Lauantai alkuilta. Lunta pyryttää ja olen saanut Horror-Shopin portit kiinni. Tiedän olevani myöhässä, mutta kesärenkailla ajaminen kuolemaa halveksuen ei tunnu houkuttelevalta ajatukselta, vaikka olenkin matkalla VAINAJALA nimeä kantavaan näyttelyyn. Olen saanut kutsun Emilia Kurilan valokuvanäyttelyn kutsuvierasavajaisiin ja vallitseva maailmanlopun ilma sopii vähän helvetin hyvin tapahtuman teemaan. Vainala, suomalaisessa kansanuskossa "Kalmojen kodiksikin" kutsuttu paikka on mitä sopivin nimi näyttelylle, joka koostuu Black Metal muusikoiden valokuvista.
Paikalla on jo runsaasti väkeä, kun vihdoin saan ravisteltua lumen hartioiltani. Kirkkaasti valaistussa salissa on seinille ripustettu suuria valokuvateoksia, joissa enemän ja vähemmän tutut henkilöt poseeraavat. Tai ei, eivät poseeraa. Kuvat eivät ole mitään perinteisiä promootiokuvia kliseineen, vaan niissä sukelletaan pintaa syvemmälle, kuten saan kuulla haastatellessani itse taiteilijaa.
Kiertelen näytelyä ja joidenkin teosten kohdalle tulee jäätyä pidemmäksikin aikaa niihin uppoutuen. Niin kuin jokaisessa näyttelyssä, valikoituu joukosta muutama oma suosikki ja osan sivuuttaa lyhyemmällä vilkaisulla. Kokonaisuus on kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen, vaikka aiheeseen liittyviä kuvia onkin tullut nähtyä tuhatmäärin. Ehkäpä Emilia on onnistunut tuomaan ripauksen jotain uutta siihen maailmaan. Tietyllä tapaa olin itse odottanut näkeväni seinillä enemmän synkkyyttä ja raakuutta. Sitä maailmaa mihin tulee tuon musiikin johdattelemana matkattua, mutta nyt onkin kyse erilaisesta matkasta, matkasta henkilön persoonaan. Huomaan ajattelevani, että osaa kuvista kun katsoo, niin näkee siinä henkilön ilman maskeja vaikka maskit ovatkin päällä. Toisissa kuvissa taas maskit pureutuvat syvemmälle kuvattavan lihaa ja muuttuvat osaksi häntä. On vaikea kuvitella persoonaa ilman naamion tuomaa metamorfoosia.
Hyvä taide herättää ajatuksia ja sitä ei voida pureskella katsojalle valmiiksi selittämällä, eikä pidäkään. Se pitää kokea. Jos näyttelyyn tulee hakemaan perinteistä Black Metal kuvastoa rituaalimurhineen, saatanan palvonta boogieineen yms, niin silloin tulee pettymään. Jos taas lähestyy sitä avoimin mielin ja haluaa kokea jotain uutta, niin silloin saattaa avata uusia portteja.
Kiertelen näytelyä ja joidenkin teosten kohdalle tulee jäätyä pidemmäksikin aikaa niihin uppoutuen. Niin kuin jokaisessa näyttelyssä, valikoituu joukosta muutama oma suosikki ja osan sivuuttaa lyhyemmällä vilkaisulla. Kokonaisuus on kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen, vaikka aiheeseen liittyviä kuvia onkin tullut nähtyä tuhatmäärin. Ehkäpä Emilia on onnistunut tuomaan ripauksen jotain uutta siihen maailmaan. Tietyllä tapaa olin itse odottanut näkeväni seinillä enemmän synkkyyttä ja raakuutta. Sitä maailmaa mihin tulee tuon musiikin johdattelemana matkattua, mutta nyt onkin kyse erilaisesta matkasta, matkasta henkilön persoonaan. Huomaan ajattelevani, että osaa kuvista kun katsoo, niin näkee siinä henkilön ilman maskeja vaikka maskit ovatkin päällä. Toisissa kuvissa taas maskit pureutuvat syvemmälle kuvattavan lihaa ja muuttuvat osaksi häntä. On vaikea kuvitella persoonaa ilman naamion tuomaa metamorfoosia.
