Tämä on helvettiä, kuin suoraan surrealistisesta painajaisesta, jonka on ohjannut David Lynch! Orkesterikorokkeella joku todellä väsynyt laulu- ja soitinyhtye raastaa soittimistaan kammottavaa suomi-iskelmää laulajan irvikuvan raakkuessa sanoituksia pepsodent hymynsä takaa. Läpi näkyy kuitenkin elämään kyllästyminen, eikä meikkivoiteella ja puuterilla peitetty iho pysty peittämään vihaa itseään ja yleisöään kohtaan. Kusi haisee irvokkaasti hymyilevien muumioiden lorautellessa innoissaan virtsaa tenoihinsa samalla, kun he esittävät makaaperia kuoleman tanssiaan. Monelle tämä kevät voi olla se viimeinen, kun arvioi näitä luusta, nahkasta ja maksaläiskistä koostuvien raatojen ikävuosia. No, ei se ole minulta poissa ja tunnin päästä laiva olisi jo Tallinnassa ja tämä kaikki vain pahaa unta. Ei tämä voi enää pahemmaksi muuttua...
 |
| Rock'n'roll glamouria! |
Herään känykän soittoääneen. Olen sekaisin kuin seinäkello. Tajuan että pitää lähteä kohti Tapperia. En tiedä kauanko olen nukkunut, en välitä. Äkkiä jostain ruokaa. Vieläkin koomassa. Ehkäpä kunnon kävelylenkki kera painavan matkalaukun tekee tehtävänsä ruuan jälkeen. En ota ostoskeskuksesta taksia, vaan päätän vetää muutamien kilometrien jalkamarssin, koska luulen tietäväni missä Tapper sijaitsee. Varmuuden vuoksi kysyn vielä tarjoilijalta neuvoa ennen poistumistani koleaan harmauteen. En ole ihan varma miten minun pitäisi suhtautua hänen kirjoittamaan lappuun. Päätän, että en kysele enää sen enempää. Kiitän ja annan maihareiden hoitaa sen, mikä on niiden työtä - these boots are make for walking! |
| Pian rytisee... Bändit valmistautuvat iltaa varten |
 |
| Yksittäisen taistelijan lepohetki |
Sound checkit ovat käynnissä saapuessani paikalle. Tavoitan lennosta Ingmarin, festivaalien organisoijan ja sadanpäämiehen. Huomaan että hänellä on kiire, enkä jää sen enempää viemään hänen aikaansa. Kerron nopeasti että omalta osaltani homma on hallussa ja majoittuisin tuttuun paikkaan, missä olen jo kaksi vuotta sitten pitänyt asemapaikkaani. Mukana olevat tavarat on saatu nopeasti paikoilleen ja jään odottamaan loppuja matkalaukkuja, jotka ovat vielä matkalla ystäväni kyydissä Helsingistä Tallinnaan. Käytän käytettävissä olevan ajan hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla - nukkumalla. Sillä univelkaa kertyisi tänä viikonloppuna ihan helvetisti, se on varmaa!
Ensimmäisen WarmUp päivän bändit ovat hyviä, oikein hyviä. Pääpaino tuntuu olevan varsin melankolisessa Black Metallissa ja se ei haittaa allekirjoittanutta lainkaan. Olen hyvinkin depressiivisen Black Metallin ystävä ja ilta soljuu kuin itsekseeen synkkien sävelien kuljettamana. THOU SHELL OF DEATH tuo iltaan tuttuja melankolioita, sillä olen ollut muutamaan viikkoa aikaisemmin todistamassa bändin esiintymistä Rokkikarhussa Vantaalla. Helvetin hyvä bändi levyltä kuunneltuna, eikä lainkaan pöllömpi livenäkään. Myynti käy hiljakseen ja vaihdan kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Saattaa siinä muutama lasi olutta tulla itsekin nautittua ja ennenkuin huomaankaan, on tuonelan virta kuljettanut meidät pisteeseen, milloin on URFAUSTin vuoro aloitaa oma osuutensa kuolonmessusta! Olen nähnyt kyseisen bändin kaksi kertaa aikaisemmin joista toinen, TUSKAn veto oli todella loistava, suorastaan ylimaallinen. Tänään sain todistaa, että bändi voi olla jopa vielä parempi kuin loistava. Kyse oli suorastaan rituaalista, ei enää keikasta. Raskaat tahdit putoilevat saatanallisesti kalloon porautuvien rumpujen tahdittamana ja seuraan keikkaa lumoutuneena. Tätä ei voi edes sanoilla kuvailla, se pitää kokea. Täydellinen illan päätös!
