AETERNE DIABOLUS

Joko olet laittanut tämän paidan tilaukseen? Valaise marraskuun pimeyttä kantamalla sydämessäsi mustaa liekkiä - AETERNE DIABOLUS!

TILAUSLINKKI

RED CARPET AND HIGH HEELS

Ms Amber on ollut monen toivelistalla jo pitkään. Usein on saanut keikoilla ja viesteissä vastata, että tulossa on, kunhan saadaan tämä räväkkä punapää studiolle ja Helsinkiin! No, odotus on viimein päättynyt ja nyt olisi kuvasarjan verran tarjolla silmäniloa ja piristystä marraskuun pimeyteen! Ms Amber olkaa hyvä!

 

 

 

UUSIA PAITOJA

Vielä on T-paitakelejä jäljellä! Siitäpä syystä 

Horror-Shopin suunnitteluosasto puskee koko ajan uutta paitaa tulille ja painoon! 

Tässä kolme viimeisintä.

Ei muuta kuin tilaamaan! Kokoja löytyy Ladyfit S-L ja normikoossa S-XXXL
www.horror-shop.net

BLUE VELVET - ONYA NOX

Vietimme joku aika sitten ONYA NOX nimisen mallin kanssa mukavan syksyisen päivän Aulangon maisemissa. Tälläkin kertaa riesanamme oli miljoonia ulkoilijoita ja retkeilijöitä, mutta sniikkeinä sisseinä osasimme pysytellä sopivasti piilossa, että saimme tehtyä kuvaukset rauhassa uteliaiden katseilta. Onyan kuvasarjoja on meillä julkaistu aikaisemminkin ja niitä on toivottu lisää. Pitää toivoa, että saamme pian tämän upean kaunottaren Suomeen vierailulle, niin saamme teille lisää ihmeteltävää. Sitä odotellessa, uusin kuvasarja olkaa hyvä:

  

   

Ja jos et vielä ole kerinnyt tutustumaan mallin omiin sivuihin, niin tässä LINKKI

SRTIPPAREITA, SEKOILUA - STEEL CHAOS 2018

Nosturissa ollaan. Tiedän olevani snadisti myöhässä siitä, mihin ajankohtaan olin alunperin saapumisen ajoittanut, mutta piruakos sille mahtaa että puolet lähialueen parkkipaikoista on jyrsitty pysäköintikelvottomaksi taistelutantereeksi. Jään hetkeksi vaihtamaan kuulumisia kollegan kanssa, joka pitää kauppansa standia aulassa. Poikkeuksellisesti olen tällä kertaa yleisön joukossa, mutta siltikin työtehtävissä, sillä missiona on taltioida festivaalitunnelmia niin tekstin, kuin kuvienkin muodossa.  

Onnistun lähestulkoon kokonaan missaamaan CAVUS keikan ja näen siitä vain loppuosan. Sekin riittää starttaamaan fiiliksen, sillä nokkamies on hyvässä vedossa ja Porvoon pataljoonalla on mukanaan tuttuakin tutumpaa rekvisiittaa. Aivan loppumetreillä muistan, etät hitto vie, kamerakin on mukana ja koetan säätää aparaatin valotukset kohdilleen että saan ikuistettua illan ensimmäisen bändin jyrsijöineen, mutta vituiksihan se menee. Sen sijaan että saisin aikaan skarppia kuvaa, ruudulle ilmestyy helvetin komeita valoilmiöitä, kuin suoraan elokuvasta "Kolmannen asteen yhteys". Juuri kun saan kaiken kuntoon, bändi kiittää ja katoaa lavalta. Itse päätän kadota ottamaan yhden oluen.

Nosturi täyttyy pikkuhiljaa ihmisistä ja harjoitan simultaanikeskusteluja kymmenien ystävien ja tovereiden kanssa. Ennenkuin huomaankaan, on GALVANIZER noussut lavalle. Kaikki muut kuvaajat ovat jo valokuvapitissä ikuistamassa bändiä, itse en kehtaa mennä myöhässä aidan toiselle puolelle. Tuntuu jotenkin vitun oudolta punkea sinne yleisön ja bändin väliin kuvaamaan. Vaikka ranteessani komeilee elämäni ensimmäisen kerran pressipassi, tulee olo, että mitä vittua minä siellä teen kaikkien ihan oikeiden kuvaajien keskellä. No seuraavan bändin aikana jos sitten rohkaisisi mielensä ja ujuttautuisi sinne muiden mukana.

