LET THERE BE W.A.R.

Tällä kertaa luvassa hieman militantimpaa settiä. Olen aina pitänyt sotaelokuvista ja Girls & Guns on aina kuumaakin kuumempi aihe, joten miksikäs ei! Lisäksi olemme alkaneet tuomaan maahan naisille suunnattua militaryhenkistä vaatetusta, kuten mekkoja, hameita, legginssejä, toppeja yms. Kannattaa tulla tsekkaamaan samalla kun käy esim Varustelekassa. Meillä on vain 800m välimatkaa ja meidät löytää sieltä vihdintien toiselta puolelta. Otetaan parin viikon sisään vähän esittelyä siitä mitä on jo hyllyillä toisen kuvasarjan muodossa, mutta nyt sukelletaan näihin fiiliksiin tämän upean mallin johdattelemana!

 

 

 

BLOODY MARY

Pieni sade ei haittaa jos on mielekästä tekemistä. Saimme vihjeen, että läheisellä hautausmaalla on tavattu vampyyriksi tunnistettu hahmo, joka käyttäytyy verrattain hyökkäävästi ja on varsin agressiivisen oloinen. No jos tuollaisia vihjeitä tulee, niin totta helvetissä me lähdemme paikanpäälle ottamaan asioista selvää. Sadesuoja kameralle, kuvaajasta ei nin väliä ja sen jälkeen liukastelemaan hautausmaan märälle nurmelle ja tahrimaan vaatteet liejuun. Tällä kertaa kamera taltioi seuraavanlaisia näkymiä. Vihjeitä otetaan vastaan jatkossakin, sillä tälläisiä juttuja ei pääse ihan joka päivä todistamaan. Kannatti lähteä tälläkin kertaa, vai mitä mieltä olette...

  

 

 

APOCALYPTIC RITES II

Satanic Panzerwagen kolistelee pitkin metsätietä. Olemme Ääri-Savossa ja suuntaamme kohti keikkapaikkaa, salaista lokaatiota missä starttaisi pian Apocalyptic Rites II. Jo toista kertaa järjestettävä UG festivaali on todella ainutlaatuinen. Sen tunnelmaa ei voi tavoittaa millään clubilla eikä juhlakentällä. Sitä ei oikeastaan voi edes kuvailla, vaan se täytyy kokea. On selvää että tämän tyyppisille tapahtumille on koko ajan enemmän ja enemmän kysyntää suurten festivaalien ja tapahtumien nuoleskellessa mainstream yleisöä ja vyölaukkuhevareita.

Vaikka meillä on selkeät saapumisohjeet, onnistumme silti eksymään. Muutama puhelinsoitto ja parikymmentä minuuttia myöhemmin saapuu avolava-autolla opas paikalle ja seuraamme heitä kiemurtelevia metsäteitä pitkin yhä syvemmälle korpeen. Auto pomppii kivikkoisella tiellä ja välillä luisuu mudassa, mutta vanha sotaratsu jaksaa vääntää ja pian olemme alueella, minne rakentaisimme omat taistelualueemme viikonlopun koitosta varten.

Roudaaminen onnistuu yllättävän kivuttomasti, sillä saamme ajettua Panzerwagenin aivan asemapaikkamme viereen. Itseasissa roudaaminen ei ole koskaan ollut ennen näin helppoa. Saamme kaiken ajoissa valmiiksi, siirrämme ajoneuvon meille osoitettuun parkkiin ja pääsemme nauttimaan pakollisen tölkin roudausolutta. Yrityksemme käytöntä on, että aina kun roudaaminen on hoidettu, niin pysähdytään nauttimaan lakisääteinen jääkylmä olut ennen illan asiakaskohtaamisia. Jos tämän jättää väliin, voi seurata irtisanominen tai ainakin huomautus... Pitkin hampain tyhjennän tölkin paikallisen panimon IPAa ja alan tekemään viimeisiä hienosäätöjä levyjä järjestelemällä.