Keikan jälkeen bändin rumpali tulee käymään puodillani ja haluaa ostaa paidan. Tunnistan hänet heti, sillä sama mies on käynyt tekemässä paitahankintoja kaksi vuotta aikaisemmin Steelfestien aikana. Valinta on selvä, hän osoittaa paitaa ja vaatii saada moisen itselleen. Kerron että se on lähtöisin omalta suunnittelupöydältäni ja hän kiittää vielä kädestä pitäen ja kehuen: "pirun hyvin suunniteltu". Hymyilyttää. Tälläinen palaute auttaa jaksamaan aina pikkuisen pidemmälle ja mietin, mahtaako hän käyttää riimuilla kuvioitua paitaa seuraavan päivän helsingin keikallaan.
Ensimmäisen WarmUp päivän bändit ovat hyviä, oikein hyviä. Pääpaino tuntuu olevan varsin melankolisessa Black Metallissa ja se ei haittaa allekirjoittanutta lainkaan. Olen hyvinkin depressiivisen Black Metallin ystävä ja ilta soljuu kuin itsekseeen synkkien sävelien kuljettamana. THOU SHELL OF DEATH tuo iltaan tuttuja melankolioita, sillä olen ollut muutamaan viikkoa aikaisemmin todistamassa bändin esiintymistä Rokkikarhussa Vantaalla. Helvetin hyvä bändi levyltä kuunneltuna, eikä lainkaan pöllömpi livenäkään. Myynti käy hiljakseen ja vaihdan kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Saattaa siinä muutama lasi olutta tulla itsekin nautittua ja ennenkuin huomaankaan, on tuonelan virta kuljettanut meidät pisteeseen, milloin on URFAUSTin vuoro aloitaa oma osuutensa kuolonmessusta! Olen nähnyt kyseisen bändin kaksi kertaa aikaisemmin joista toinen, TUSKAn veto oli todella loistava, suorastaan ylimaallinen. Tänään sain todistaa, että bändi voi olla jopa vielä parempi kuin loistava. Kyse oli suorastaan rituaalista, ei enää keikasta. Raskaat tahdit putoilevat saatanallisesti kalloon porautuvien rumpujen tahdittamana ja seuraan keikkaa lumoutuneena. Tätä ei voi edes sanoilla kuvailla, se pitää kokea. Täydellinen illan päätös!
 |
| URFAUST ja enkä yksi maailmankaikkeuden perkeleellisimmistä rumpaleista Kuva ja copyright - Mikael Soilevaara |
 |
| Meiltä saa asiakaskohtelua, ei palvelua! |
 |
| Todestriebe rankaisee! Kuva ja Copyright: Kehtova Photography |
Olen jo edellisenä päivänä törmännyt TODESTRIEBEn klaaniin hotellini edessä. Nämä Moskovasta saapuneet herrasmiehet ovat jo entuudestaan tuttuja, sillä järjestin heille keikan edesmenneelle PRKL Clubilla. Heillä olisi toisena päivänä keikka ja täytyy sanoa, että sama ote oli edelleen tallella. Hyvää settiä vetivät perkele. Kerkeän kuitenkin harmikseni seuraamaan heitä vain muutaman kappaleen verran, kun joudun taas palaamaan töihin tiskini ääreen. Perjantai menee hiukan ohi bändien osalta. Kuulen kyllä kaikki vedot oikein hyvin, mutta en pääse sen kummemmin syventymään niihin salin puolella, mikä on harmillista.
 |
| Horna veti perinteiseen tapaansa takuuvarman hyvän setin! Kuva ja Copyright: Kehtova Photography |
 |
| Rituaali on alkanut - IC REX Kuva ja Copyright: Kehtova Photography |
Sen sijaan kolmantena päivänä pääsen korjaamaan tilanteen. Lavalle kapuaa useitakin kovia bändejä ja toisia en taas jaksa seurata kahta kappaletta pidempään. Sitten lavalle nousee IC REX. Olin odottanut näkeväni heidät jo TURKU SAATANALLE festivaaleilla, mutta silloin en kiireen vuoksi päässyt heidän vetoaan todistamaan. Nyt ottaisin vahingon takaisin. Ja jumalauta että se kannatti! Ei epäilystäkään siitä, mikä kokoonpano oli tämän festivaalin kruunaamaton ruhtinas ja ennenkaikkea sen vokalisti! Bändin nokkamies aloittaa maagisen messun, sellaisen, joka naulaa jokaisen kuulijan paikoileen ja puristaa otteeseensa niin, että siitä ei enää irtauduta. Seuraan alkavaa konserttia kuin lumouksen vallassa. Sen rikkoo ainoastaan se, että joku penkoo tiskillä tavaroita ilmeisesti ostoaikeissa. Marssin rivakasti ständilleni, peitän myyntituotteet huppareilla ja ilmoitan, että suljettu IC REXin keikan ajaksi. Asiakas jää katsomaan hölmistyneenä, että mitä vittua tässä nyt tapahtuu. Toistan että aion katsoa keikan alusta loppuun ja katsellaan sen jälkeen uudelleen. Palaan takaisin salin puolelle ja annan fiiliksen viedä taas menneessään. Laulajan maaninen riehuminen ja messuaminen saa epäilemään, että hän on löytänyt Timothy Liarin salaperäisen säilyketölkin ja vie nyt koko salillista yleisöä tripille vesimiehenajan pimeälle puolelle!
