TamMetal 2016

Sadekuuroja, voimakasta tuulta. Ilman lämpöt.... FUCK! Tuleepa kivat ulkofestarit tuumailin lauantaina aamulla ja mietin, että vieläkö se ikuisuuksia vanha pilkkihaalari mahtuisi päälle ja kerkeisikö maali kuivua jos sen sprayaisi mustaksi, niin että sopisi firman imagoon.

 

WOHOO!!! Oma kuningaskunta!

Ulkofestarit ovat varsin mukavia ja varsinkin Suomessa. Missä muualla voi tunnin sisällä paistaa aurinko niin että hiki valuu noroina selkää vasten ja seuraavassa hetkessä taas sataa vettä niin, että on kiire raahata huppareita väärällään olevat rekit sateensuojaan telttakatoksen alle. Ja sitten kun lakkaa satamasta niin kolataan lunta että saadaan ne hiton rekit taas takaisin paikoilleen asiakkaiden ulottuville, jos moisia paikalle uskaltautuu.

Ja kyllähän sitä väkeä pikkuhilja paikalle valuu. Ei hurjia määriä, mutta tulee kuitenkin. Tiesin jo etukäteen, että kyseessä olisi pienet kotoisat ulkofestarit Tammelassa. Paikalle odotettaisiin noin sataa viittäkymmentä henkeä. Ihan niin paljoa siellä ei vielä alussa ollut, mutta se ei meitä haitannut. Kun paikalle saavumme, niin annamme yleisölle kaikkemme ja mekkalaa riittää ihan samalla tavalla kuin olisimme tuhatpäisen lauman keskellä.

Taistelutiimi TamMetal 2016

Ensimmäinen bändi kiipeää stagelle. En vielä näe bändin habitusta mikä voi olla hyvästä, sillä muuten en olisi heitä jäänyt kuuntelemaan. Hetken aikaa kuulen vaikutteita 69 eyes bändistä, mikä ei ole huono juttu, mutta sitten tyyli muuttuu joksikin muuksi. Sen jälkeen bändin linja on kuin sää edellisen tunnin aikana ja menetän heihin mielenkiintoni yhtä nopeasti kuin se oli syttynyt. Bändillä tulee olla linja, edes jonkinlainen. Muuten se on kuin huono demokratia missä mikään ei toimi. En jää kuuntelemaan orkesteria pidempään, vaan keskityn asiakkaisiin joita on saapunut muutama paikalle paitoja ihmettelemään. Varsinkin Pekka paita herättää aina yhtä suurta riemua ja hämmennystä. Pari meneekin kaupaksi ja jään odottelemaan seuraavan bändin vetoa.

Galvanizer, Aleksi kurittaa kitaraa

Seuraavakin orkesteri tulee ja menee. Ainakaan heillä homma ei ole turhanpäiväistä larppaamista, mutta itse musiikki ei saa aikaan sitä, että säntäisin kojulta lavan reunalle moshaamaan. Sen sijaan GALVANIZER on orkesteri, mitä on pakko mennä kuulostelemaan lähemmäksi. Olen nähnyt heidät jo pariinkin kertaan aikaisemmin ja tämä kolmas kerta vakuuttaa ihan yhtä hyvin kuin kaksi aikaisempaa. On ne kovia, sellaista hiton kiukkuista meininkiä, ei raivoisaa, vaan kiukkua. Nuorten miesten kiukkuinen bändi. Olen mainostanut myyntitiimillemme kyseistä bändiä jo etukäteen sekä monelle muullekin ja palaute on, että turhaan ei olla kehuttu. Näistä hemmoista kuullaan vielä, se on varmaa.

Ja taas kiipeää uusi bändi lavalle välispiikkien jälkeen. Saattaa siellä käydä kaksikin orkesteria, mutta ne eivät riitä kiinnittämään sen suuremmin mielenkiintoani. Näen viikoittain lukuisia bändejä työni puolesta ja olen huomannut sen, että jos kaksi ensimmäistä kappaletta ei riitä lämmittämiseen, niin kolmatta jään harvoin seuraamaan. Ystäväni Eki kävelee teltamme ohi ja huutelemme hänelle huonoa Oasis läppää. En tiedä miltä hän koettaa näyttää, mutta omasta mielestäni hän näyttää tyylillisesti kaikkein eniten brittipopparilta. Se ei herraa miellytä ja hän huutelee takaisin törkeyksiä ja sanoo traumatisoituneensa paskoista Oasis läpistä!