Hyvä taide herättää ajatuksia ja sitä ei voida pureskella katsojalle valmiiksi selittämällä, eikä pidäkään. Se pitää kokea. Jos näyttelyyn tulee hakemaan perinteistä Black Metal kuvastoa rituaalimurhineen, saatanan palvonta boogieineen yms, niin silloin tulee pettymään. Jos taas lähestyy sitä avoimin mielin ja haluaa kokea jotain uutta, niin silloin saattaa avata uusia portteja.
 |
| Näyttelyn avajaisiin oli saapunut kutsuvie- raita muualtakin kuin vain pääkaupunkiseudulta |
Näyttelyt ovat myös sosiaalisia tapahtumia ja paikalla onkin paljon tuttuja henkilöitä. Osan saattaa bongata näyttelyn seiniltä ja nyt en tarkoita että kukaan nojaisi niihin boolia liikaa nauttineena ja oksentaen. Vähän harmittaa että en taaskaan voi pöydän antimia nauttia, kirottu auto seisoo taas pihalla parkissa. No olen tottunut osaani ja joku vääräleuka kysyykin jo, että missä Horror-Shopin koju on, koska onhan tämäkin Black Metal aiheinen tapahtuma ja yleisöäkin on enemmän mestoilla kuin keskimäärin pienillä keikoilla. Saatan kuvitella taiteilijoiden ilmeet, kun olisin alkanut ripustamaan t-paitoja maalausten viereen ja kantanut levyjä myyntiin johonkin nurkkaukseen, hehe!
Törmään paikanpäällä myös henkilöön, jonka kuva koristaa näyttelyn seinää. Olen ilahtunut siitä, että näyttelyyn valikoitunut teos on se, missä hänellä on vielä vaatteet päällä. Villit huhut kun kertovat, että kyseinen herrasmies olisi intounut poseeraamaan lähes nude valokuvien hengessä kuvausten edetessä. Kieltämättä silloin olisi pureuduttu henkilöhahmoon "riisuttuna", mutta ehkä parempi näin, koska näyttely on ikärajaton ja nuoremmille taiteen ystäville ei pidä aiheuttaa pysyviä sielullisia vammoja... Leppoisa puheen sorina täyttää tilan ja tuttujen kanssa tulee vaihdeltua kuulumisia ja keskusteltua näyttelyn töistä. Kun utelen Emilialta mikä on ollut haasteellisinta näitä kuvia ottaessa, pysähtyy hän hetkeksi miettimään. Koska tavoitteena on ollut tuoda esille henkilön alter egoa, niin toisille kuvattaville on ollut vaikeinta päästää irti ns. överiposeerauksista ja antaa itsestään/hahmostaan jotain henkilökohtaisempaa. Voin kuvitella että tässä on ollut tekemistä.
Törmään paikanpäällä myös henkilöön, jonka kuva koristaa näyttelyn seinää. Olen ilahtunut siitä, että näyttelyyn valikoitunut teos on se, missä hänellä on vielä vaatteet päällä. Villit huhut kun kertovat, että kyseinen herrasmies olisi intounut poseeraamaan lähes nude valokuvien hengessä kuvausten edetessä. Kieltämättä silloin olisi pureuduttu henkilöhahmoon "riisuttuna", mutta ehkä parempi näin, koska näyttely on ikärajaton ja nuoremmille taiteen ystäville ei pidä aiheuttaa pysyviä sielullisia vammoja... Leppoisa puheen sorina täyttää tilan ja tuttujen kanssa tulee vaihdeltua kuulumisia ja keskusteltua näyttelyn töistä. Kun utelen Emilialta mikä on ollut haasteellisinta näitä kuvia ottaessa, pysähtyy hän hetkeksi miettimään. Koska tavoitteena on ollut tuoda esille henkilön alter egoa, niin toisille kuvattaville on ollut vaikeinta päästää irti ns. överiposeerauksista ja antaa itsestään/hahmostaan jotain henkilökohtaisempaa. Voin kuvitella että tässä on ollut tekemistä.
Olen juuri menossa tutustumaan näyttelyn toiseen osuuteen, mutta sillä hetkellä paikalle saapuu PYHÄ KUOLEMA. Ihmiset kerääntyvät trubaduurin ympärille ja akustisen kitaran kauniit soinnut täyttävät salin. Puheensorina hiljenee ja ensimmäisenä esitetty Absurd coveri saa allekirjoittaneen herkistymään. Kylmät väreet kulkevat pitkin kroppaa - kaunista. Eipä tämän parempaa artistivalintaa olisi voinut tähän tilaisuuteen valita.
 |
| Valokuvan lisäksi Emilia käyttää ilmaisukeinona myös muita välineitä. Olen aina ihastellut hänen upeita piirustuksiaan! |
 |
| Kristiinan töitä voi nähdä mm Behexenin ja Urfaustin tuotannossa. |
Suosittelen lämpimästi tutustumaan näyttelyyn ja vielä on aikaa Steelfesteihin saakka.
VAINAJALA NÄYTTELY on avoinna 26.4.-19.5.2017 Kanneltalossa Kannelmäessä.
Osoite: Klaneettitie 5, 00420 Helsinki. Ei pääsymaksua
