiikista, bändeistä ja kaikesta mahdollisesta. Aika kuluu silloin nopeammin, tosin silloin ei pääse katsomaan kunnolla bändejä, mutta työ ensin, sitten huvi. Ilta toisensa jälkeen kuluu ja Autor, Demonical & Angrepp setti hioutuu joka kerta timanttisemmaksi. Kilometrit ja koettelemukset eivät näy ainakaan soitossa negatiivisesti. korkeintaan se tekee live vedoista kiukkuisempia! 

Author hoitaa homman kotiin Bukarestissa!

Odottelua, en enää muista miksi

25.7.2017 Sofia, Bulgaria

Ja taas matka jatkuu. Haju bussissa on käynyt ajat sitten ylivoimaiseksi ja kun aamulla herää, tuntee pahoinvointia. 15 henkeä samassa pienessä laatikossa ja ilmastoinnista ei tietoakaan. Ulkolämpötilan kivutessa lähes neljäänkymmeneen, ei sisälämpötilaa halua edes arvailla. Paksu tupakansavu tekee hengittämisen mahdottomaksi ja ihmiseritteiden löyhkä on sanoin kuvaamaton. Vaikka aamulla pääseekin peseytymään, hygienia on itsepetosta, sillä kun astuu takaisin keikkadösää, on viidessä minuutissa sama olo kun ei olisi pesytynyt viikkoon. Vietän entistä enemmän aikaa bussin etuosassa, missä saa edes vähän happea kun kuljettajamme pitää omaa ikkunaansa auki.

Keikkapaikalle pääsy on aina helpotus. Pääsee pois liikkuvan savustamon uumenista. Aivan sama kuinka kuuma ulkona on, aina voi hakeutua varjoon. Odotamme Live and Loud clubin edessä paikan omistajaa ja pian hän saapuukin. Ilma jäätyy hetkessä lähes pakkasen puolelle, sillä keikkajärjestäjän jääkylmä käytös poikkeaa niin rankasti kaikkien edellisten paikkojen ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta. En tiedä onko kyse omasta paranoijasta, mutta jotenkin tuntuu että hän on ottanut minut silmätikukseen. Mitä tahansa teenkin tai ehdotan, mikään ei kelpaa. No, maassa maan tavalla tai maasta pois - toimin hänen ohjeidensa mukaan vaikka tiedänkin että homma ei toimi niin. Clubin pyörittäjänä hänellä on oikeus määritellä myös ne huonot ohjeet. 

Päätän että en ainakaan käytä yhtää enempä aikaa clubilla kuin on pakko, ja kun saan kamani paikoilleen, suuntaan turistina kiertämään kaupunkia. Nautin näistä päivistä kaikkein eniten silloin kun saan olla yksin ja mennä omien aikataulujeni mukaan. Etsin paikalliset levykaupat ja kirjakaupat. Välillä istun terassille katsomaan paikallista elämänmenoa. Sanalla sanoen nautin elämästä sillä hetkellä ja paikallisesta fiiliksestä.


Sofia hellii vieraitaan auringonpaisteella joka tuntuu krematoriolta.

Löytyihän se levykauppa, vaikka ei se helppoa ollut.

Ja paikan ainoa metallilevy, edes jollain tavalla kuunneltava...
 
Onko tämä nyt sitä kamalaa itäblokkia?

I feel good!
Päivä kuluu mukavan leppoisasti ja pian on taas aika palata illan keikkapaikalle. Koska oma osuuteni on hoidettu ja kukaan ei tarvitse apuani, teen sen mikä on järkevää, eli ei muuta kuin lätyksi ja unta pallloon. Jaksaa taas paiskia illan töitä!

Pääsemme ennen illan vetoa nauttimaan isäntäväen vieraanvaraisuudesta myös ruuan merkeissä. Naapuriravintoalsta on tilattu bändeille alacarte annokset. Ynseä bulgaari tarjoilee eteeni puoliraa'an kanankoiven ja lisukkeena on nahistuneita ranskalaisia. Törkin kananraatoa lautasellani ja tuumaan, että antaa olla. Juon sen yhden ainoan ilmaisen oluen ja päätän lähteä etsimään jotain syömäkelpoista. Kauaa ei tarvitse vaeltaa ennenkuin KFC:n pelastava valomainos hohtaa edessäni. Ilta on pelastettu, eikä tarvitse kuolla nälkään.

