Horror-Shop

Kyllä, alan uskomaan että elokuva "Christine, tappaja-auto" perustuu tositapahtumiin. Joillakin autoilla on vaan sielu ja kyky toimia itsenäisesti. Elokuvan sijaan puhumme tällä kertaa Maijasta, RaatoMaijasta, eli Horror-Shopin omasta kaunottaresta, mikä tuli hankittua reilut vuosi sitten.

RaatoMaija oli jotain kaunista ja selittämätöntä, rakkautta ensi silmäyksellä. Se yksinkertaisesti oli tullut kotiin, kun se lipui firman pihaan. Tuo ruumisauto toimi kuin unelma ja mikäs siinä, eihän tuo ollut täyttänyt vielä edes kolmeakymmentä vuotta. Siisti ikäisekseen ja hyvän näköinenkin. Sitten alkoi tapahtua! Ensimmäisen kerran RaatoMaija paljasti kyntensä, kun vein vaimoni koeajelulle. Emme päässeet kilometriäkään lähtöpisteestä, kun auto pysähtyi keskelle risteystä. Ei suostunut inahtamaankaan. Mikään ei auttanut, eikä mikään tuntunut tepsivän. Jonkin ajan kuluttua vaimoni nousi autosta ja lähti kävelemään sateessa kohti lähtöpaikkaamme, eikä aikaakaan, kun auto taas kehräsi. Ihan kuin siinä ei olisi mitään vikaa koskaan ollutkaan. En vielä tuolloin osannut yhdistää vikaa silkkaan mustasukkaisuuteen.

Toisella kerralla olin hakenut mallin kotooltaan kuvauksia varten ja olimme laittaneet hänen kuvausvaatteensa ja muun omaisuuden takamatkustamoon. Pääsimme firman pihaan ja kun olimme ottamassa matkalaukkua pois takatilasta, niin takaluukku yksinkertaisesti kieltäytyi aukeamasta! Kyllähän näitä sattuu, mutta ei yleensä silloin, jos lukko on rikki ja ei ole mennyt kiinni viimeiseen pariin vuoteen. Nyt se kuitenkin pysyi visusti kiinni. Loppujen lopuksi tarvitsimme kolme miestä kiskomaan takaluukkua auki, että saimme sieltä mallin omaisuuden ja pääsimme aloittamaan kuvaukset. RaatoMaija oli selkeästi sitä mieltä, että tuon akan kanssa et muuten todellakaan kuvaa tänään! Kuvaukset pidettiin Maijan mököttäessä takapihalla, ylpeyteensä kolauksen saaneena ja perä rusikoituna.

Kolmas kerta tuli tänään. Tämä os mikä kertoi Raatomaijan todellisen luonteen. Lähdin aamulla hyvillä fiiliksillä kohti Karkkilaa. Siellä olisi Miss Motoroil kuvaukset ja paikalla kymmenen upeaakin upeampaa kaunotarta odottamassa Hot Rod kaarojen, sekä moottoripyorien kera. Raatomaija oli katsastettu paria päivää aikaisemmin ja oletin sen olevan moitteettomassa kunnossa. Kaunis kesäaamu, AC/DC Highway to hell ämyreistä pauhaten ja hetkän päästä olisin jo kuvauslokaatiossa. WRONG!!! 35km ennen määränpäätä autoneito päätti tulistua ja kertoa mielipiteensä siitä, että olen menossa näitä "sutturoita" kuvaamaan. Lämmöt nousivat tappiinsa ja konepellin alta tuprusi höyryä, kuin raivostuneen naisen korvista konsanaan! Siinä sitä sitten oltiin. avuttomana keskellä Vanhaa Porintietä, kuvauskalusto takatilassa ja muutenkin hieman myöhässä.

Onni oli kuitenkin myötä edes hetken aikaa, kun auton edellinen omistaja oli kuin sattuman kaupalla aivan lähettyvillä ja viidessä minuutissa oli ratsuväki auttamassa auton kuntoon saattamiseksi. Joku osa siellä oli kuulemma räjähtänyt atomeiksi ja matkaa ei voitaisi jatkaa ennen korjaavaa toimenpidettä. Pääsin kuitenkin tämän ystävän kyydillä kuvauspaikalle ja pääsimem starttaamaan sen, ,m,itä sinne olimme meenneet tekemään. Kuvaukset menivät kertakaikkiaan nappiin ja niistä tulee kuvia myöhemmin. Päivä meni kuin siivillä ja väsyneenä, mutta onnellisena oli aika pakata kamat ja poistua näyttämöltä.