Galvanizer on hyvässä vedossa! Oikeastaan en ole koskaan nähnyt heiltä yhtään keikkaa, milloin he eivät sitä olisi. Tunnustan, että en tunne kappaleita, koska kuuntelen helvetin vähän kotona Death Metallia, mutta se ei estä nauttimasta tästä tärykalvoja repivästä 90 -luvun Ruotsi Death Metallista ammentavasta kokoonpanosta. Ensimmäistä kertaa näin heidät Porissa Annis Metal Attackissa vuosia sitten, saattoi olla jopa heidän depyyttikeikkansa. Perkeleen kovan keikan lisäksi mieleen jäi yhtyeen kitaristi, joka silloin taisi olla vielä piirun verran vaille täysi-ikäinen. Silloin vielä aran oloinen kaveri tyttöystävineen vietti paljon aikaa Horror-Shopin standilla ja mikä siinä, hyvä turvapaikkahan se on seurailla ympäröivää menoa. Ja kyllä sitä menoa on tällä bändillä ollut ja se kiitorata on heittänyt kotosuomesta Eurooppaan ja sieltä aina Japaniin saakka! Kova pumppu, todella suositeltavaa katsastaa livenä, jos ei jostain kumman syystä ole vielä tuttu.

Hermostuttaa hieman, mutta kyllä tämä tästä. Yleisö möyrii selän takana ja EVIL ANGEL aloittaa settinsä. Noviisina on joutunut varmistamaan toiselta kuvaajalta, että mitkä ovat yleiset käytännöt kuvauspitissä toimimisessa. Homma starttaa ja koetan taistella kameran asetusten kanssa. En muistanutkaan, kuinka paljon vihaan punaisia valoja keikoilla sen vuoksi, että kuvista tulee ihan perkeleen rakeisia ja suttuisia. Juuri kun saa homman pelittämään, valaistus muuttuu ja... No koetetaan pärjätä, otetaan miljoona kuvaa, niin ehkä joku onnistuu. Evil Angel on kunnon kaahausta! Yhden kerran olen nähnyt heidät varmasti aikaisemmin, Lahdessa Ravintola Torvessa, eli bändin kotikaupungissa. Voi olla että jossain muuallakin. Jo etukäteen oli mainostettu, että bändin alkuperäsinen rumpali olisi mukana tällä juhlakeikalla ja orkesterin kitaristi, myös FRONTissa vaikuttava, metallikentän taistelutantereilla sirpalesateissa nahkansa kovettanut herrasmies vahvisti uutisen kävellessämme kohti keikkapaikkaa.

DIEHARD paukuttaa helvetinmoisella vimmalla patteristoa ja yleisö on haltioissaan. Itse en huomaa eroa kahden keikalla esiintyneen rumpalin välillä. En varmasti olisi edes huomannut vaihtoa, jollei yleisö mylvisi aiheeseen liittyen niin perkeleesti ja hehkuttaisi hommaa toisilleen. Sen sijaan joudun pakostakin huomaamaan vokalistin niittistringit, mitkä syöpyvät pitkäksi aikaa verkkokalvolle, vaikka en niin haluaisi. Olen toki tottunut kuvaamaan elämäni aikana ties mitä friikkeyksiä, mutta näky on silti vertaansa vailla, eikä välttämättä positiivisessa mielessä. Kiroilen mielessäni että olen autolla liikenteessä ja muutenkin sitä, että kun jotain lähden tekemään, niin pyrin sen tekemään niin ammattimaisesti kun vaan voin. Joudun siis viettämään koko illan selvinpäin, enkä voi huuhtoa EVIL ANGELin aiheuttamia visuaalisia traumoja jaloviinalla muististani....