Väkeä alkaa valumaan paikalle ja ennen kuin huomaamme, on alueella pitkälti toistasataa ihmistä. Ensimmäinen bändi aloittaa melko pian oman urakkansa ja on ilo olla paikanpäällä todistamassa, että Azazel hoitaa pestinsä kunnialla. Edelliset keikat mitä olen ollut todistamassa ovat olleet lähinnä komediaa ja surullista katsottavaa, mutta nyt on selkeästi löytymässä taas selkärankaa tähän hommaan. Jos sama linja jatkuu ja paranee, niin bändillä on selkeästi mahdollisuuksia nostaa itsensä pois pohjamudista, missä se on viettänyt turhan kauan aikaa ollen Black Metal maailman Ruutana (ne jotka tietävät miten ruutanat talvehtivat, ymmärtävät vertauksen). Hyvä pojat, hyvä Azazel - oikea suunta!

Illan odotetuin bändi on itselleni Grand Belial's Key, joka on saapunut tänne metsän keskelle vetämään keikan sieltä jostain kaukaa merten takaa. Tunnustan, että en ole kuunnellut bändiä aikaisemmin, mutta kaikki se hehkutus ja puheet mitä kuulin, sai minut tätä odottamaan ja se ei todellakaan ollut pettymys. Silti illan kovin bändi oli Goatmoon, joka kahdeksanhenkisellä kokoonpanolla räjäytti hallin! Tämä spesiaali -keikka saa vielä nytkin kylmät väreet kulkemaan pitkin runneltua kehoa, vaikka aikaa onkin jo kulunut pari päivää sen kokemisesta. Perkeleen kova show, ei voi muuta sanoa!

 

Ilta vaihtuu yöksi, tynnyreissä palaa tuli. Pari kolmesataa hahmoa katoaa telttoihinsa tai muihin majoituksiin yhtä yllättäin kun ovat paikalle saapuneet. Tulet hiipuvat ja vain tuuli ulvoo autioituneen hallin nurkissa. Jostain kuuluu humaltuneiden ihmisten ääniä ja nekin vaimenevat ennen kuin kellertävä pallo nousee kelmeänä taivalle. Koittaa uusi päivä ja kun aamuaurinko alkaa luovuttamaan lämpöään, niin ihmiset alkavat taas valumaan takaisin taistelutantereelle (ja sitä paikka näin varovaisen arvion mukaan muistuttikin).

Bändit aloittavat  veivaamaan settejään ja ihmiset ovat selkeästi virittäytyneet tunnelmaan. Kokoonpanot vaihtuvat, mutta jostain syystä en saa niistä kiinni. Ensimmäinen itselleni todella kolahtava bändi on White Death! Setti joka saa energiallaan potkaistua päivän käyntiin. Tämä oli sitä mitä tarvittiin. Itseasiassa kuuntelen orkesterin nokkamiehen ojentamaa 7" lättyä tälläkin hetkellä ja edelleen sama vaikutus. Energinen musiikki toimii paremmin kuin yksikään kofeiinipitoinen juoma ja elämä alkaa palaamaan takaisin kehoon rankan viikonlopun jäljiltä. Bändin infernaaliset soinnut tuovat mukanaan kuitenkin synkän vieraan. Ilma mustuu mustumistaan ja on kuin itse paholainen olisi saapunut paikalle. Myrskytuuli koettaa repiä puita juurinen ja raivoava myräkkä retuuttaa peltihallia niin, että pelkään katon lentävän sen mukana taivaan mustuuksiin. Välillä sade piiskaa pihamaata niin että kaikki paikalla ollevat ihmiset ahtautuvat sisätiloihin sitä suojaan. Hiekka muuttuu mudaksi ja raivopäisen myrskyn katkomat puut panssariesteiksi hiekkatielle. Tiet ovat poikki ja ympäröivä alue ilman sähköjä. Meitä se ei häiritse, sillä agregaatti hoitaa virtaa ja kenelläkään ei ole kiire minnekään. Ainakaan ei ole pelkoa että paikalle saapuisi ulkopuolisia häiriköimään. Tosin paikalla on sen luokan väkeä, että näille häiriköille koittaisi varsin ikävät oltavat jos kuokkavieraiksi uskaltautuisivat.