Paska Oasis läppä menee tunteisiin!

Olen jättänyt myyntikojun hetkeksi apulaisten hoiviin ja siirtynyt lavan läheisyyteen. Stagella NUKE MUTANTS valmistautuu keikkaan ja tätä olen odottanut ehkä kaikkein eniten. Kuullessani bändin ensimmäisiä demonauhoituksia treenikseltä oli myötähäpeän  määrä mittaamaton laulajaa kohtaan. Pikku hiljaa nauhoitukset alkoivat kuitenkin kuulostamaan paremmilta ja viimeisimmän EP/DEMOn myötä kerrassaan oivallisilta. Eki on todella kehittynyt laulajana viimeisen vuoden aikana. Ja kun keikka räjähtää käyntiin, niin viimeiset epäilykset karisevat pois saman tien - kyllä se perkele on ihan oikea rock star! Ihan perkeleen kovaa energiaa koko bändin täydeltä ja keikan jää katsomaan alusta loppuun. Jalka tamppaa kuin huomaamatta nurmikenttää ja pää heiluu biisien tahdissa. Hymy on leveä ja Jessen hyväntuulinen basson pahoinpitely saa sen levenemään entisestään. Voisin melkein väittää että kyseessä on pian suomen kovin Psychobilly bändi. Sen verran riehakkaalla asenteella mennään tarttuvien biisien jyrätessä toinen toisensa jälkeen ämyreistä. Lavashowta riittää ja on hauska seurata metallistien hyväksyviä pään nyökytyksiä kentällä. Paatuneimatkin skenepoliisit tuntuvat saavan elämää kuolonkankeisiin kroppiinsa. Päivän paras veto tähän saakka ja vaikea tuosta on enää kovemmaksi vetää. Saa nähdä olenko väärässä.

Jonotan nyhtökaritsa annostani Ekin kanssa. Ruokajuomaksi noudettu olut on huvennut siinä odottaessa kuin itsestään kun pääsemme annoksia jakavien neitojen luo. Olen aina ollut hiukan liiankin rehellinen sen suhteen, miten arvostelen bändejä vaikka kyseessä olisi kenen orkesteri. Jonottaessakin tuli jaettua palautetta, mutta tällä kertaa pelkästään positiivista. Lupasin jopa Ekille että lopetan paskat Oasis läpät sillä Nuke Mutants on oikeasti kova bändi ja vokalisti lunastanut paikkansa suomen Psychotaivaalta.  Enää ei ollut aihetta vittuilulle, mikä on tavallaan sääli, sillä vittuilu on välittämistä. Lakkaan kehumasta kaveria ettei hän ylpisty liikaa ja keskityn nauttimaan ruoka-annostani. Sen kanssa käy kuitenkin samoin kuin oluen, eli ennenkuin edes kerkeän kunnolla pääsemään makuun, raavin lautasen pohjaa kertakäyttöhaarukalla. Annos on prun hyvän makuinen, mutta suunnattu selkeästi pienemmille festivaalivieraille. Raavas mies tulee moisesta vain kiukkuiseksi ja sellainenhan ei sovi asiakaspalvelutehtävissä työskenteleville henkilöille.

Evil never sleeps, paitsi...

Herään nurmikolta kylmään. En tiedä kauanko olen nukkunut, en kovin pitkään. Uusintakierros ruokakojulla sai aikaan sen, että joutui ottamaan nurmella teltan takana pienet välikuolemat. Jori ja Marja ovat hoitaneet sillä välin puotia ja palaan heidän seuraansa hieman akkuja ladanneena. Bändit vaihtuvat stagella ja en varsinaisesti odota enää mitään illan kattaukselta. Tunnustan olevani hieman allerginen kaiken maailman larppaukselle ja illan kaksi viimeistä bändiä saavat aikaan voimakkaita ennakkoluuloja suippoine korvineen ja merirosvoasuineen. Jarr-Harr on kuitenkin vähän helvetin positiivinen yllätys. Merirosvometallia, siis kyllä! Piraatti meiningillä showta alusta loppuun kieli poskessa, mutta pirun hyvin vedettynä! Ei vaan pysty mököttämään ja tuhahtelemaan, kun puhallettavien palmujen keskellä kamppaillaan miekoilla kitarasoolon viiltäessä ilmaa. Inostun jopa vetämään jalalla koreasti piraattityyliin kun rytmi vie mukanaan. Piraattityyliksi kutsun sitä lähinnä sen vuoksi, että tanssitaitoni on kuin puujalalla varustelulla merikarhulla kahden rommipullon jäljiltä, mutta kuka hitto siitä välittää JARR-HARR ja rommia pullo!