TRUE BLACK DAWN tuo lavalle ensimmäisen kerran illan aikana hieman sitä Saatanallisempaa ja synkeämpää tunnelmaa, mitä näiltä festivaaleilta olen hakemassa. Etukäteen on mainostettu että lihakoukuilla olisi osuutta ilan keikkaan. Luonnollisesti oletan, että itse WRATH lävistettäisiin koukuilla ja nostettaisiin ketjuilla yleisön yläpuolelle. Mietin, että miten helvetissä laulaminen onnistuu, kun kroppa ja mieli joutuu moiselle koetukselle. Sitä asiaa ei tarvitse kauaa miettiä, kun esiripun poistuessa "uhri" onkin jo valmiiksi lävistetty ja nostettu korkeuksiin. Kyseessä ei ole Wrath, vaan joku toinen henkilö ja tunnen pienen pettymyksen sisälläni. Olisin halunut nähdä koko operaation lävistyksineen keikan edetessä, oli roikutettava henkilö sitten kuka hyvänsä.

Pettymys ei jää kuitenkaan vaivaamaan, sillä itse keikka vie nopeasti mukanaan ja unohdan jopa koristeena roikkuvan hahmon varsin pian. True Black Dawn toimii ja bändi kuuluu heittämällä Suomen Black Metal kärkikaartiin. Viimeisintä levyä tuli kuunneltua hankintahetkellä useita päiviä putkeen ja Blood for Satan soi edelleenkin aika ajoin levysoittimessa.

Setti on nopeammin ohi kuin odotankaan. Heittämällä visuaalisin keikka koko festivaalin aikana ja Wrathin performanssimainen esiintyminen yhdistettynä infernaalisiin kappaleihin saa ajantajun katoamaan. True Black Dawnin lopetettua saan flashbackin kauan sitten todistamaani, toisen bändin keikkaan. Jo silloin kiinnitin huomiota nimeltä mainitsemattoman bändin esiintymiseen, erityisesti vokalistin. Siinä oli hyvin paljon samaa kuin äsken näkemässäni, mutta luonnollisesti se jäi vain kalpeaksi varjoksi tästä messusta. Kaikilla ei vain ole samanlaista lavakarismaa ja "leipäpapin" suorittama "siunaus" oli vain kalpea varjo pimeyden piispan suorittamasta rituaalista. On sanottu, että lainaa mestareilta, mutta säilytä oma tyyli on hyvä resepti menestykseen - mutta silloin pitää ymmärtää, että jäljiteleminen ei aja samaa asiaa. HAIL SATAN ja seuraavaa kertaa odottaen!

BÖLZER ei ollut niitä bändejä, mitä olisin odottanut kuin kuuta nousevaa. Jostain syystä tämä ryhmä on jäänyt aikojen saatossa varsin tuntemattomaksi ja vailla huomiota. "Jotain väsynyttä Death Metallia" oli iskostunut mieleen ja ajattelin, että otetaan nyt pari kuvaa heistä ja sitten siirrytään näkemään tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia. WRONG! Tämähän olikin perkeleen kova! Siis ihan oikeasti kova ja mietin, että miten hitossa en ole tätä koskaan kuunnellut! Erittäin voimakasta ja hyökkäävää Black Death Metallia ja puri luihin saakka kuin vesikauhuinen susi, joka iskee hampaansa hangessa saaliinsa niskaan! Levyt lähtevät kyllä hankintaan ja pitää ottaa myös myymälän valikoimiin!

Sitten olikin vuorossa itselleni illan toiseksi odotetuin bändi. Tätä sotajoukkoa ei tarvitse etukäteen mainostaa, sillä he ovat legenda! Panzer Divison MARDUK jyrää paikanpäälle, vaikka sekakäyttäjistä koostuva anarkistipaskasakki olikin jo natsifantasioissaan saanut hyperventilaatiokohtauksia omilla foorumeillaan ja uhonneet peruuttaa keikan kirjoittamalla järjestäjille nimettömiä uhkauskirjeitään. Metalliyleisöltä ei näille UG kulttuurin vihaajille sympatioita löydy. Tavallaan olisi hienoa, kun nämä nimettömät internet warriorit saapuisivat joskus ihan oikeasti paikanpäälle "estämään" keikkaa, mutta mitä voi olettaa porukalta, joka ei edes tiedä, mitä vessaa heidän tulisi käyttää...