Edit: White Death soitti jo perjantaina - Tämä vahvistaa selkeästi allekirjoittaneen koomaan vaipumisen tason. White Death veti todella kovan setin ja edelleen kuvaus pätee. Ei muutoksia sen suhteen, mutta Circle of Dawn taisikin sitten olla se ensimmäinen mikä todella kolahti kyseisenä iltana . Kiitos Simo korjauksesta, hehe! Kerrankos sitä muistaa asioita väärin ja väsynyt mieli rakentelee tarinoita...

Ilta etenee ja odottelen lavalle Circle of Dawnia. Bändiä minkä esiintymisiä olen saanut todistaa jo kahteen kertaan ja näistä toinen oli vuosi aikaisemmin samoissa ympyröissä Apocalyptic Rites kemuissa (depyyttikeikka). Odotus palkitaan ja näiden sotureiden noustessa lavalle on selvää, että nyt on käynnissä sota! Myös yleisö on mukana täysillä alusta alkaen ja näyttä, että sitä sotaa ei käydä yksin! Kasvonaamiot ja alumiiniset pesäpallomailat myydään hetkessä loppuun, vaikka emme olekaan Pohjanmaalla, missä pesäpallokulttuuri elää kaikkein vahvimpana. Jokaisella festivaalilla on yksi bändi ylitse muiden. Eilen se oli Goatmoon, tänään viimeksi mainittu.

 

Myrsky runtelee metsää ja kaatuva puu muotoilee myös back stagen uudelleen. Pieniä teknisiä ongelmia mielestämme. Kun ollaan sissimeiningillä liikkeellä, niin pienistä ei valiteta. Nämä ovat tapahtumia missä eivät fasiliteetit ole kalliiden tapahtumien luokkaa, mutta niistä ei turhia valiteta. Se mikä rahassa hävitään, voitetaan tunnelman puolesta mennen tullen. Esiintyvät bändit, henkilökunta sekä yleisö tiedostaa tämän ja siksi mekin olemme mukana aina, kun näitä vaan järjestetään - APOCALYPTIC RITES kolmosta odottaen!!!

HAIL APOCALYPTIC RITES!!!

Ps. Yksi festivaalien kohokohta oli päästä kättelemään ja pienesti myös juttelemaan erään todella kovan Germaanibändin perustajajäsenen kanssa - tämä hetki ei unohdu!

ELÄMÄÄ TIENPÄÄLLÄ - RYYPPÄÄMISTÄ JA YHDEN ILLAN SUHTEITA

 DAY I

Olen varustanut Satanic Panzerwagenin täyteen iskukuntoon edellisenä iltana. Yhdenmiehen armeijan tavoin, täydellisen valmistautununeena olen valmis iskemään kotkaan, pahaa aavistamattomien kymiläisten kimppuun. Kymi, tuo tarunhohtoinen Eldorado, missä joet ovat vaahtoavan kylmää vehnäolutta, raavaallakin on enemmän rikkauksia kuin naapurivaltioiden kuninkaillla. Valtakunta, jonka naiskauneus on kuuluisa aina Islannin karuilta Kreikan niemimaalle saakka. Sinne suuntaan ryöstöretkeni. Täynnä voitontahtoa ja ahneus silmissäni kiilluen. Aion lastata paluumatkalla tavaratilan niin täyteen näitä rikkauksia, kuin vaan sinne mahtuu ja ottaa mukaan tuomisiksi myös muutaman kymittären, sieltä kauneimmasta päästä tottakai lämmittämään tulevia kylmiä talviöitä. Tätä sotaretkeä olen odottanut koko vuoden!!!

 

Pohjoisen soturi suuntaa saalistajan tavoin kohti tarunhohtoista Kymiä

Ilma on aurinkoinen saapuessani festivaalialueelle. Tutut hahmot käyvät tervehtimässä toinen toisensa perään ja festivaaliorganisaation nokkamiehet kyselevät , onko yhteistyökumppaneilla kaikki niin kuin pitääkin ja jos jotain puuttuu, niin he pyrkivät järjestämään asioita parhaan kykynsä mukaan. Fiilis on kotoisa ja tänne on aina mukava tulla. Hyvä festivaaliorganisaatio tajuaa, että myös paita- ja levykauppiaat ovat osa festivaalia niiden kävijän silmin. Yksi syy lisää tulla paikalle ja lisäpalvelua yleisölle. Vähemmän kokeneet ja ylimieliset järjestäjätahot eivät tätä taas ymmärrä ja heiltä jää yksi varsin arvokas promootiotaho ja lisäpalveluiden tuottaja täysipainoisesti hyödyntämättä - näitäkin löytyy.

