maanantai 2. toukokuuta 2016

SHE REALLY LOVE GUNS!

OK, aika ajoin joku paikalle saapuvista malleista osaa yllättää allekirjoittaneen. Kuka milläkin tavalla. Tällä kertaa en todellakaan osannut varautua siihen, mitä seuraavan kahden tunnin aikana tulisi tapahtumaan, kun tämä kiireestä kantapäähän tatuoitu punahiuksinen naispaholainen saapui studioon. Enimmäkseen ajattelin - mitä vittua täällä tapahtuu!

No, kun kuvataan niin sitten kuvataan ja otetaan siitä kaikki irti. Ikävä kyllä emme julkaise kuvasarjaa nyt tällä kertaa sen ihan kaikkein "kovimmassa muodossa" sillä julkaisu politiikkamme on ollut, että emme julkaise varsinaisesti aikuisviihdettä ja sitä ne hitto vie olivatkin. Suurin osa kuvista oli sitä luokkaa, että ne... Noh, miten sen nyt sanoisi - rakkautta oli ilmassa ja aika tiukkaa HC:ta with guns. En edes tiennyt että haulikolla ja pistoolilla pystyy tekemään sellaisia asioita, hehe!

Mutta älkää vielä luopuko toivosta kaikkein rankimpien kuvien näkemisen suhteen, sillä on olemassa pieni optio missä niitä saattaa tulevaisuudessa nähdä. Kerrotaan siitä sitten myöhemmin jos homma konkretisoituu. Tässä kuitenkin hieman kevennetty setti...













サムライプリンセス

Ja tässä kuvasarjaa Samurai -elokuvien hengessä. Joku saattaa löytää siitä modernimpien elokuvien ainesta, itselleni taas samurai elokuvien aatelia edustavat Kurosawan mestariteokset ja niiden henki oli kuvauksissa vahvasti läsnä. Kuvasarjoissa parasta on toisinaan se, että aihe ei ole liian valmiiksi pakattu muottiin, vaan siihen miksataan erilaisia elementtejä ja lopputulos on katsojan päätettävissä. Mallilla taisi olla enemmänkin inspiraation lähteenä Kill Bill elokuvat, eikä se ole lainkaan huono juttu...

 

 


 
 
 

lauantai 30. huhtikuuta 2016

KUVAKILPAILU!


HORROR-SHOP KILPAILU! Lähetä meille kuva itsestäsi niin, että kuvassa on lisäksesi joku Horror-Shop tekstiili. Lisäämme tänne kuvia sitä mukaa kun niitä tulee (jos olemme hereillä). Kuvien lähettämiseen on aikaa sunnuntaihin klo 24.00 saakka. Kilpailuun saa osallistua korkeintaan kolmella kuvalla per kilpailija.
Kilpailu ratkaistaan yleisöäännestyksellä mikä alkaa maanantaina, jotta kaikki kilpailijat olisivat samalla viivalla.

Kilpailun palkinnnot:
Vapaavalintainen Horror-Shop T-paita kilpailun voittajalle
Lisäksi arvomme yhden Horror-Shop T-paidan äänestäneiden kesken.

Kilpailija No1 & Modattu Baphomet huppari

Kilpailija No2 & Barathrum paita


Kilpailija No3 & suicide teemalla Love kills
 
Kilpailija No3 & suicide teemalla Love kills part 2

Kilpailija No4 ja logopaitaa...

Kilpailija No5 ja Old School meininkiä

Kilpailija No6 & kannibaalimeininkejä!

Kilpailija No7 ja Biohazard Zombiboogie

Kilpailija No7  & Saatanan nimeen!

Kilpailija No8 ja Baphomet modattuna komiasti!

Kilpailija no9 tuo mukaan miehistä komeutta
ja yhden omista suosikkipaidoistani koskaan!

Kilpailija No10 vie meidät Blashmyrk tunnelmiin kera norjahymiön!

Kilpailija No10 vie meidät Blashmyrk tunnelmiin kera norjahymiön!
 
Kilpailija No11 - vähän aikaa piti hakea, mutta kyllä se siellä on!
 
Kilpailija No12 ja Märkä T-paita look!


Kilpailija No12 ja wet t-shirt Baphomet

Kilpailija No13 Zomnie Slayer!