 

Mutta takaisin itse keikkaan - viimeistään BLOND BEATS kappaleen repiessä ilmaa kuin raskaan konekiväärin luotisuihku, pääsen fiilikseen joka käskee liittymään sotaan! MARDUK on silkkaa murhaa, kerta toisensa jälkeen ja bändin asenne on kumartelematon! Saattaa olla, että moni puritaani Marduk fani on valmis friteeraamaan minut mielipiteeni vuoksi, mutta jotenkin tuntuu, että tämä bändi paranee vain vanhetessaan ja tuotanto on koko ajan kovempaa, mitä ei monesta muusta bändistä taas voi sanoa (eka demo aina paras)

Ja sitten siihen bändiin, mitä odotin kaikkein eniten. ARCTURUS on bändi, minkä La Masquarade Infernale kiekkoa olen soittanut satoja kertoja jo 90 -luvulla ja jonka magia ei ole kadonut tähän päivään mennessä vähäähään. Erityisesti kappale Chaos Path edustaa niin suurta mestarillisuutta, että sen livenä kuulemiseen olisi pala taivasta. Mikään muu kappale ei ole koskaan osannut sukeltaa niin syvälle hulluuteen kuin tämä. Siinä on jotain maagista, jotain selittämätöntä ja kun se viimein sai vuoronsa, oli vain pakko sulkea silmät ja antaa hulluuden viedä mukanaan. Vuosien odotus ei mennyt hukkaan, tähän settiin oli hienoa lopettaa festivaalien ensimmäinen päivä.

     

STEEL KAAOS - DAY II Ensimmäinen bändi tulee ja menee, mutta se illan toinen esiintyjä on hyvin monelle yksi odotetuimmista. MORGAL on niittänyt mainetta UG tapahtumissa ja nyt olisi vuorossa esiintyminen isommalla lavalla. Turhaan ei ole maine heidän edellään kiirinyt, sillä kyseessä on yksi suomen kovimmista uusista Black Metal bändeistä, joka on helvetinmoisessa nousukiidossa. Ensimmäisen kerran kun näin bändin Rokkikarhussa, hämmästelin, että mitä vitun menninkäisiä tänne baariin on laskettu ja mahtaako heillä olla vanhemmat mukana, kun kello alkaa jo olemaan aika paljon. Kun tuli stagelle nousun aika, niin kyseinen bändi pesikin sitten huolella lattiaa illan muilla esiintyjillä ja jätti yleisön suu ammolleen mutisemaan, että mitä vittua!

Morgalin lavaesiintyminen on täynnä raivoa ja kiukkua. Saatanan vihaisesti syljetyt vokaalit yhdistettynä mielipuoliseen rumpujen pieksemiseen vievät yleisön helposti 90 -luvun raakoihin maisemiin ja mitään kumartelematon asenne huokuu niin, että sen tuntee. Morgalia ei voi kokea pelkästään levyltä, se pitää nähdä livenä. Bändi keikkaileekin varsin ahkerasti, vaikka huumehöyryissään sekoilevat anarkistit koettavatkin sen esiintymisiä estää ja näitä nousevia tähtiä mustamaalata - toisaalta, Black Metal ist krieg ja Morgalin sotakone jyrää risusita rakennettujen panssariesteiden yli ilman pienintäkään naarmua!

Morgalin jälkeen ei ole helppoa nousta lavalle, oli kyseessä sitten mikä tahansa bändi. Oli viisas valinta laittaa seuraavaksi vuoroon HVNK KVLT bändi AZAGHAL, jolla on rintamakokemusta sen verran, että he eivät hautaudu edellisen bändin jälkeensä jättämään ruumismereen. Mitättömämpi orkesteri kun olisi kärsinyt yleisön taisteluväsymyksestä ja pajatson tyhjentämisestä todella pahasti. Sen sijaan Azaghal vetää todella varman vedon ja erityisesti Nifflungr vakuuttaa raa'an karhumaisella esiintymisellään yleisön. Itselläni on Azaghailiin vielä totuttelemista. Olen toki kuullut sitä paljonkin vuosien varrella, mutta se jokin on vielä siitä löytymättä. Pitänee ottaa taas kerran levyt kuunteluun...