Väkeä alkaa virtaamaan paikalle välittömästi porttien avauduttua ja jo vuosien varrella tutuiksi käyneitä kasvoja saapuu tervehtimään ja katsastamaan tuotevalikoimaa. Olen pitkään yksin paikalla, sillä ystäväni on tulossa vasta myöhemmin avaamaan oman standinsa. His Masters Tattoo tarjoaa siinä vieressä niin ikään kauhua, mutta myös lävistyksiä. Harmillinen homma etteivät vielä ole maisemissa, mutta kerkeän näkemään Amonin vielä myöhemminkin illalla. Myös Gimli on saapumassa paikalle keltaisella kostajallaan ja etukäteen siunailen mielessäni, että mitä helvettiä hänellä on taas mukanaan ja millä hän koettaa järkyttää herkkää mieltäni.

A.R.G. - Porometallin keisarit!

Hiekka pölisee ja festivaalitunnelma kohoaa pikkuhiljaa. Omalla kohdallani ei päivän kattauksessa ole kuin yksi bändi, minkä haluan ehdottomasti nähdä ja kokea. Porometallin lähettiläät ovat kaivaneet soittoaparaattinsa jäkälän alta ja saapuneet rämistelemään rässiä eteläisille metalliveljilleen ja se on pakko todistaa. Olen jo edellisellä viikolla kaivanut heidän depyyttialbuminsa kaapista ja soittanut tätä vinyyliä omaksi ilokseni ja naapureiden harmiksi kohtuullisella volyymilla, eli valmiina ollaan tähän settiin. Ja se ei petä! Yhtäkkiä sitä nuortuu 20 vuotta, tuntee päällään farkkuliivit ja vaalea tukka kehystää laihaa finninaamaa, jonka suu leviää leveään virneeseen kun kuulee musiikkia, joka saa vähän vitun hyvälle tuulelle ja janon kitusiin. Sitten keikka on ohi ja illuusio katoaa. Siirrän satakiloisen kaljupäisen ruhoni takaisin Horror-Shopin teltalle ja kuvitteellinen farkkutakki jää jonnekin lavanreunalle pölyn joukkoon odottamaan uutta henkiin herättämistä...

Hetkinen, mitkäs festivaalit nämä nyt olivatkaan?!?

Kun A.R.G. on todistettu, on aika siirtyä taa pöllöilemään omalle kojulle ja palvelemaan metallikansaa. Bändejä tulee ja menee illan aikana, mutta yksikään ei herätä allekirjoittaneessa sen suurempia tunteita. Myös Illman on saapunut paikalle ja koska miehen nimi on niin saatanan vaikea muistaa, niin käytämme hänestä hellyyttelynimeä Gimli, mikä todennäköisesti on Amonin lahjoittama. Aina hyväntuulinen kollega ei tunnu olevan tästä moksiskaan, vaan virittelee puotiaan kaikessa rauhassa kasaan ja mietin sitä katsellessani, onkohan mies nyt oikeassa paikassa, sillä valikoima sopisi paremmin Kutemajärven pornofestivaaleille. Ilmeisesti valikoima on kuitenkin tarkkaan mietitty, sillä on ilo huomata että myös hänellä kauppa käy ja hän ei ole tuonnut keltaista kostajaansa turhaan paikalle.

Väkeä on saapunut paikalle varsin kiitettävästi ja festivaalitunnelma
tiivistyy loppua kohden...

Taivas pimenee ja ampiaisten sijaan ilman täyttävät hyttysarmadat. On tietysti kiva, että joku rakastaa minuakin, mutta pitääkö niiden olla hyttysia! Harvoin sitä on näin tiiviin naaraslauman ympäröimänä jotka haluavat vielä kaikki päästä iholle, joten kai se on vaan pidettävä suu soukemmalla ja nautittava tilanteesta. Ihana tuntea olonsa halutuksi, haha!