Monien mutkien jälkeen, noin kaksi tuntia muiden jo poistuttua kuvauspaikalta, ystäväni palasi noutamaan minua Karkkilasta. Aika ei käynyt edes pitkäksi, kun nautin auringon lämmöstä ja västäräkkien ötököiden pyydystys taitlentonäytöksistä. Näinpä pari taimentakin loikkaamassa veden pinnan yläpuolelle siinä joella, mikä virtasi rakennuksen edessä, missä kuvaukset oli järjestetty. Siinä aikaa tappaessani ystäväni poika oli asentanut tuhannen pillun päreiksi tuhoutuneen komponentin tilalle uuden, sillä, mihin auto oli jäänyt höyryjen tultua pihalle. Vaan eipä homma toiminutkaan kaikista yrityksistä huolimatta. Älkää kyselkö tekniikasta sen enempää, sillä itsehän ymmärrän autoista juuri sen verran että saan koskea keltaisella korkeilla varustettuihin juttuihin. Kun ei toimi, niin ei toimi. Ilta alkoi hämärtymään ja saimme kuin saimmekin RaatoMaijan siirrrettyä joitakin kilometrejä kohti Helsinkiä, mutta sitten matka katkesi kun lämmöt alkoivat taas nousta vaarallisiin lukemiin ja välttääksemme lisätuhot, päätimme tilata paikalle hinauspalvelun.

Hinausautoa odotellessa...

Istun autossa muutamaa tuntia myöhemmin. Olen lähettänyt ystäväni kotiin, sillä miksi ihmeessä heidän pitäisi odottaa hinausautoa pelkästään seurana, kun sellainen on jo kuitenkin tulossa. Turha sinne metsään on koko porukan jäädä. Aika matelee, tuntuu pysähtyneen, mutta vihdoin saan puhelun FALCK hinauspalvelun asiakaspalvelusta. Hinausauto olisi kuulemma tuotapikaa paikalla ja kiitän vuolaasti asiakaspalveluhenkilöä. Olen helpottunut, sillä saisin auton turvaan vandaaleilta ja olisin pian itsekin kotona. Sitten hän pudottaa varsinaisen POMMIN mihin en osannut varautua! Korona tilanteesta johtuen, kuljettaja ei ottaisi minua kyytiin, vaan minun pitäisi järjestää itseni muulla keinoin pois sieltä VITUN SAATANAN KORVEN KESKELTÄ! Kysyn miten helvetissä se oikein onnistuu, kun lompakossa on tuskin paria euroa, linja-autot eivät enää kulje siihen aikaan ja luottokortti on väliaikaisesti suljettuna, mikä hankaloittaa taksin tilaamista. Hän sanoo, ettei tiedä, mutta näin se nyt vaan menee ja koita keksiä jotain. Kysyn asiakaspalveluhenkilöltä että voisiko kuski odottaa sen aikaa korjaamon pihassa, minne Raatomaija toimitetaan, että tavoitan heidät ja saan auton, sekä firman porttien avaimet takaisin. Autossa kun on tuhansilla euroilla kuvauskalustoa ja kerron, että ei oikein huvittaisi jättää sitä narkkien putsattavaksi. Asiakaspalveluhenkilö on ymmärtäväinen ja kysyy kauanko minulla suunnilleen menisi, että pääsisin sinne korjaamon pihalle ja voisin avaimet takaisin lunastaa. Sanoin, että tästä on arviolta 20-30km sinne, että mitä tässä nyt juostessa menee reppu selässä. Ymmärtämys loppui siihen. Lopputulemana seison hyttysten ruokana yhdentoista aikaan yöllä tienpientareella, samalla kun pimeys laskeutuu ympäröivään metsään.

Sinne meni...

Loppu hyvin, kaikki hyvin (kaikesta huiolimatta). RaatoMaija on huollon pihassa, kuvauskalusto on siirretty turvaan ja olen itse vaihtanut firman toisen auton alleni. Ystävä kävi pelastamassa minut sieltä korvesta ja muutamia kymmeniä hyttysen puremia rikkaampana olen jo kotona (kuusi tuntia aiottua myöhemmin). Haaveeksi jäi jääkylmä olut sekä chicken wingsit, mitä vielä päivällä olin haaveillut ostavani ennen kotiinpaluuta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin ollut kotona jo kuudelta nauttimassa näistä ylellisyyksistä ja perkaamassa päivän kuvasaalista. Nyt joudun tyytymään mikro -popcorneihin, mutta on minulla sentään yksi olut, minkä ystäväni toi tullessaan samalla kun saapui minut pelastamaan. Hädässä ystävä tunnetaan todella pitää paikkansa! Ilman häntä olisin varmaan vieläkin siellä jossain metsäteiden keskellä ja mahdollisesti muutkin pedot olisivat saattaneet saada iltapalaa kuin hyttyset, sillä siellä päin kuulemma liikkuu isompaakin saalistajaa... No, elämä on ja joskus sitä vaan sattuu ja tapahtuu. Joskus sitä miettii että voisi sattua vähemmänkin, heh!

