TURKU SAATANALLE VIII

Pikku pakkanen saa hengityksen höyrämään, vaikka se ei riitä jäädyttämään mutaisesta tienpinnasta kuin pinnan. Kolonna etenee kohti määränpäätä. Telaketjut purevat tienpintaan ja tarkkailemme ilmatilaa sekä molemmille puolille avautuvaa metsämaisemaa. Vaikka kaikki vaikuttaa päällisin puolin rauhalliselta, vaistoan että meitä tarkkaillaan. Komennan radiohiljaisuuden lähestyessämme kohdetta. Edelleen rauhallista. Paikanpäällä On jo parin joukkueen verran miehistöä rakentamassa asemia illan rähinää varten, mutta otan silti taistelijaparin mukaan ja käymme suorittamassa tiedustelun, ennen kuin viemme paikanpäälle omat tarvikkeemme. Naamioimme ajoneuvon ja liitymme osaksi suurenmaa taisteluyksillöä. Tiukat käskyt ja kokeneet taistelijat pitävän huolen siitä, että kaikki on ajoissa valmista. Edessä on talven kovin koitos, TURKU SAATANALLE VIII

Sitten räjähtää! Ensimmäinen bändi aloittaa ja onpahan kelpo tykitystä! Käyn tsekkaamassa biisin pari ja siirryn takaisin omalle asemapaikalleni palvelemaan festarikansaa, joka saapuu paikalle erikseen järjestetyillä bussikuljetuksilla. Ihmettelen hetken, miten tämä kuulostaa niin tutulta, vaikka en tunnista bändiä nimeltä. SEIDUR olisi voinut olla aivan hyvin esiintymisjärjestyksessä myöhemminkin illalla, mutta onpahan ainakin kunnon avaus. Myöhemmin selviää myös miksi se kuulosti niin tutulta...

Keikkapaikkana Ravirata toimii erittäin hyvin. Tila on avara, juomanmyyntipisteitä riittävästi ja vessat siistejä. Sen lisäksi akustiikka on helvetin paljon parempi, kuin monissa muissa keikkapaikoissa. Lavalle näkee hyvin ja mikä parasta, myös oman myyntitiskimme takaa! Homma siis toimii moitteettomasti, samoin seuraavan bändin show, sillä lavalle on kiivennyt MALUM. Olen aikaisemminkin todennut, että kyseinen bändi on hyvä, erittäin hyvä. Keikka etenee kuin panssarijuna tasaisen tappavasti sinne minne pitääkin. Kappaleet toimivat, show toimii ja mukana on juuri oikeaa saatanallista tunnelmaa. Silti homma kaipaa jotain, jotain yllätyksellistä, jotain uutta. Varsinkin jos bändin on nähnyt lavalla kymmenkunta kertaa. Uudelle yleisölle kokonaisuus on varmasti mieleenpainuva, mutta bändiä pidempään seuranneena toivoisi näkevänsä jotain, millä sen nostaa uudelle tasolle. Pettymys tämä ei ollut, päin vastoin ja Malum kannattaa tsekata siellä missä he ikinä ovatkin. Ps. kiitos vielä jälkikäteen Malumin herroille maailman omituisimmasta levyjen vaihtodiilistä, heh!

Ilta etenee, väki nostaa maljojaan Wanhan Vihtahousun kunniaksi ja yhtäkkiä salin puolelta alkaa kuulumaan sellaista messuamista, mikä nostaa ihon kananlihalle. Rotting Christ on tullut selkeästi opiskeltua huolella, kun biisejä ollaan sävelletty. Kun siirryn salin puolelle, huomaan että myös Ghost on ollut vaikutteiden antajana, mitä tulee lavashowhun. Rehellisyyden nimissä se on aika köpöistä mahdolliseen esikuvaansa verrattuna, mutta se ei häiritse, sillä musiikki puhuu ja se todenteolla sitten puhuukin! Jään katselemaan bändiä useamman kappaleen ajaksi ja on selvää, että kyseessä on orkesteri, joka on koko festivaalin kovin yllättäjä! MEPHORASH (swe) on bändi, mistä  kuullaan vielä ja toivottavasti se nähdään Suomessa mahdollisimman pian uudelleen. Shown köpöisyyskin unohtuu hetkessä, kun sen loppupuolella lavalle nousee erittäin kaunis tummaverikkö, jonka upeat muodot täydentävät synkeän jylhää messua. Yllättäen yleisö saa verikasteen alastoman naisdemonin kädessä lepäävän pääkallon tyhjien silmien katseen alla. Olen otettu ja ryntäänkin ennen keikan loppua merkkaritiskille katsomaan, olisiko bändillä vinyylejä mukana. Sen sijaan, että ostaisin yhden ainoan vinyylin, päädyn ostamaan kaikki pöydällä olevat kiekot kerralla, mitä heillä on mukanaan, joka ainoan. Tunnen hetken aikaa pienen piston sydämessäni, sillä onhan se verrattain mulkku veto. Mutta sen sijaan, että päättäisin tehdä levyillä rahaa, aion myydä ne täsmälleen samaan hintaan niille ystäville, keiden uskon kyseistä kiekkoa arvostavan. Omani, koko bändin nimmaroiman kappaleen  pistän säilöön omiin kokoelmiini.