Ilta on ohi. Pakkaan tavarat yöksi turvaan ja suuntaan kohti Kotkan keskustaa. Vien nopeasti tavarani yöpymispaikkaani ja sen jälkeen lähes puolijuoksua kohden Pikku PRKL baaria. En ole koskaan siellä ennen ollut, mutta olo on välittömästi kotoisa kun baaritiskillä hyörii kaksi tutunnäköstä hemmoa. Ostan pahimpaan janooni tumman vehnäoluen ja Tony kaataa snapsilasiin omituisen ruskeaa myrkkyä. Kysyn, että mitä hittoa tuossa on, mutta sitten totean, että piruako sitä kyselemään jos joku juoman lyö eteen. Ykkösellä kitusiin ja Habanero Kossun lämpövaikutus leviää sisuksiin kuin Ydinpommin paineaalto Nagasagissa. Vatsaa polttaa ja lievitän tuota epämukavaa tunnetta kylmällä oluella. Meinaa alkaa hiipimään homma humalan puolelle ja varmistaakseni, että se ei jää aikeeksi, tilaan vielä toisenkin oluen.

Siirryn yläkertaan ja istun kuuntelemaan akustista duuoa joka vetää hyvää settiä yleisöään viihdyttäen. Tunnen suurta haikeutta siitä, että Helsingin paras metallibaari on siirtynyt ajasta iäisyyteen ja paluuta siihen aikaan ei ole. Ilta kuluu ja soitto hiljenee..

Ei vittu, ei saatana! Olen raahanut humalassa mitä kauheimman variksenpelättimen mukaani majapaikaani! Tuo luuviulu makaa vieressäni makuupussissa nenä omaani vasten ja haisee raadolle. Tarkistan että housut ovat pysyneet jalassa ja huokaan helpotuksesta. Törkkään matoja kuhisevan morsiammen lattialle ja mietin, että miten vitussa hankkiudun siitä eroon. Humalassa ihmisen arvostelukyky voi pettää pahimman kerran. Jos takana on pitkä selibaatti, mukana lapio ja vieressä hautausmaa, niin pikku humalassa sitä voi antaa vieteilleen periksi... Onneksi olen kuitenkin ollut sen verran humalassa että ainoa mitä on kyennyt tekemään, on nukkua tuon neitokaisen vieressä. Sullon hänet huomaamatta jätesäkkiin, raahaan uneliaana uinuvan torin poikki pakettiautolleni ja nakkaan takapaksiin. Sopivassa kohtaa kaarran levähdyspaikalle ja potkaisen pusikkoon. Nyt matka voi taas jatkua ja muutaman tunnin päästä tällekin episodille voi naurahtaa kevyesti!

Kerrankos sitä ihminen humalassa erehtyy...

DAY II

Olen hankkiutunut edellisyön seuralaisesta eroon. Ilma on kuin morsian. Jäätävä, nihkeä, eikä toivoa paremmasta huomisesta. Kosteus tunkeutuu kaikkialle ja sade pitää huolta siitä, että joka ikinen vaate on märkä ja tuntuu kuin päälle olisi puettu kaistale suota. Jätän suosiolla osan myyntituotteista varastoon, sillä on aivan turha pilata mm kirjoja tuomalla niitä sateeseen. En kuitenkaan luovu positiivisuudestani, sillä jos siitä luopuu, niin on aivan turha tehdä näitä hommia.

Ensimmäinen bändi aloittaa. Yleisö virtaa lavan eteen kuin mutavyöry Bosniassa rankkasateiden aikaan. Bändi suorastaan säikähtää kirkuvia fanilaumoja, jotka pakkautuvat lavan eteen heiluttelemaan nyrkkejään musiikin tahdissa. Sade ei tunnu festivaaliyleisöä häiritsevän ja jo pelkästään se, kuinka kuumana yleisö käy, saa kaljan lämpenemään anniskelualueen tuopeissa. Nyt on meininkiä!

