tiistai 28. helmikuuta 2017

IMPALED NAZARENE TÄYDENNYKSIÄ


HAIL! 

Saatiin täydennyksiä IMPALED NAZARENE levyvalikoimiin.
Löytyy sekä CD että vinyyli -formaatissa tavaraa.
Lisäksi meiltä saa Nazarenen huppareita, T-paitoja sekä hihattomia.
käy tsekkaamassa valikoima





lauantai 25. helmikuuta 2017

HÄNEN MAJESTEETTINSA SALAISESSA PALVELUKSESSA

Katie Marin, malli kenessä on moneksi ja kenestä löytyy aimo annos klassista kauneutta, jota myös Bond tytöissä on eksotiikan lisäksi. Vaaraa, viettelevyyttä ja jotain naapurintyttömäistä söpöyttä. Kun hän ehdotti sihteeri -look kuvauksia, olin samantien myyty. Haasteena oli löytää sopiva ympäristö kuville, sillä asun ja mallin ehdoilla mentäisiin. Lisäksi siihen piti saada mukaan itselleni ominaista synkkyyttä, joten basic toimistoympäristö ei olisi tullut mitenkään kyseeseen. Aloin rakentamaan studiolle sopivia taustoja ja etsimään settiä täydentämään rekvisiittaa, mikä ei veisi huomiota itse pääasialta, eli Katielta. Apuun riensi Fucking Hippies -bändi, joilta saimme lainaan komean vanhan kirjoituskoneen ja retrolampun. Pienillä asioilla luodaan fiilistä ja liika kikkailu vie äkkiä harha poluille. Tunnelmaa on haettu myös mustavalkokuvien kautta. Aluksi mietin, että tekisikö kokonaan mustavalkoisen kokoelman kuvia, mutta kun nuo värillisetkin näyttivät pirun hyviltä, niin miksi valita vain toinen...














torstai 23. helmikuuta 2017

WITCHING HOUR

Noidat ovat aina kiehtoneet mieltäni ja kun joku sopiva henkilö haluaa aiheen kanssa tulla studioon, niin harvoinpa minua tarvitsee kahta kertaa houkutella. Tämän kuvasarjan vahvoina vaikuttimina ovat toimineet 60-, 70-luvin italialaiset kauhuelokuvat ja siksipä kuvatkin ovatkin poikkeuksellisesti kaikki mustavalkoisina. Mielestäni tunnelma välittyy paremmin tällä ilmaisutavalla. Sen pidemmättä puheitta, WITCHING HOUR!













Ps. näitä piikkilangasta tehtyjä crusifiksejä ketjuineen saa ensi viikosta alkaen myymälästämme. Itse crusifiksit ovat jo meillä, mutta ketjut tulevat jälkitoimituksena eikä hintakaan päätä huimaa (20eur-30eur/kpl koosta riippuen). Tai jos haluaa varmistaa että saa juuri haluamansa crusifiksin, niin voihan niitä jo nyt tulla katselemaan...
"My craft is Death - Omikron V"