URN vetää kovan keikan heti ruotsalaisten jälkeen, mutta omalta kohdaltani edellinen bändi putsasi jo pajatson. Keskityn loppuillan taas siihen, mitä tulin festareille tekemään ja monien keskutelujen siivittämänä huomaan, että tapahtuma onkin jo ensimmäisen päivän osalta päättymässä... 

Fanipoikahetki

DAY II

Herään jo seitsemän aikaan. Sen sijaan, että majailisimme jossain Turun keskustan hotellissa, olen varannut meidän porukalle AirBnB hässäkän. Meillä on vuokralla kokonainen omakotitalo sumuisten metsäteiden päässä, hevostilan keskellä, silti riittävän lähellä keikkapaikkaa. Mukavat vuoteet, olohuone telkkareineen, oma keittiö ja täydellinen rauha sekä hiljaisuus on juuri sitä, mitä kaipaa festivaalipäivien lomassa, että saa kerättyä voimia ja levättyä. Sumusta huolimatta olimme löytäneet edellisenä yönä perille majapaikkaamme ja luen vuoteessa Cormwelin Warrior saagan viimeisintä osaa muiden vielä nukkuessa. Kello käy kuitenkin armottomasti eteenpäin ja siirryn kokkaamaan tiimille aamupalaa. Pekonia, kananmunia, papuja tomaattikastikkeessa ja muita lisukkeita, sillä pärjää pitkän päivän siihen saakka, kunnes pääsee nauttimaan Metallihelvetin vieraanvaraisuudesta ja helvetin hyvistä ruuista. Tänä vuonna erityisesti Gambina -kakku oli se, mikä jäi mieleen kaiken muun hyvän lisäksi. Eli vaikka teemmekin kovaa duunia, niin laihtumaan ei näissä hommissa juurikaan pääse. Ei ainakaan Turussa.

Festarit starttaavat ja ensimmäinen bändi, mitä päädyn katsomaan on BLACK BEAST! Levyltä tämä toimii ihan helvetin hyvin, eikä keikassakaan ole mitään valittamista. Kunnon Black Metallia, mistä kuulee sen, että alkuaikojen vaikutteet ovat edelleen vahvasti mukana! Tunnen pientä ylpeyttä siitä, että olen saanut olla mukana kyseisen bändin uutta levyä rakentamassa valokuvien muodossa. Kannen valokuva, sekä muu valokuvamateriaali oli työn ja tuskan takana, sillä raahasimme kuvauskalustoa vuosi sitten helvetinmoisessa hangessa, yön pimeydessä jossain saatanan korvessa. Oli se sen arvoista, mutta kyllä se söi rotanlailla silloin, kun mietti että olisihan ne kuvat saanut purkkiin hieman helpomminkin, kuin eräjormailemalla munat huurussa korpimaisemissa.