Aluksi kiroan sadetta, mutta huomaan sen varsin hyödylliseksi, kunhan siitä vain löytää ne positiiviset puolet. Sade kun jäähdyttää myös asiakkaiden tunteita, jotka kirkuen tappelevat levyistä ja paidoista kuin Hulluilla päivillä konsanaan. Ja kun oikein positiivisesti ajattelee, niin jossain sataa kuitenkin vielä enemmän. Ei tämä ole vielä paha. Olenhan kahlannut Vietnamissa aikoinani vyötäröön asti ulottuvassa vedessä, missä rotat uivat henkensä kaupalla etteivät huku viemäreihin. Pari ystävääni muistaa varmasti vieläkin tämän Saigonin reissun, vaikka siitä onkin jo vierähtänyt muutama vuosi aikaa.

Jos vesi nousee vielä hieman, niin voisinhan aina onkia evääni
samalla kun teen myyntihommia...

Okei, nyt alan olemaan jo hiukan huolissani, kun huomaan että matkamyymäläni lattia alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan enemmän suo alueen suistoa, kuin kiinteää maata. Kengät ovat litimärät ja luulen että alan muistuttamaan vihaamiani hobitteja piakkoin, sillä jalat turpoavat kosteudesta ja kylmästä epäinhimillisiin svääreihin. Potentiaaliset asiakkaat värjöttelevät kaljateltan suojissa ja olo tuntuu yksinäiseltä istuessani vuotavassa teltassa. Pientä lohtua suo lämmitin, mikä pitää huolen että edes päälaki pysyy hieman lämpimänä. Keskiarvoisesti minulla on siis kaikki hyvin jos nousen seisomaan ja pää palaa, kun jalat ovat märät ja umpijäässä. Ainoa asia mikä pitää minut lämpimänä on se, että kunhan sade vaan loppuu, niin sitten saa taas paitoja myydyksi ja hieman kolikoita mukaan viemiseksi, että voi todistaa perheelle olleensa duunissa eikä festareilla hurvittelemassa.

Sain myytyä pari sadeasua Dark Riverissä...

Alan tottumaan sateeseen. Itseasiassa vituttaisi jos aurinko paistaisi. Kunnon synkkyys sopii metallifestivaaleille paljon paremmin kuin mikään infernaalinen porotus. Pääsee paljon paremmin fiilikseen. Koska puodillani ei ole varsinaista tungosta, päätän keskittyä bändeihin. Assemble the Charriots kuulostaa pitkästä aikaa varsin mukavalta. En voi välttää keikan alussa mielleyhtymiä jopa Cradle of Filthiin, joka on yksi suosikkibändeistäni. Ei lainkaan paskempaa meininkiä. muutama muukin aiheuttaa positiivisiä fiiliksiä, mutta lopulta on edessä yksi show, mikä räjäyttää tajunnan. Itse Timo Rautiainen on saapunut vetämään keikan Duo Ohtanapin kanssa ja ei ole epäilystäkään, kuka on tämän festivaalin päesiintyjä!

 

Tutut riffit kohoavat taivaisiin ja Timon saarnaava laulutyyli saa sateen unohtumaan. Laulan lähes jokaisen kappaleen mukana jäätävän sateen piiskatessa ihoa. En todellakaan välitä kylmyydestä, en märästä, enkä mistään. Tämä on komiata! Muutama paska myöhempien aikojen biisi on laitettu joukkoon loiventamaan tunelmaan, mutta se herää uudelleen eloon niiden tuttujen sävelien myötä, mitä on tullut mm Kaisaniemen kentällä fiilisteltyä niin, että ääni ei kulje seuraavana päivänä. Huomaan, että vesisade on muutamaan kertaan saanut silmäkulmista vuotamaan vanan, mutta mies ei itke, eikä näytä liikutustaan - Se on vain vesisadetta perkele! "KYLMÄ JA KOVAMAA MUN  KOTIMAA, ISIENI MAA" ja monet muut laulun sanat mitkä osaa ulkoa milloin vain tulevat kuin itsestään ja ajan taju katoaa. On vain se maaginen festivaalihetki, mitä voi muistella myöhemmin talvella viskilasin äärellä. Käyn jopa ajamasa muutaman asiakkaan pois kojulta ja kertomassa, että puoti on kiinni tämän keikan ajan. Tätä nostalgiapläjäystä ei kukaan saa viedä pois minulta...