Lepohetki
Bändit ovat hyvässä vedossa! Hyvin ilmastoidussa clubissa on väkeä äärimmilleen täyteen lyötynä ja paitakauppakin käy vilkkaana. Haasteena on se, että paitojen hinnat pitää sovittaa jokaisen maan tulotasoon jollain tavalla sopivaksi ja seuraavana aamuna on taas jotain helvetin viidakon rahaa taskuissa, mistä pitää miettiä missä ne saa vaihdettua oikeaan rahaan järkevällä kurssilla. No, pääasia on että valuuttaakin tulee ja samalla saa fiilisteltyä keikkoja! Bulgarialaisessa ylisössä oli yksi erikoinen ominaisuus mihin en ole koskaan muualla törmännyt - aplodit muuttuivat jossain vaiheessa kumeaksi murinaksi mikä oli hämmentävää. Tasainen "growwwwlllll" biisien välillä oli varsin friikkiä, mutta ei siinä, varsin toimivaa ottaen huomioon esitettävän musiikin genren.



Pelastava keidas
Ai niin! Kuulen ystäviltäni aina vähän väliä kuinka heille koetetaan kaupata kadunkulmilla milloin huumeita, milloin mitäkin muuta. Nyt minua lähestyi yhdessä kadunkulmassa tyyppi joka huiskutti sivummalle. Hieman mietin, että missä lie ryöstöaikeissa mahtaa hemmo olla, mutta uteliaisuus voitti ja menin hieman lähemmäksi. Tarjolla olisi ollut yksimillisen luoteja, niin paljon kuin olisin tarvinnut eikä hintakaan hirvittänyt - jätin tällä kertaa väliin.


27.7.2017 - Timiosora, Romania

Bussi rämistelee eteenpäin huonokuntoisilla teillä. Olemme eilen saaneet ensikontaktimme virkavaltaan poliisin pysäyttäessä meidät Sofiasta poistuessamme. Olimme jo aivan varmoja, että nyt meidät ryöstetään laillisesti. Joudumme Bulgarialaiseen putkaan ja omaisuutemme takavarikoidaan. Toisin kuitenkin kävi ja pääsimme jatkamaan nopeasti matkaa jonkin sorttisella huomautuksella selvinneenä. Katselen ikkunoista vilistäviä maisemia, Romanian kaunista maaseutua ja olen hyvällä tuulella. Tunen olevani vahvasti elossa ja porukan henki on loistava - vielä kun rytmikattilaksi kutsumamme henkilö suostuisi käymään suihkussa!


Finnish Darkness

Romanian Darkness

Hämmentävän upeita maisemia!

Adoptoin tälläisen pienokaisen

Päikkäreillä pienokainen kainalossa


Bulgarian vierailun jälkeen on ilo palata Romaniaan, missä tuntee aina itsensä tervetulleeksi. Sitäpaitsi meillä olisi tänään vieläpä vapaailta, mikä ei kuulosta lainkaan hullummalta, sillä on ihan mukavaa päästä välillä ihan vaan rentoutumaan ilman velvollisuuksia. Päätämme vuokrata pienellä porukalla apartementoksen Timiosoran keskusta ja se osoittautuu loistavaksi vaihtoehdoksi. Pienellä rahalla saamme omat makuuhuoneet ja puhtaat lakanat. Ne tuntuvat ylellisyydeltä, sillä ruumisarkkuni on alkanut muistuttamaan limaista onkaloa, joka on vuotattu kahdella viinan ja hien hajuisella jättiläisetanalla jotka toimittavat lakanan ja peiton virkaa. Ennen niin mukava kotipesä on nyt niljakas vankila, missä ei ilma kierrä ja missä vuodevaatteet eivät pääse kuivumaan. Lisäksi majapaikassamme on poreallas, missä päätän lepuuttaa kärsinyttä ruhoani.