Sitten ...And oceans oli orkesteri, mihin en tiennyt kuinka suhtautua. Bändi on profiloitunut niin vahvasti entiseen vokalistiinsa ja en voinut kuvitella sitä ilman häntä. Kun bändin historiikki on pitkä ja vokalisti ystävä, niin tuntui jopa hieman väärältä mennä yleisön joukkoon. Toisaalta nykyinenkin vokalisti on tuttu mies, niin se ehkä teki asiaa hieman helpommaksi, mutta silti. Hiukan sama, kuin ystäväpariskunta eroaa. Mies on ystäväsi ja nyt tämä hänen exänsä haluaa esitellä sinulle uuden poikaystävän. Tiedät hänen olevan hyvä tyyppi, mutta silti. Koet että ystäväsi vuoksi sinun ei ehkä tulisi olla heidän kanssaan tekemisissä. Tiedän, omituista puhetta, mutta siltä tämä vaan tuntui. Mathias on kuitenkin perkeleen kova vokalisti ja omaa huikean lavakarisman. Etäisyys, mitä alkuun pidin, katoaa ja huomaan pitäväni uudesta kokoonpanosta, sekä heidän keikastaan. Kyllähän se ihan helvetin hyvältä kuulostaa, ja palaan toisenkin kerran yleisön puolelle käytyäni välillä Horror-Shopin standilla palvelemassa asiakkaita. Orkesteri joutui lunastamaan odotukset vaikeamman kautta omissa silmissäni, mutta he tekivät sen helvetin hyvin. Siltikään se ei enää ollut minun silmissäni "...And Oceans". Sama nimi, mutta jotain oli muuttunut, ehkä pysyvästi. Nämä ovat hankalia hommia. Pääasia että musiikki oli tappavaa ja keikka timanttinen. Toivon ehdottomasti näkeväni bändin uudelleen ja pitkää ikää ...And oceans orkesterille.

ARCHGOAT oli taas kerran ihan omaa luokkaansa. Mahdollisesti kovin Black Metal bändi Suomessa. Demonisempaa kokemusta saa hakea, eikä kovin helposti löydä. Sanoilla on mahdotonta kuvailla sitä, miten helvetin kuilut aukeavat ja demoninen voima valtaa koko salin kuulijoineen. Se vaan menee niin, se pitää kokea. Suomessakin on lukuisia bändejä, jotka pyrkivät samaan siinä koskaan onnistumatta. Musiikki voi olla vaikka kuinka taidokkaasti soitettua, sanoituksissa käsitellään samoja aiheita. Silti ne ovat tyhjiä rumpuja. Rumpuja mistä puuttuu saatanallisen sodan jylhä kumina. Black Metal on sotaa, se on julistamista ja sitä, että sitä kuunnellessa musta liekki voimistuu vallaten sydämen. Parhaimmillaan se antaa voimaa pitkäksi aikaa, eikä livekokemuksen jälkeen ei halua kuunnella mitään muuta. Se saa aikaan sen, että haluaa tuikata lähiseudun kirkot tuleen ja jahdata kirkuvia uskovaisia kirveen kanssa hangessa. Se saa tulen loimuamaan silmissä ja rinnassa! Se pitää kokea, ei sitä voi selittää ihmiselle, joka ei ole siitä epäpyhästä kasteesta saanut osaansa - HAIL SATAN!

Kuva: Lars Mars

VREID on juuri päättämässä omaa osuuttaan ja olen koko illan toivonut kuulevani heiltä Windirin "Journey to the End" kappaleen. Tunnustan että olen pettynyt kun sitä ei tule. Bändihän on oikein toimiva, mutta ennakko-odotukset ovat silti levänneet Windirin kappaleiden esittämisessä. Kovaa settiä silti ja niin Vreid, kuin jokainen muukin bändi on antanut yleisölle kaikensa. Kuin myös mekin. Festivaalikansa alkaa valumaan ulos pimeään yöhön, me alamme pakkaamaan puotia kasaan. On aika poistua näyttämöltä.

Olen kotona noin seitsemän aikaan aamulla. Samoilla silmillä ollaan menty 24 tuntia. On tavattu ystäviä, fiilistelty bändejä, tehty raakaa duunia, roudattu kamat pakuun keikkapaikalla. On ajettu pari tuntia aamuyöllä kohti Helsinkiä ja taas roudattu, kun pakettiautollinen tavaraa on kannettu puodille. Kun viimein pääsee kotiin, niin kaatuu puolikuolleena sänkyyn ja toivoo että saisi nukkua edes muutaman tunnin. Olen kuoleman väsynyt, mutta hymyilen silti, sillä olen saanut viettää viikonlopun omieni keskellä. Viettää aikaa ystävien joukossa, nauttia musiikista ja tehdä sitä mitä rakastan! Sitten pimeys nielaisee minut...

Kiitos: METALLIHELVETTI! Festivaaliyleisö, ystävät ja toverit, bändit, keikkapaikka ja sen ystävällinen henkilöstö ketään unohtamatta, mainioille kollegoille Saturnalin tiskillä, Horror-Shop Turku Saatanalle teamille 2020 ja kaikille, jotka kiitokset ansaitsevat!

Nähdään taas vuoden päästä samoissa merkeissä! Kusa: Wormia