Loppusanoiksi totean, että FALK SUOMI ja sen päätöksentekijät voivat haistaa perseen. Toivon myös, että he jonain päivänä kokevat karmanlain istumalla tienpientareella puolenyön aikaan ilman toivoa, että pääsevät mitenkään kotiin. Ihan vaan siksi, koska kuljettajilla on ohjeistus siihen, että he eivät ota asiakasta kyytiin, vaan jättävät hänet ihan vittu mihin vaan mihin aikaan tahansa. Olivatpa olosuhteet tai sää mitä tahansa! Sen verran vituttaa, että henkilökohtaisesti en aio enää koskaan käyttää kyseisen puljun palveluksia - UGH!

No, josko sitä menisi ottamaan nyt hiukan lepoa ja aamulla alkaisi perkaamaan niitä tämän päivän kuvia...

Rutto jyllää vielä vahvana, mutta pienemmät tilaisuudet ovat taas sallittuja. Siksi olikin perin virkistävää, kun saimme kunnian osallsitua puodin kera SLAM WRESTLING FINLAND kutsuvierastilaisuuteen Helsingissä. Virkistävä on ehkä jopa varsin mieto sana, sillä hallissa missä painitapahtuma oli järjestetty, oli vielä tähän aikaan vuodesta ja varsinkin siihen aikaan illasta hyytävän kylmää! Mereltä puhaltava navakka tuuli sai auringon kelmeät säteet tuntumaan lähinnä vittuilulta, kun hyytävä kylmyys puri luihin ja niveliin saakka, kuin hulluksi tullut nälkäinen ahma. Pian kuitenkin moinen unohtui, kun tapahtuma pääsi viimein alkamaan ja ilma sähköistyi musiikin alkaessa jyristä tuomiopasuunoiden lailla ämyreistä!

Vaikka halli oli todella siisti ja tarjosi helvetin komeat puitteet tapahtumalle, sen akustiikka piti huolen siitä, että juontajan ssanomisista ei kuullut eikä ymmärtänyt sanaakaan. Kaiku sai aikaan sen, että kaikki puhe oli, kuin se olisi kuulunut Buckharestin juna-aseman ämyreistä pahimpaan ruuhka-aikaan. Se ei kuitenkaan haitannut menoa, vaan ehkäpä jopa lisäsi apokalyptista fiilistä, sillä se sai tilan tuntumaan myös samalla valtavalta urheilustadionilta mylvivine väkijoukkoineen!

Wrestlingistä voi olla montaa mieltä. Itse koen sen hauskana viihtenä, joka tulvii testosteronia ja äijämäisyyttä! Se ei kumartele, se ei nöyristelä. Se on röyhkeää, ylpeää ja sitä tehdään pilke silmäkulmassa, vaikka välillä ne silmäkulmat aukeavatkin. Tutut hahmot marssivat areenalle mahtipontisesti kuin gladiaattorit konsanaan ja hoitavat osuutensa niin, että yleisö nauttii näkemästään ja tempautuu mukaan! Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Heimo Ukonselkä vei tällä kertaa koko potin räävittömällä ja omintakeisella tyylillään, joka puree paikalla olevaan yleisöön, kuin kirves otsaan. Show meininkiä, hyvää brutaaliutta ja huumoria!

Jokainen painija antaa kaikkensa siitäkin huolimatta, että he joutuvat suoriutumaan osuudestaan lähes pakkasta vastaavissa olosuhteissa. Toisaalta se ehkä jopa lisää fiilistä ja antaa sopivaa karuutta hommaan. Jäätävä öljykattila muuttuu hornankattilaksi ja pian kaikki on ohi, yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. On aika pakata leiri ja poista paikalta - odottaen seuraavaa kertaa, joka toivottavasti tulee pian! Olipa mahtavaa nähdä taas tuttua porukkaa ja saada olla osana jotain näin hienoa!

Ja hei, kun seuraava tapahtuma on kotikaupungissasi, niin ei muuta kuin katsomaan paikanpäälle showta!