tiistai 3. toukokuuta 2016

JA NYT JOTAIN (NEK)ROMANTTISTA




GIRLS and CORPSES on kerta kaikkiaan mahtava lehti. Sopivan vinksahtaneella huumorilla varustettua hyvää makua reippaasti rikkkovaa pikkutuhmailua Ameriikan maalta. Koska olemme kyseisen lehden (ilmeisesti ainoana Euroopassa) jälleenmyyjä, ajattelin käänty päätoimittaja Davidin puoleen ja kysyä, josko he haluaisivat lehteensä kuvasarjan myös Suomesta. Loisto idea totesi mr Rhine!

Malliksi valikoitui erikoisen upea Wintrmagnet ja pitkään pohdimme kuinka rankan setin voisimme yhdessä tehdä. Päädyimme siihen, että tehdään perkele sitten viimeisen päälle, sillä kyse ei voi olla aikuisviihteestä koska teemme jotain verrattain törkeää ja hulvattoman hauskaakin.

Kului kaksi kuukautta kuvasarjan lähettämisestä uudelle mantereelle ja ihmettelin että miksi lehdestä ei kuulu mitään. Päätin lähettää setin sinne uudemman kerran ja sainkin samantien vastauksen, missä David sanoi, että älä luoja paratkoon lähetä hänelle enää yhtään kuvaa ja miljoona huutomerkkiä. Ilmeisesti heillä on siellä joku osavaltiolaki, jonka turvin näillä kuvilla olisi voinut saada kymmenien vuosien tuomion kun ne kiintolevyltä löytyvät - vaikkakin vastanäyttelijänä on nukke eikä kalmo. Lisäksi hän kertoi, että jos julkaisee näitä kuvia lehdessään edes sensuroituina, niin hän menettää niin monta myyntipaikkaa, että se on lehden loppu. Onhan se meriitti sekin että tekee niin rankkaa kamaa, että edes tämä lehti ei niitä pysty julkaisemaan, hehe!

No, tässä tämä kuvasarja nyt sitten on - ktsominen täysin omalla vastuulla!!!!




 

 







 

 

 






 



 


Vieraile myös mallin omilla sivuilla -> SUORA LINKKI