 

Jäin kaipaamaan vielä puhallettavaa aarre arkkua, se puuttui selkeästi!

Tuuli tyyntyy ja kylmyyden sijaan saapuvat paikalle inisevien parvien vitsaukset. Hyttysen saatanat tunkeutuvat silmiin ja sieraimiin imien verta kaikkialta minne saavat viheliäisen piikkinsä tikattua. Koetan pysyä rauhallisena vaikka mieli tekisi juosta ympäriinsä mylvien kuin uroshirvi pahimpaan hirvikärpäs aikaan! Syynä mielen malttamiseen ovat illan viimeiset asiakkaat ja varsinkin se, että yksi näistä Jyväskylän kaunottarista kertoo, että haluaisi päästä poseeraamaan kuviin mitä blogissamme esittelemme. Toivon hänen olevan se verran vähän juhlajuomien vaikutuksen alainen, että hän ei hukkaa yhteystietoja, jotka hänelle annan. Onnistunut festivaalihan mitataan siten, että bändit ovat olleet hyviä, myyntiä on tullut niin että saa vähän laskupinoa pienemmäksi ja pelkkää plussaa on se, jos löytyy uusi malli kuvaus hulluuksiin. Jos näillä mittareilla tehdään arviota, niin TamMetal oli todellakin kaikilla mittareilla positiivinen homma! Itse asiassa enemmänkin kuin positiivinen! Näitä pieniä kotoisia festivaaleja soisi Suomessa olevan enemmänkin ja arvostan ihan helvetisti sitä, että on pieniä porukoita ja innokkaita henkilöitä jotka nämä saavat toimimaan. Olemme enemmän kuin kiitollisia kun saamme tulla mukaan pienen puotimme kanssa näihin ja antaa panoksemme siihen, että yleisö saa vieläkin enemmän vastinetta lipuilleen. Vaikka moni pitääkin meitä pelkkinä "rättikauppiaina" niin tämän tyyppiset kojut ovat osa festivaalihenkeä. Paikkoja mihin tulla selaamaan levyjä, keskustelemaan musiikista tai mistä tahansa ja tarvittaessa tulla jopa lämmittelemään lämmittimen alle kun ilma käy liian hyiseksi. Kyllä me olemme näissä tapahtumissa ihan yleisöä varten, emme pelkästään tekemässä businesta.

Hämärä laskeutuu Tammelaan...

Väsyttää, mutta ei vielä nukuta. Koetan olla helvetin skarpppina, sillä hirviä on taatusti liikenteessä. Olemmehan nähneet kaksi sarvipäätä jo tulomatkalla, eli on syytäkin olla varovainen. Paluumatka sujuu leppoisasti apulaisen kanssa rupatellen, eikä hirviä näy. Vielä on edessä tämän duunin epäkiitollisin osuus, eli kaikkien myyntikamojen vieminen puodille aamuyöstä. Se on kuitenkin pakko tehdä, sillä jos kosteus ei tuhoaisi levyjen kanssia, niin viimeistään joku piripää murtautuisi autoon nähdessään ikkunasta laatikoittain vinyyleitä ja tekstiileitä. Houkutus jäädä yöksi festivaalialueelle oli taas kerran suuri. Tarjolla olisi ollut juomaa, sauna ja mahtavaa seuraa. Onnistuin kuitenkin välttämään kiusauksen, sillä herään enemmän kuin mielelläni seuraavana päivänä omasta vuoteestani. Silloin ei tarvitse potea darraa eikä miettiä että moneltako mahtaa olla ajokuntoinen. Jää aikaa enemmän perheelle ja viikon ainoalle vapaapäivälle. Mutta kuka tietää, ehkä sitä jonain päivänä villiintyy ja antaa periksi. Tuskin siitäkään haittaa olisi jos kerran pari vuodessa heittäisi vapaalle ainaisen puurtamisen sijaan - sitä odotellessa.