Snow queen

Illallinen Timiosorassa

Erittäin kaunis kaupunki

No nyt löytyi kunnon matkatoimisto!

Romanian paras levykauppa!

Raulin kanssa levyostoksilla

Saavumme sovittuun aikaan keikkapaikalle, mutta kiertuemanagerimme ilmoittaa että kamoja ei pureta autosta, ei ainakaan vielä. Mitä helvettiä, miksei? Mitä on tapahtunut. Onko keikka peruttu, koetan kuulostella. En mene kysymään vielä suoraan, sillä mies vaikuttaa stressaantuneelta. Pian syy selviää. kiinteistössä on käynyt edellisenä yönä varkaita ja rakennuksesta on viety sähkökeskuksen kuparikaapelit, mitkä ovat varsin rahan arvoista tavaraa. Onneksi kuitenkin kekseliäisyys astuu peliin ja kaikkea rajoittava byrokratia on korvattu järjellä. Keikkapaikalle saadaan sähköt loppujen lopuksi vetämällä riittävä määrä jatkokeloja naapurrakennuksesta ja pian voimekin aloittaa sound checkit ja muut tarvittavat valmistelut. Suomessahan tämä ei olisi onnistunut, sillä tämä maa on tälläinen vitun Kekkosslovakia kaikkine pilkunviilamisineen ja sääntöineen.


varsin monen bäkkärin tarjoulu oli hoidettu suoraan Lidlistä, mutta piruako
sen oli väliä, sill ruokaa ja juomaa oli riittävästi isommallekin
porukalle ja sitä oli monipuolisesti!

Suorastaan idylinen Horror-Shop kulmaus
 
Eikä itse baarissakaan ollut valittamista


Kyyhkyläiset Janne ja Tiia
Romaniassa vieraanvaraisuus jaksaa kyllä aina hämmästyttää ja liikuttaa. Paikallisessa levykaupassa Omistaja tahtoi ehdottomasti tarjota naapurin pienpanimon olutta ja antoipa läksijäislahjaksi vielä paikallista metallia mukaan viemisiksi vinyylimuodossa. Sen lisäksi Davoksen ravintoloitsija piti huolta, että en kuole janoon työtehtävissäni ja vähän väliä tarjoilijat kävivät kysymässä saako olla olutta tai muuta juotavaa - I love ROMANIA!


28.7.2017 Total War Festival - Körmend, Unkari


Kiertueemme alkaa lähestymään päätöstä. Vielä olisi viimeinen setti ja sitten kotia kohden. Unkarin TOTAL WAR FESTIVAL lupaa jotain suurta ja mahtipontista, varsinkin kun pääesiintyjänä olisi GRAVELAND, jonka näkemistä olen todella nämä kaksi viikkoa odottanut. Aurinko paahtaa armottomasti, mutta siihenkin on alkanut tottumaan, jopa pitämään siitä ja se on paljon sanottu. Tutut rutiinit käyntiin ja sitten vain odottelemaan. Odotella saa myös unkarilaisten paidanostajien päätöksiä - VITTU NÄIDEN KANSSA MENEE HERMOT totean apunani olevalle Tiialle. Nämä saatanat tutkivat paitoja kuin ne olisivat jotain elämää suurempaa. Kokoja pitää vertailla ,saumoja tutkailla ja hintaa ihmetellä. AAAARRRGGGHHH VITTU SAATANA, Eivät nämä ole mitään saatanan korkeateknologia, ne ovat T-PAITOJA! Rahat tänne, paita kassiin ja seuraava. Ei saatana kiinnosta miettiä mitä lankaa on käytetty hihijen ompelemiseen!


Keikat alkavat, päivä soljuu iltaa kohden ja koetan olla menettämättä hermojani näiden renkaanpotkijoiden kanssa. Jossain vaiheessa ei vaan enää jaksa vaan suljen puodin ennen aikojaan ja päätän keskittyä bändien katselemiseen. Teen siinä sivussa muutaman levyostoksenkin, sillä täältä päin maailmaa saa varsin pätevää pakanametallia, mihin taas harvemmin törmää kotimaisissa levykaupoissa. 