ROOT on bändi mikä ei herättänyt minkäänlaisia odotuksia ennakkoon. Levyltä se ei ole lähtenyt koskaan ja ehkä siitä syystä ajattelin, että vilkaistaan se nyt kuriositeetin vuoksi kun kerran ovat paikalla. Jo toiseen kertaan näillä festivaaleilla tuleekin sitten se totaalinen yllätys, jolloin live-esiintyminen saakin aikaan mielenkiinnon heräämisen bändiä kohtaan!

Ensinnäkin Root on helvetin hyvä livebändi! Sopivasti show meininkiä isolla stagella ja kuitenkaan hukkaamatta Black Metalin ydintä. Tai no rehellisyyden nimissä meneehän tämä hieman erikoispöksy puolelle, mutta ei liikaa. Black Metalin isoisoisä tuo kokonaisuuteen varsin hyvän mystisen elementin ja uskottavuutta. Kilometrit painavat selkeästi herran esiintymisvauhtia, mutta sopivalla huumorilla höystettynä homma etenee ja olen vaistoavani jopa pientä lämpöä yleisön ja bändin välillä tässä jääkylmässä skenessä.

Kappaleet soljuvat toinen toisensa perään ja huomaan että yleisössä on paljon pitkän linjan faneja. Tässä setissä on selkeästi mukana yhteisöllisyyttä ja Root osaa kyllä ottaa yleisönsä. Show tuo monellakin tapaa mieleen enemmän perinteisen Heavy Metal keikan kuin sen, että oltaisin Black Metal keikalla. Mutta se ei menoa haittaa. on hyvä olla vaihtelua ja yleisö pysyy virkeänä. Soraääniäkin kuuluu, mutta se ei menoa haittaa. Jos ei tykkää, voi aina keskittyä hetkeksi aikaa ystävien seuraan ja juomien nauttimiseen - itse pidin helvetisti, vaikka tuskin kuitenkaan levyjä alan hankkimaan.

Ja sitten illan pääesiintyjään - IMPALED NAZARENE, puhdasta turpaan vetoa alusta loppuun ilman turhia välispiikkejä! Bändi veti keikan läpi sellaisella intensiteetillä, että lopuksi mietti oliko kulunut vasta 20 minuuttia vai 40 minuuttia, joka oli kuulemma setin pituus. Murskaavaa ja agressiivista, sitä mitä odottaa kuulevansa ja kokevansa, mutta siltikin hieman enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla. Saattoi olla jopa yksi parhaista vedoista mitä olen bändiltä koskaan ollut todistamassa. Lieneekö osuutta settilistalla vai millä, sitä on turha jäädä miettimään. Herrojen kadotessa lavalta olo oli tyhjä. Ei ollut enää energiaa mihinkään, joten päätin poistua takavasemalle ja kadota pimeään marraskuun yöhön, vaikka jäljellä olisi ollut vielä yksi orkesteri - tsekataan Primordial sitten joskus myöhemmin. Nyt siihen ei enää ollut kiinnostusta...

        

Ja vielä loppuun: Miten stripparit ja sekoilut liittyvät kyseiseen tapahtumaan. Ikävä kyllä vain puolittain, sillä erittäin kuuman tanssishown sijaan tulikin sekoiluja ja väärinkäsityksiä. Kaikki ei aina mene putkeen ja naiskauneus lavalla jäi näkemättä, vaikka sitä oltiin suunniteltu yhden orkesterin keikkaa värittämään. Eipä siiinä, ensi kerralla sitten, sillä ROCK'N'ROLL panssarijuna jyrää eteenpäin ja Saatana elää ja voi hyvin !