Osta tai kuole - se on ollut meillä myyntislogan niin pitkään kuin firma
on ollut olemassa. Ilmankos kauppa käy kuin siimaa..

Palaan teltalleni likomärkänä, mutta onnellisena. Tekee mieli pakata koko vitun teltta myyntitavaroineen kasaan ja lähteä ajamaan kohti kotia, mutta en koskaan poistu pelipaikalta ennen aikojaan, vaikka moni muu myyjä/yhteistyökumppani niin tekisikin. Koen vastuukseni ja velvollisuudekseni pitää yllä festivaalien palvelutarjontaa silloin kun olen osana tapahtumaa. Mikään muu bändi ei saa minua enää tämän jälkeen innostumaan. Ihan sama kuka siellä soittaa. Ainoastaan Sepultura cover bandi saa veren taas kiertämään ja fiilistelen brassisoundeja välillä lavaa lähemmäksi hiipien, välillä taas omalta pelipaikaltani kuunnellen - omalta osaltani festivaalit olivat tässä ja nyt vain odottelen, että viimeinen bändi lopettaa settinsä ja pääsee purkamaan leirin.

Tämä oli kova, ihan helvetin kova!

Kello on neljä aamuyöllä. Olen käynyt viemässä likomärät hupparit ja muut myyntikamat kuivumaan kaupalle. Myös teltta on kuivumassa, että seuraavan kerran kun sitä tarvitsee ei olisi vastassa homeylläriä. Pakettiauto on ollut paluumatkalla edelleen täynnä myyntituotteita kullan ja mirhamin sijaan. Mukanani ei ole myöskään kymiläisiä kaunottaria, vaan apukuskin paikka ammottaa tyhjyyttään. Siltikään en ole harmissani tai myrkyn niellyt. Viikonloppu on ollut helvetin hauska vaikka kaikki ei ole mennytkään niin kuin on suunnitellut. On tullut tavattua ystäviä ja tuttavia, saanut tutustua uusiin ihmisiin, nähdä hienoja keikkoja, nauttia pari olutta ja muutenkin viettää sitä elämää, mistä oikeasti nauttii. Yrittäjänä on vaan pidettävä yllä optimistisuutta. Seuraava keikka on parempi, seuraavan keikan turvin saa maksettua laskut ja vältettyä ulosottomiehen pitkän kouran... Samaa sitä koettaa vakuutella myös kotiväelle, joka happamana syö kaurapuuroa luvatun mäkkäriaterian sijaan. Ihan totta, kyllä iskä jonain päivänä vielä rikastuu - sitä odotellessa.

GOTHIC WITCH T-PAITA

Ja tässä Horror-Shopin uutta tuotantoa! Jos olet nähnyt elokuvan the CRAFT (1996) ja pidit sen sopivan kierosta tunnelmasta, saattaa olla että tämä paita kolahtaa juuri sinulle. Se on suunniteltu pientä pilkettä silmäkulmassa ja jopa kliseitä viljellen, mutta silti säilyttäen synkkyyden, mikä näihin juttuihin liittyy.

LÖYDÄ SISÄINEN GOOTTI -NOITASI UUDELLEEN!

Hintaa paidalla on 18eur sisältäen postikulut ja luonnollisesti sitä saa myös LadyFit koossa.

Tässä suora LINKKI tilaukseen

WITCHES SABBATH

Kun aurinko laskee, niin kesäyö saattaa kätkeä sineensä muutakin kuin mihin on tottunut. Soihdun lepattavassa valossa kohoaa valkoinen kallo taivaita kohden ja muinaisella, jo ammoin kuolleella kielellä lausutut sanat saavat ilman sähköiseksi. Tunnelma on harras ja odottava, silti samalla uhkaava - ja me saimme olla paikanpäällä todistamassa tätä kaikkea...

 

 

 

 

Ja täältä löytyvät myös mallien omat sivut, käykää vilkaisemassa:

Valerie Venom sivut löytyvät täältä -> LINKKI

Zombiecan kotisivut löytyvät täältä -> LINKKI