Sen lisäksi että tuli myytyä muutama paita, tuli jaettua ympäri Eurooppaa tuhatkunta Horror-Shop Flyeria!




Ilta vaihtuu yöksi. Gravelandia ei vieläkään näy lavalla. Olen mennyt sekaisin mikä bändi soittaa milläkin hetkellä. Aikataulut ovat pahasti myöhässä, mutta mihinkä tässä kiire olisi. Bussi lähtee kuitenkin vasta yöllä porttien slkeutuessa. Viimein kauan odottamani bändi saapuu lavalle. Odotan jotain mahtipontista, mitä heidän musiikkinsa antaa ymmärtää. Lavalle kiipeääkin mies kylpytakissan ja vetää jotain vitun haltiaperformanssia, mikä kuuluisi enemmänkin johonkin Ropeconiin, kuin TOTAL WAR festivaalien meininkeihin. Miekat, hyinen taistelijameininki loistaa poissaolollaan ja en pysty peittelemään pettymystäni. Pidän edelleen bändin musiikista, siinä ei ole mitään vikaa, mutta lavapresenssi, ei ei ei... Koska keikkadösämme on parkissa päätän siirtyä omaan makuuboxiini kuuntelemaan loppukeikan ilman että orkesteria tarvitsee katsella. Se on hyvä ratkaisu lukuunoattamtta sitä että nukahdan varsin pian ja herään seuraavan kerran kun olemme Saksassa... 


29.7.2017 Berliini

Kebabeläintä Berliinissä
Se oli sitten siinä. Ei enää duunia tällä reissulla ja kaikki keikat paketissa. Suuntana Berliini ja täysin vapaa päivä. Majoitumme paikallisen metalliclubin takapihalle, jonka omistaja oli kiertuemanagerimme tuttu. Mikä parasta, sieltä saimme sieltä sähköt pyörillä varustettuun kotiimme. Lisäksi se olisi helvetin hyvä sijainti siihenkin nähden, että illalla siellä esiintyisi kolme paikallista Black Metal orkesteria ja luonnollisesti sitä pitäisi mennä keikalle kun sellainen on kerran tarjolla. Sitä ennen kuitenkin tutustumaan kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin.


 Parasta mitä voit tehdä on joutua yksin eksyksiin. Siis ihan oikeasti. Harhailla päämäärättömästi ympäriinsä, välillä ottaen taas suunnan kohteeseen minkä haluat nähdä. Käydä pienissä kaupoissa, istua hetkeksi aikaa terassille ja ihan olla vaan. Viimeistään siinä vaiheessa meinaa kyllä iskeä paniikki, kun olet unohtanut ladata aamulla puhelimen ja majapaikan osoite on ainoastaan puhelimen muistissa ja navigaattori, jonka avulla oli suunnitellut pelastuvansa kun joutuu oikeasti eksyksiin, kuolee puhelimen akun myötä.

Aurinkoinen päivä berliinissä
Siinä vaiheessa ei auta muuta kuin etsiä kiva baari, tilata jääkylmä vehnäolut ja miettiä mitä sitten tekee kun homma alkaa menemään epätoivoiseksi. Istun maastoshortseissa ja bändipaidassa paikassa, missä on muina asiakkaina todella hyvin pukeutunutta, selkeästi ns "menestyjiä" ja pintaliitäjiä. Suurin osa asiakkaista katsoo minua nenän varttansa pitkin ja loppuosa toivoisi minun häipyvän sieltä pilaamasta heidän paikkaansa. Viihdyn kuitenkin sillä oikein hyvin, sillä on kiva katsella erilaisia ihmisiä jotka kävelevät ohitseni ja olut on pirun hyvää ja kylmää.