Keikka päättyy. On sellainen olo, että kaikki tarvittava on nyt nähty ja kuultu. Salissa seuraavana esiintyvä bändi kuulostaa varsin hyvältä, seuraavakin, mutta en vain jaksa enää kiinnostua mistään. Tiedätte varmaan fiiliksen, kun on todistanut jotain ihan saatanan upeaa vetoa, niin sen jälkeen on aivan sama kuka esiintyy sen jälkeen. Nyt on juuri sellainen olotila. Keskityn vielä hetkeksi aikaa asiakaspalveluun ja kuuntelen samalla ämyreistä vyöryvää musiikkia, mutta takki alkaa olemaan jo sen verran tyhjä, että mielessä kummitelee jo hotellin vuode. Se, että saa maiharit pois jalasta, kuuman suihkun ja pääsee pujahtamaan viileisiin puhtaisiin lakanoihin houkuttaa enemmän kuin jatkobileet.
Kolmas päivä ja Howls of Winter olisi tässä omalta osaltani. Pakkailen tavaroita ja vaihdan vielä kuulumisia ystävien ja naapuri distron pitäjän kanssa. Tilaan aksin ja katoan matkalaukkuineni koleaan yöhön ja Viron pimenevään yöhön...
Ai niin, muistatteko, kun aluksi sanoin, että ei tämä laivamatkailu voi enää pahemmaksi tästä muuttua. Olin väärässä, voi kuinka väärässä olinkaan. Saapuessani terminaaliin näen sen olevan ääriään myöten täynnä. Se on täynnä humalaisia ja krapulaisia abeja, jotka ovat saapuneet Tallinnaan juomaan itsensä tärviölle ja käyttäytymään niinkuin humalainen apinalauma ikinä vain voi käyttäytyä. Hermo ei kestä, otan oluen. Hermo ei kestä senkään jälkeen. On ihan vitun kuuma, olo ei ole pirteä eikä muutenkaan kovin hyvä. Edessämme muutama roikkupöksy kuuntelee jostain vitun aparaatista "musiikkia", jonka luokittelen rikokseksi ihmiskuntaa kohtaan. Lopuksi en pysty hillitsemään itsenä. Kuppi menee nurin kun joudun kuuntelemaan räppipaskaa ja ties mitä muuta vastoin tahtoani. Kävelen sällien luo, tartun gethoblasterin omistajaa olkapäästä ja totean ystävällisen painokkaasti, että nyt on aika pistää se musiikki ihan vitun paljon hilmemmalle, koska se on alkanut oikeasti korpeamaan. Oman etunsa ymmärtänyt kohtelias nuorimies laskee reippaasti volyymia, kysyy onko nyt parempi. Nyökkään ja näytän peukkua hänelle hyväksynnän merkiksi ja palaan omieni luo hymyillen, silti kädet raivosta vielä täristen. Hitto vie, minun kannattaisi ehkä harkita vartiointialaa, sillä onnistuin helposti siinä, missä terminaalin turvamiehet turhaan koettivat käyttää auktoriteettiaan hetkeä aikaisemmin. Saan pidettyä jotenkin hermoni kasassa loppumatkan ja tätä kirjoittaesssani olen jo kuitannut hyvän osan univeloista. Siltikin Howls of Winterin jälkimainingit iskevät rantaan. Taistelen pientä väsymystä vastaan, samalla kaivaten jo paluuta Viroon ja seuraaville festivaaleille...
 |
| PääPerkele kiittää Howls of Winter organisaatiota, ystäviä, tasitelutovereita bändejä ja muita syyllisiä - ensi vuonna taas uudestaan! Aika kadota takaisin varjoihin... |
Kuvista kiitoksia Kehtova Photography ja Mikael Soilevaara