Yksinkään ei tarvitse istua, sillä paikan omistavat siskokset pyytävät minut seuraansa ja myös kolmas berliinitär liittyy seurueeseemme. Viihdyn heidän seurassaan pidempään kuin olin alumperin ajatellut viipyä kyseisessä baarissa. Aika unohtuu kun tarinoimme ja nauramme toistemme jutuille. Pintaliitopaikan molemmat omistajat ovat malleja ja pyörittävät lisäksi ravintolaa. He kertovat mallimaailman tarinoita ja huomaan että päivä alkaa vaihtua iltaan. Kiitän näitä ihania berliinittäriä seurasta ja siitä, että olen saanut ladata puhelimen akkuni. Lisäksi he ovat neuvoneet suorimman reitin majapaikkaani, mutta eivät kuulemma kutsusta huolimatta tulisi illan keikalle - ei ole kuulemma heidän juttunsa. Jatkan matkaani hymyillen ja uusia tuttavuuksia rikkaampana.


Saavun vihdoin viimein päämäärääni. Kaikki muutkin ovat jo paikalla. Keikkabussin pöydällä on rommipullo, joka hieman houkuttaa. Ilmeisesti se on jäänyt haltuumme edellisen paikan bäkkärilltä. En ole koskaan ollut aikaisemmin rommin ystävä, sillä olen ilmeisesti sitä ennen maistanut vain paskaa rommia. Tämä vie kuitenkin mukanaan. Mahtavan paksu sokeriruon ja colan maku on aisteja hivelevä ja siinä sitä sitten oltiin - koukussa! Pullo tyhjenee ja baari kutsuu. Illan bändit ovat varsin kovia ja jostain löytyy vielä virtaa olla eturivissä todistamassa kylmiä riffejä. Ihmiset ovat uteliaita meidän suhteen, sillä suomalaisryhmä keikkabusseineen on kiinnittänyt huomiota. Lukuisia keskusteluja, lasien kilistämisiä ja käden puristuksia myöhemmin päädyn bussin sohvalle nukkumaan.



Aamu, herään keikkadösässä jäätävään darraan. Olen juonut rommia, olutta, kaikkea mitä olen saanut käsiini. Sataman vessan peilistä minua tuijottaa manaatin ja jätesäkin risteytys. Vihaan itseäni, itseinho on valtava. Juon äärimmäisen harvoin, mutta tämän kahden viikon aikana olen tuhonnut vuosikiintiöni verran olutta ja se näkyy järkyttävänä turvotuksena ja tuntuu kropassa. En tiedä sataako vai paistaako aurinko, sillä ei ole vitunkaan merkitystä. Toivon kuolevani. Hetkeä myöhemmin huuto-oksennan sappea ja nojaan keikkadösän keulaan otsallani. Silmistäni vuotaa vettä ja jalkoja tärisyttää. Kun käännän pääni sivuun, näen noin neljä vuotiaan pikkupojan tuijottavan minua suu ammollaan. Hänen isänsä koettaa viitilöidä poikaa pois ja omaan autoonsa. Tunnen itseni todalla paskaksi, varsinainen roolimalli. Päätän että se oli tämän miehen juomiset tämän vuoden osalta tässä (ja pidin muuten sanani).

Useiden tuntien jälkeen fyysinen paha olo alkaa helpottamaan, henkinen ei. Nämä ovat juuri niitä hetkiä reissuissa, lyhyissä tai pitkissä, milloin vaan odottaa pääsevänsä kotiinsa. Duunit on tehty, takki on tyhjä ja kilometrejä tuntuu olevan jäljellä loputtomasti... Ja sitten kun viimein on kotona, onkin taas pienen hetken kuluttua ikävä tien päälle. Keikkoja, ihmisiä, sitä fiilistä ja kaikkea!

huono ihminen...

Parasta ikänä!
Jumalauta että sitä onkin ollut viime kesänä turpeassa kunnossa! 


Mahtava reissu ja kiitos vielä näin jälkikäteen Authorin, Demonicalin sekä Angreppin hemmoillle, Erityisesti Jussille ja Martinille! Koko Road Crewlle, Rauli the kuskille ja kaikille keihin matkalla törmäsimme ja teitte reissusta sen mitä se oli!